Elektrobit rämpii yhä pahemmin tappiolla
Tappiota kasvatti 8,3 miljoonaan euron varaus, joka liittyy yhtiön asiakkaan, amerikkalaisen Terrestar Networksin saneerausmenettelyyn ja mahdolliseen myyntisaamisten menettämiseen.
Liiketappio ilman varausta oli 3,2 miljoonaa euroa. Sitä kasvatti Wireless-liiketoiminnan heikentynyt kehitys.
Langattomia viestintäratkaisuja ja autoteollisuuden ohjelmistotuotteita valmistava yhtiö onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan kolmannella neljänneksellä hieman eli 33,7 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 33,5 miljoonasta eurosta.
Tappio ennen veroja kasvoi 10,6 miljoonaan euroon viime vuoden 0,6 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tappio oli 0,08 euroa. Viime vuoden heinä-syyskuussa osakekohtainen tulos oli nollatasoa.
Elektrobit on alentanut toisen vuosipuoliskon tulosohjaustaan. Yhtiö arvioi nyt, että heinä–joulukuun liikevoitto, ilman 8,3 miljoonan euron varausta, on selvästi alempi kuin viime vuoden vastaavan ajan tulos, joka oli nollatasoa. Yhtiö oli aiemmin odottanut, että tulos on samalla tasolla tai paranee viime vuodesta.
Elektrobitin mukaan liikevoiton heikkeneminen johtuu pääosin Terrestarin alentuneesta liikevaihtoennusteesta.
Toisen vuosipuoliskon liikevaihtonsa Elektrobit odottaa edelleen olevan korkeampi kuin vuosi sitten, jolloin sitä kertyi 73,6 miljoonaa euroa.
Elektrobit arvioi, että Terrestarin saneerausmenettely ja rahoitusvaikeudet voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa yhtiölle merkittäviä luottotappioita. Elektrobit pyrkii kuitenkin kotiuttamaan saatavansa täysimääräisinä saneerausmenettelyssä.
Elektrobitillä on saatavia amerikkalaisyhtiöltä noin 26 miljoonaa dollaria (noin 18,5 miljoonaa euroa), joista 24,2 miljoonaa dollaria on erääntynyt.

















Kommentit (17)
uutiset oikein keksii?
Realitalous Suomessa menee velkaantumiseen ja suur työttömyyteen sitä vaalien läheisyys ei muuta.
kunnallinen hammashoito kehoitti asiakasta
paikkaamaan hampaansa itse apteekista saatavalla
pikapaikalla, tai ihmisiä kuilee edelleen
hoitojonoihin.Nyt tänne lisärahaa pumppaamalla
ei tehokkuutta saavuteta, toiminta tavat tarvii
muutoksen.
kunnallinen hammashoito kehoitti asiakasta
paikkaamaan hampaansa itse apteekista saatavalla
pikapaikalla, tai ihmisiä kuilee edelleen
hoitojonoihin.Nyt tänne lisärahaa pumppaamalla
ei tehokkuutta saavuteta, toiminta tavat tarvii
muutoksen.
Minä ehdotan!! LISÄÄ VELKAA KYLLÄ OIKENEE.
Se ihana velkatalous.
Ottakaahan rahanne pois sen mitä vielä irti saa.
Jos tämän joku ostaa velkoineen pois, niin siinä ei paljon "preemioista" puhella..
Olisi mielenkiintoista kuulla miten poliitikot perustelevat esim. 10 euron osakkeesta saadun 1 euron osingon tai osakkeen myyntivoiton lisäverotuksen "oikeudenmukaisuuden" - nykyisen 20% tai 28% päälle, jos 5 vuoden kuluttua 10 euron osakkeesta saat vain 5 euroa ?
Ja tätä taustaa vasten, miten luulette pääoman tuoton verotuskohtelun kiristämisen "auttavan"
a) yrittämisen lisääntymistä Suomessa
b) työpaikkojen lisääntymistä Suomessa
c) yleensä pääomien sijoittumista ja pysymistä Suomessa, vs. ulkomaille ?
Oikea vasteaus - ei mitenkään, päinvastoin.
Eiköhän tuokin yritys ole tärvännyt rahaa mittavasti yrittämällä saada säästöjä aikaan tekemällä vaativia suunnittelutöitä mahdollisimman halvalla.
Valitettavasti insinöörialalla laatua ei saa halvalla, vaan nimenomaan halpa hinta tarkoittaa huonoa laatua, venyneitä aikatauluja, maineen menetystä, sekä kotimaisten suunnittelijiden leipiintymistä, kun he joutuvat ilmaisina ylitöinä korjaamaan kehitysmaiden asukkaiden "innovaatiot"
yksikään offshoreen erehtynyt yritys ei ole kehdannut myöntää, että näillä halvoilla ohjelmistokädellisillä on tapana tehdä samalla teollisuusvakoilua. Suojelupoliisin mukaan todennäköisyys on intialaisten osalta 50% ja kiinalaisten osalta 100%.