Biotie epäonnistui Parkinson-lääkkeessään – osake sukeltaa
SYN188:lla tehdyn Faasi 2a -tutkimuksen päätulosten mukaan SYN118 ei paranna Parkinsonin taudin motorisia oireita lumelääkkeeseen verrattuna, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Biotie ilmoittaa lääkettä koskevista mahdollisista suunnitelmistaan myöhemmin tänä vuonna.
UCB Pharmalla on optio SYN118:aan osana laajempaa Biotien ja UCB:n välistä yritysyhteistyötä. Biotie ei odota UCB:n käyttävän optiotaan nyt saatujen tulosten perusteella.
– Olemme pettyneitä, että tämä Parkinsonin taudin myöhäisvaiheeseen tarkoitettu uudenlainen hoitomuoto ei osoittautunut tehokkaaksi. Nyt raportoiduilla tuloksilla ei kuitenkaan ole vaikutusta pisimmällä olevan Parkinson-lääkkeemme SYN115:n kehitystyöhön eikä sitä koskevaan yhteistyöhömme UCB:n kanssa, Biotien toimitusjohtaja Timo Veromaa sanoo tiedotteessa.
Biotiellä on toinen Parkinson-lääke SYN115 Faasi 2b -kehitysvaiheessa.
Yhtiön mukaan sen vaikutusmekanismi poikkeaa SYN118:sta ja sen on Parkinsonin taudin kokeellisissa malleissa osoitettu vähentävän motorisia oireita ja tehostavan levodopan ja dopamiiniagonistien vaikutuksia pakkoliikkeitä aiheuttamatta.
Helsingin pörssissä Biotien osakkeen kurssi oli kello 11.35 laskenut 10,1 prosenttia 0,62 euroon.
















Kommentit (10)
ei paranna ... oireita
Vakavissaanhan yksikään lääketehdas ei vaivaudu kehittelemään itse tautia parantavaa lääkettä.
Mutta valoisa puoli asiassa on että sivuvaikutuksiakin on vähemmän kuin toimivammilla pillereillä.
Ehkä siihen mainontaa keskittämällä saataisi vivuttua osake takaisin nousuradalle.
Siis meille verojen maksajille, joiden rahaa mättävät kavereittensa firmoille SITRA, TEKES, FINNVERA ja muut "elvyttäjät".
Aivan oikein. Sitran jannut (ilmeisesti) kayttavat naita firmoja mahdollisina privaatteina rikastumislahteinaan. Miksi muuten niin monta jannua olisi siirtynyt firmojen johtajiksi?
Suomi on ankkalampi, jossa idiootit luulevat toisiaan kusettamalla tekevansa jotain Suomen eteen. Tai, eivat ehka edes luule vaan nayttelevat, ja tietavat tekevansa sen vaan sen yhden, yhden, yhden ja ainoan IPO'n eteen, joka tuo muutaman millin sinne nuurdean tilille.
Surullisia roistoja.