HKScanin kannattavuus laskussa loppuvuonna

Elintarvikeyhtiö HKScanin tulos oli odotettua jyrkemmässä laskussa, mutta liikevaihto lisääntyi vuoden viimeisellä neljänneksellä. Koko vuoden tulos pysyi lähes edellisvuoden tasolla. Jatkossa kannattavuuden odotetaan paranevan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
18.2.2011 08:33
Kommentit 8

Yhtiö aikoo jaa viime vuodelta 0,22 euron suuruisen osakekohtaisen osingon, mikä on edellisvuoden tasoa.

– Heinäkuusta joulukuulle kestänyt sianlihan vientikielto Venäjälle, sen myötä kasvaneet varastot ja kulut sekä vaihtoehtoisten myyntikanavien matala hintataso vaikeuttivat liiketoimintaa loppuvuonna, toteaa toimitusjohtaja Matti Perkonoja tilinpäätöstiedotteessa.

Hänen mukaansa viime vuoden kannattavuus ei vastannut odotuksia. Ruotsissa lisärasitteena on ollut vahvistunut kruunu.

HLScanin tulos ennen veroja ylsi loka-joulukuussa 11,1 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 15,4 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos laski 0,28 eurosta 0,15 euroon.

Uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa analyytikot odottivat keskimäärin 18,1 miljoonan euron tulosta.

Koko vuoden tulos ennen veroja painui 124,7 miljoonasta eurosta 113,9 miljoonaan euroon.

Liikevaihtoa kertyi loppuvuonna 595,7 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 557,5 miljoonaa euroa. Tästä jäi liikevoittoa 15,7 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 18,4 miljoonassa eurossa. Liikevoittomarginaali laski 3,3 prosentista 2,6 prosenttiin.

Suomessa liikevaihto kasvoi loppuvuonna hieman, mutta liikevoitto supistui. Tulosta rasitti etenkin sianlihan heikentynyt kannattavuus. Ruotsissa joulusesonki ei yhtiön mukaan täysin vastannut odotuksia. Tämän lisäksi rakenneohjelmasta tuli ylimääräisiä kuluja. Sekä liikevaihto että tulos supistuivat hieman.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Baltiassa liiketoiminta eteni loppuvuonna suunnitelmien mukaan. Liikevaihto kasvoi, mutta liikevoitto laski hiukan. Puolassa Sokolów vahvisti asemiaan edelleen vähittäiskaupassa ja sekä liikevaihto että -voitto nousivat.

Tulevaisuuden suurimmat epävarmuudet liittyvät raaka-aineiden, etenkin suomalaisen ja ruotsalaisen sianlihan hintakehitykseen ja mahdollisesti myös saatavuuteen. Ruoan kysynnän odotetaan kuitenkin pysyvän vakaana kotimarkkina-alueilla.

– Vuotta 2010 rasittaneet monet poikkeukselliset toimitusketjun sisäiset ongelmat on saatu pääosin ratkaistua Suomen ja Ruotsin liiketoiminnoissa. Baltian ja Puolan kehitys on edelleen vakaalla pohjalla. Tanskan liiketoiminnan käynnissä oleva integrointi konserniin tuo synergia- ja muita hyötyjä kuluvan vuoden aikana, tiedotteessa todetaan.

Ruotsissa merkittävästi hinnaltaan edullisemman lihan kasvava tuonti kruunun vahvistumisen myötä on aiheuttanut markkinatilannetta ja kannattavuutta heikentävän muutoksen. Mikäli muutos on pitkäaikainen, yhtiö harkitsee ottavansa suuremmin käyttöön tuontiraaka-ainetta.

HKScan arvioi, että konsernin koko vuoden liikevoitto paranee viime vuodesta.

Lisää Aiheesta
UutinenHKScan pahassa sikakierteessä (6.5.2011 08:33)
UutinenHK:n Siniselle oma kioskiketju (15.3.2011 17:49)
UutinenHKScan petrasi Ruotsin turvin (5.11.2010 08:47)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (8)

Huono 0
Laittakaa ihmeessä lihaa niihin tuotteisiin,niin asiakaskanta kasvaa.Lisäaineet pois.
Hoikkapoika
Huono 0
Ottaa pattiin koko HK. häikäilemättömästi myyvät mummon-lihapullat nimistä tuotetta ja tuskin ovat mummoilta lupaa kysyneet, mummo sanan käyttöön??? Yksikään tuntemani mummo ei sitäpaitsi, iänkuuna päivänä moista mössöä suostuisi tekemään!!!
Ainakaan tuntemani mummot!
Huono 0
Pitäiskö tehdä stockmannit?
Hinnat ylös
Huono 0
Liikevoitto % jäi asetetuista tavotteista. Se on parantunut kvartteri kvartterilta ja HK uskoo pääsevänsä tavoitteeseen lähivuosina.
Osakekohtainen voitto saanee uuden suunnan tämän vuoden aikana.
Verrattuna Atriaan osake on hyvin huokea. Atrian Venäjän toilailut vievät yritystä suohon ja siitä kärsii osakkeenomistajat vielä pitkään.
Voitto
Huono 0
Odottavan aika on pitkä.
synenergy
Huono 0
Ihme, kuka tota moskaa oikein ostaisi.
Laadusta tinkimällä ja liha säästämallä.
Syökää paskaa hölmöt
Huono 0
Laittakaa ihmeessä lihaa niihin tuotteisiin,niin asiakaskanta kasvaa.Lisäaineet pois.

Totta. Ainakin kokolihaleikkeleisiin toivotaan lihaa.
Tinde
Huono 0
HK:n johto voisi käydä vaikka Saksassa toteamassa että makkaroihin ja eineslihapulliin voi laittaa LIHAAKIN mukaan - voisi se myyntikin piristyä.
Buhahhah
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Lontoo
Melkein selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949