"Kansallisuus ei ratkaissut johtajavalintaa"

Lehtikuva
"Kansallisuus ei ratkaissut johtajavalintaa"
Voimaloita ja merimoottoreita valmistavan Wärtsilän hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroos painottaa uuden konsernijohtajan valinnan tapahtuneen ammatillisten ansioiden – ei kansallisuuden – pohjalta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Sami Noponen
10.2.2011 15:23
Kommentit 7

– Kansallisuudella ei ollut valinnassa osaa. Meillä on ollut pidempään sellainen linja Wärtsilässä, että asianomaisen henkilön – oli hän sitten mies tai nainen – kansallisuudella ei ole merkitystä, vaan kysymys on sopivuudesta tai osaamisesta, Lagerroos sanoi Taloussanomille.

Tehtävään nimitetty 51-vuotias Björn Rosengren toimii nykyisin konepajayhtiö Atlas Copcon varatoimitusjohtajana ja Atlas Copco Construction and Mining Technique -liiketoiminta-alueen johtajana Shanghaissa Kiinassa. Hän asettuu perheineen Helsinkiin.

– Jo vuosia suurin osa henkilökunnasta on ollut muita kuin suomalaisia. Pääkonttorissa Helsingissä on töissä yli kymmentä kansallisuutta edustavia henkilöitä ja konsernin raportointikieli on englanti. Olemme suuri yhtiö Intiassa ja kohtuullisen suuri myös Brasiliassa. Kasvamme myös Kiinassa ja Italiassakin on vajaat kaksituhatta ihmistä. Englanti on yhteinen kieli.

Lagerroosin mukaan loppusuoralle pääsi Rosengrenin kanssa muitakin ehdokkaita. Joukkoon mahtui myös ”erittäin hyviä suomalaisia hakijoita”.

Siihen Lagerroos ei ota kantaa, löytyikö ehdokkaita Wärtsilän omasta piiristä. Se, että yhtiö päätyi ruotsalaiseen johtajaan, juontuu lähinnä alan vahvasta edustuksesta naapurimaassa.

– Ruotsalainen konepajateollisuus on toistaiseksi valitettavasti suomalaista edellä kokonsa ja kannattavuudenkin puolesta. Toki Wärtsilän kannattavuus on meidän mielestämme varsin hyvä jo nyt, mutta haluamme sitä vielä parantaa.

Toinenkin ruotsalainen
hallitukseen

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lagerroosin mukaan uuden konsernijohtajan haasteena onkin kasvaa kannattavasti ja uusien tavoitteiden mukaisesti. Wärtsilä julkisti tammikuun lopussa uudet pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet, joita voisi kutsua kohtuullisen kunnianhimoisiksi.

Yhtiön tavoitteena on nyt suhdannesyklin huipulla 14 prosentin liikevoitto. Suhdannesyklin pohjalla tarkoitus on säilyttää yli 10 prosentin liikevoitto.

Wärtsilän nykyinen konsernijohtaja Ole Johansson jää syksyllä eläkkeelle ja hän jättää myös paikkansa yhtiön hallituksessa. Lisäksi Lagerroos on ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä hallitusta valittaessa.

Uusiksi hallituksen jäseniksi esitetään maaliskuun alun yhtiökokouksessa Stora Enson talousjohtaja Markus Rauramoa ja Sandvik Mining & Constructionin toimitusjohtajaa Lars Josefssonia, jolloin hallituksessa olisi jo kaksi ruotsalaista, Rosengren ja Josefsson.

Lagerroosin tilalle hallituksen puheenjohtajaksi on tulossa entinen Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius, joka on nykyäänkin Wärtsilän hallituksen jäsen. Liliukselta riikinruotsikin sujuu vaivatta, sillä ennen Fortumia hän asui vuosikausia Ruotsissa, viimeksi sairaalalaitteiden valmistajan Gambron toimitusjohtajana.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Hyvä että otsikkoon oli laitettu mistä firmasta oli kyse, ettei vaan esim Nokian johtajavaihdoksista kiinnostuneet vahingossa eksyisi lukemaan ihan turhanpäiväistä uutista.
Hienoa! eiku...
Huono 3
Kyllä tämä media voisi tosiaan harrastaa vähän laadukkaampaa tasoa otsikoinneissaankin?
Huono 2
Suomalainen häviää aina. Ja opetelkaa puhumaan muutakin kuin rallienglantia.

"Race was good but tyres were bad"
Iso Pomo
Huono 0
50000 €uroa kk. ja reilu eläke 500000 €uroa kk, irtisanomisia tulee ennätys määrä.
Saa@tanan kone älä hyydy.
Huono 0
Suomalainen häviää aina. Ja opetelkaa puhumaan muutakin kuin rallienglantia.

"Race was good but tyres were bad"

Ääh, pääministeritasoa. Alkuperäinen menee näin:

"reisvaspätpatkarvaskut".
Kimi-Tommi Häkkinen
Huono 1
Jaa nyn ne poliitikotkin voivat seurata esimerkkiä ja hankkivat suomelle uuden johtajan Aroilta jossa paimen on johtanut laumaansa jo vuosia menestyksekkäästi.
Vuohi Paimen
Huono 0
Jaahas- meinaa sitten Wärrekin tehdä Nokiat?

Muut suuret konepajat onkin jo kohta vieneet tuotantonsa suomesta
Suomi uppoaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 14
Oulu
Selkeää ja poutaa 9
Lontoo
Melko pilvistä, ja poutaa 16
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

16:06OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

15,99+2,04 %+0,32

KalenteriKalenteri

Huomenna – 22.5.2012

euroalueen kuluttajaluottamus toukokuulta (ennakko) 17:00  
USA:n vanhojen asuntojen myynti huhtikuulta 17:00  
Foex julkistaa sellun ja papereiden hintaindeksit 12:00  
työvoimatutkimus huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Keskisuomalainen    
Espanjan velkasitoumushuutokauppa    
 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949