Lehti: Elcoteqin puheenjohtaja pörssin palkkajohtaja
Helsingin pörssiin listattujen yritysten kovapalkkaisin puheenjohtaja ei yllättäen ole markkina-arvoltaan suurimmassa yrityksessä, kirjoittaa Arvopaperi.
Arvopaperin mukaan suurinta puheenjohtajanpalkkiota maksetaan Elcoteqin Jorma Vanhaselle, joka kuittaa yrityksen hallituksen luotsaamisesta 600 000 euroa vuodessa. Elcoteq ei kuitenkaan paini markkina-arvoltaan suurten yritysten raskaassa sarjassa, vaan on sijalla 97.
Taakse palkkioissa jäävät 529 00 euroa saava Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin ja Nokian 440 000 euroa saava Jorma Ollila.
∇ Mainos ∇

















Kommentit (5)
Että sellaista kokoomuslaista isänmaan henkeä
hallituksen johtoon asetettiin toinen suuromistaja (noin 10%) ja hän lienee saanut palkkionsa, koska suostui muuttamaan etuoikeutetut osakkeensa tavallisiksi (korvauksetta).
Velkojat laittoivat Piipon kuriin. Eikä kai Vanhanenkaan kauan saa noin suurta palkkiota.
Yrityksen tulokseen taas vaikuttaa eniten toimitusjohtaja Hartikainen, hallitus hoitaa rahoituksen. Vaikea on pärjätä markkinoilla, joten mm. henkilökunnasta noin yksi prosentti on enää Suomessa.
Ulos moiset. Firma on pohjamudassa ja on todennäköinen konkurssikohde. Ei edes valtauskohde kiitos Flextronicsin.