Metson Kähkönen: Markkinaympäristö kehittynyt odotusten mukaan

Metso
Metson Kähkönen: Markkinaympäristö kehittynyt odotusten mukaan
Toimitusjohtaja Matti Kähkösen mukaan Metson palveluliiketoiminta on kehittynyt hyvin.
Toimitusjohtajan Matti Kähkösen mukaan Metson vuosi on alkanut odotusten mukaan, vaikka epävarmuutta riittää.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
30.3.2011 16:13
Kommentit 7

Konepajakonserni Metson toimitusjohtajan Matti Kähkösen mukaan yhtiön toimintaympäristön kehitys on jatkunut alkuvuodesta yhtiön odotusten mukaisesti.

– Tilinpäätöksen julkistamisen yhteydessä arvioimme kysynnän asteittaisen elpymisen jatkuvan tänä vuonna useimmissa asiakasteollisuuksissamme. Alkuvuoden markkinakehitys tukee tätä näkemystä: vuosi on alkanut uusien kauppojen osalta myönteisesti, Kähkönen toteaa Metson yhtiökokouksen yhteydessä julkaistussa toimitusjohtajan katsauksessa.

11:52Osake
+0,18 %
27,67
+0,05

Kähkösen mukaan Metson palveluliiketoiminta on kehittynyt hyvin ensimmäisten kuukausien aikana yhtiön asiakkaiden kasvaneiden käyttöasteiden ansiosta. Lisäksi päätöksiä on tehty muutamista isommista investoinneista.

– Epävarmuutta suotuisaan yleiskuvaan tuovat kuitenkin muassa talouden elpymisen hauraus kehittyneillä markkinoilla ja kasvaneet inflaatiopaineet. Myönteistä on, että kysyntä kehittyvillä markkinoilla jatkuu hyvänä, kaivosteollisuuden näkymät paranevat ja palveluiden kysynnän ennustetaan pysyvän vahvana kaikissa liiketoiminnoissamme, Kähkönen sanoo.

Taloustiedot

Kehittyvien markkinoiden myönteinen talouskehitys kasvattaa Kähkösen mukaan eri metallien, energian, infrastruktuuri-investointien sekä paperin ja kartongin kysyntää ja tarjoaa Metsolle erinomaisia mahdollisuuksia.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenPörssi nousee, Nokia laskee (30.3.2011 14:48)
UutinenMetson tulos parani selvästi (3.2.2011 12:37)
YrityksetMetso
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Ei en usko tarinaan. Sepittelyä. Romahdus tulossa.
Myykää
Huono 1
Onneksi myin aikaa sitten. Osinko peruttu. Lisäosinkoista turha haaveilla enää.
Tosi on
Huono 1
Ai jassoo, oli sitten suomi poika tsunamia rakentamassa.
He he he.
Huono 1
Suomi poika taitaa sijotushommat. Ottaa osinkot ja hyvät päälle.
Kyllä kelpaa
Huono 1
Metsolla myös lisäosinko syksyllä.
Tietoa on.
Huono 1
Täyspotti Shampanjakorit esille!
Juon vettö söösteliäästi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Lontoo
Melkein selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949