Moventaksen tytäryhtiöt yrityssaneeraukseen
Syynä ovat tuloksettomina päättyneet rahoitusneuvottelut. Moventaksen mukaan vuoden 2008 talousromahdus ja sen jälkeinen pitkittynyt finanssikriisi vaikuttivat merkittävästi tuulivoimateollisuuden toimitusketjuun.
Neuvotteluja Moventaksen kasvun ja kehityksen rahoittamiseksi käytiin viime vuodesta lähtien. Muut tytäryhtiöt jatkavat toimintaansa normaalisti. Osana uudelleenjärjestelyä Moventaksen hallinnollinen emoyhtiö jätti konkurssihakemuksen, ja sen tarjoamat tarvittavat sisäiset palvelut siirretään tytäryhtiöihin.
Yhtiön mukaan kaikki järjestelyt on tehty yhteistyössä päärahoittajien kanssa. Yrityssaneerauksen avulla tytäryhtiöt hakevat ratkaisua liiketoimintansa jatkamiseksi, sillä markkinanäkymät ovat edelleen lupaavat.
– Tavoitteenamme on yrityssaneerauksen avulla löytää sellainen ratkaisu, että voimme palauttaa liiketoiminnallemme kestävän taloudellisen pohjan, Moventaksen toimitusjohtaja Jukka Jäämaa sanoo tiedotteessa.
Sijoitusyhtiö Capmanin hallinnoimat rahastot omistavat 13,6 prosentin vähemmistöosuuden Moventaksen emoyhtiössä vuonna 2007 tehdyn irtautumisen seurauksena. Capmanin mukaan Moventaksen tilanteella ei ole vaikutusta Capmanin kuluvan vuoden tulokseen, sillä sijoituksen arvo on kirjattu nollaan jo aikaisemmin.
Capman toteaa tiedotteessaan, että yhtiöön tehty sijoitus on ollut kokonaisuutena erittäin hyvä Capmanin hallinnoimien rahastojen sijoittajille.
















Kommentit (12)
Ilmeisesti tuet loppui kun pääomasijoittajat putsasivat ne pois ja olisi pitänyt tulla omilla toimeen?
Illalla usein tyyntyy.
Mulekki soitti joku aika sitte tuulivoiman myyjä.
Kysyin onko se paskasemmalla enrgialla tuotettu sähkö halvempaa, niin otan sitä? Sulki puhelimen. Ei tullut kauppoja :)
Näin siinä kävi, tilanne oli näkyvissä jo 2008 puolivälissä, ihmeen kauan firma muuten sinnitteli vaikka suurudenhullua meininki olikin ja pomoporras vähän mitäsattuu...
Hyvien duunareiden puolesta harmittaa kovasti jos työpaikat menee, mutta tänään saattaa aueta kuohuviinipullo pääomasijoittajien menetysten kunniaksi!