Cramon Koivula: Saksalaisyhtiö strategisesti hyvä ostos
Cramon toimitusjohtajan Vesa Koivulan mukaan tänään julkistettu saksalaisen vuokrauskonserni Theisenin osto tukee hyvin Cramon kasvustrategiaa, koska päällekkäisyyksiä ei juuri ole.
Hänen mukaansa kaupan ajoitus oli onnistunut myös ostokohteen arvostuksen suhteen.
– Tämä on yksi suurimmista yritysostoista, joita Cramo on tehnyt, Koivula totesi tiedotustilaisuudessa.
Yli satavuotias Theisen on viime vuosikymmeninä siirtynyt myyntiyhtiöstä entistä enemmän koneiden vuokraukseen. Koivulan mukaan yhtiöllä on erittäin laaja asiakaspohja. Pääosa asiakkaista löytyy Saksasta, vaikkakin yhtiö on hyvin tunnettu myös Itävallassa. Theisen toimii kaupan jälkeen edelleen omalla nimellään.
Saksan vuokrausmarkkinat, neljänneksi suurimmat Euroopassa, ovat Koivulan mukaan hajautuneita, mikä antaa tilaa konsolidaatiolle. Asiakkaat ovat myös pienehköjä.
– Meistä tulee yksi suurimmista toimijoista Saksan markkinoilla. Toisaalta Saksan markkinat ovat tiukasti kilpaillut, mutta Koivula uskoo kasvumahdollisuuksia löytyvän.
–Theisen on tehnyt positiivista tulosta jopa tämän taantuman aikana, Koivula sanoi. Hänen mukaansa Theisenin kaluston käyttöastetta on tarkoitus nostaa ja konerepertuaaria laajentaa. Theisenin toimitusjohtaja Alexander Renner jatkaa yhtiön palveluksessa johtavana neuvonantajana.
Theisenin näkymiä tukee se, että rakennusmarkkinoiden odotetaan pysyvän Saksassa ja Itävallassa lähivuodet vakaina. Sveitsi ja Unkari ovat Theisenille uudempia aluevaltauksia. Unkarissa rakennusmarkkinoiden odotetaan kasvavan rivakkaa tahtia. Koivulan mukaan Theisenin vuokrausverkkoa voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti myös kasvattaa.
– Näistä haemme kasvua tulevaisuudessa, Koivula sanoi. Hänen mukaansa Keski-Eurooppa on jatkossa Cramolle entistä tärkeämpi markkina.
Cramo-konserni tähtää noin kymmenen prosentin liikevaihdon kasvuun vuosittain, mikä on markkinakasvua nopeampaa. Tätä varten tarvitaan myös uusia markkinoita.
Theisen on liikevaihdoltaan alle neljäsosa Cramosta, mutta perinteikäs, sillä yhtiö on perustettu jo vuonna 1886. Yhdistynyt Cramo-konserni nousee liikevaihdoltaan toiseksi suurimmaksi vuokrausyhtiöksi Euroopassa. Theisenin ostolla vuokrausverkko ulottuu 15 maahan.
Cramo on tehnyt viime vuosina useita pienempiä yritysostoja. Edellinen suuri liike nähtiin, kun Rakentajain Konevuokraamo ja ruotsalainen rakennuskonevuokraamo Cramo fuusioituivat viime vuosikymmenen puolivälissä. RK hankki tällöin omistukseensa Cramon osakkeet.
Hankinta nelinkertaisti RK-konsernin liikevaihdon ja yhdistyneestä Cramo-yhtiöstä tuli yksi Euroopan johtavista vuokrauspalvelujen tarjoajista.

















Kommentit (8)
Samalla keikalla voi kipaista sossussa.
Ei Suomesta löydy ihan oikeata osaamista Saksalaisen yhtiön integroimisesta suomalaiseen konserniin.
Onneksi en ole osakkeenomistaja. Palataan asiaan 1 vuoden kuluttua.
Niin minäkin sanon kotona vaimolle kun vaihdan mersuni uuteen.
cramolla hillot vähissä ja ukkelit ostaa kreikkalaisen kirjanpidon omaavan toiminnon
lepo lentää
Takkiin tulee tästä kaupasta!