Suomen älyteollisuus uhkaa jäädä jälkeen
Teknologiateollisuus uskoo, että digitaaliset palvelut voisivat nostaa Suomen taloutta merkittävästi. EU-tasolla voitaisiin saavuttaa jopa neljän prosentin kasvu, jos digitaalisille palveluille kyettäisiin luomaan yhteiset sisämarkkinat.
Kasvun tiellä on kuitenkin lukuisia esteitä. Nokian strategian ja sisällön kehittämisestä vastaava johtaja Tommi Juusela nostaa Suomesta esiin kaksi seikkaa: julkisen sektorin kankeuden ja riskirahoituksen puutteen.
Julkisella sektorilla Juusela kehottaa Suomea kirimään uudistuksissa. Yliopistoreformi on kesken ja Suomi ei ole harmonisoinut kuluttajansuojasäädöksiä EU:n linjaan.
– Eurooppaan ei ole syntynyt yhtään merkittävää internet-toimijaa. Markkinaa hallitsevat amerikkalaiset kuten Google, Amazon ja eBay sekä viime aikoina kovasti kasvaneet kiinalaiset yhtiöt kuten Tencent ja Baidu, Juusela muistuttaa.
Tulevaisuuden toivoille ei Juuselan mielestä ole tarjolla riittävästi rahoitusta. Esimerkiksi riskirahoituksen verotuksessa olisi parantamista. Myyntivoiton verotusta tulisi lykätä, jos voittorahat sijoitetaan uuteen kasvuyritykseen.
– Monen innovaation teknologinen perusta on kehitetty Euroopassa, mutta tuota on kaupallistettu ja tehty tunnetuksi Yhdysvalloissa. Esimerkkejä tästä ovat World Wide Web ja Linux, Teknologiateollisuuden ryhmäpäällikkö Juha Saarnio sanoo.
– Parhaat yritykset ostetaan pois Suomesta.













