Kirjaudu ▼
 

Saabin kumppaniksi sittenkin kiinalainen Hawtai?

EPA
Saabin kumppaniksi sittenkin kiinalainen Hawtai?
Kiinalainen Hawtai neuvottelee edelleen yhteistyöstä Saabin omistajan Spykerin kanssa, eikä investointi Saabiin ole poissuljettu, kertoo talouslehti Dagens Industri.
Taloussanomat
13.5.2011 20:05
5

Saabin omistava Spyker Cars kertoi eilen, että Hawtai ei saanut järjestelylle kaikkia tarvittavia lupia muun muassa viranomaisilta ja osakkeenomistajiltaan.

Järjestelyssä Hawtai olisi sijoittanut Saabiin 150 miljoonaa euroa ja saanut vastineeksi vajaan 30 prosentin osuuden yhtiöstä. Raha olisi ollut elintärkeää Saabille, joka on akuutin kassakriisinsä takia joutunut keskeyttämään tuotantonsa.

Hawtain johtoon kuuluvan Richard Zhangin mukaan toukokuun alussa neuvotellun alustavan sopimuksen tiellä olivat lähinnä taloudelliset kysymykset eikä viranomaishyväksynnän puuttuminen.

– Saab tarvitsee apuamme ja uskomme vahvasti, että olemme paras yhteistyökumppani, Zhang kirjoittaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Spykerin on huhuttu neuvottelevan myös toisen kiinalaisvalmistajan eli Great Wallin kanssa, mutta tämän tiedon Great Wall kiistää.

Samaan aikaan Saabin alihankkijoiden tilanne pahenee maksamattomien laskujen takia. Näitä on DI:n mukaan miljoonien kruunujen edestä.

Yritykset Saab Automotive
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (5)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Täysi kymppi Kiinalaisille. Todella taitavia ovat pelaamaan. Mistähän meillein saataisiin tällaisia taitureita näihin suomijuttuihin.
PLAN 13.5.2011 20:36

Anonyymi
Kannattaisi fuusioitua Volvon kanssa. Minulla on jo nimikin uudelle autolle. Salvo.
Artturi Noitalahti 13.5.2011 20:37

Anonyymi
Taitaapi käydä niin, että Saabin tärkeimmäksi kumppaniksi nousee vielä tänä vuonna oikeuden määräämä konkurssipesän selvittäjä.
Nimetön 13.5.2011 21:10

Anonyymi
Ihmetellä täytyy mistä tulevat kaikki rahat uudistuksiin ja vanhan maalaamiseen, kaikki on niin hyvässä kunnossa kuin olisi eilen tehty valmiiksi.
asun lähellä 13.5.2011 21:47

Anonyymi
Menis nurin vaan.

Ruotsikin tulee rommaamaan ja toivottoavasti ihan totaalisesti!
Von Gripenberg 15.5.2011 23:07
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä