Itellan alkuvuoden kannattavuus alamäessä
Itellan eli entisen Suomen postin alkuvuoden liikevoitto oli laskussa. Muun muassa kirjeiden postitus on edelleen alemmalla tasolla kuin ennen taantumaa. Pakettiliikenteessä on sen sijaan kasvua.
–Kasvua on erityisesti kotimaan pakettipalveluissa sekä logistiikan volyymeissä kautta linjan. Sama myönteinen kehitys koskee Venäjän liiketoimintaamme, sanoo konsernijohtaja Jukka Alho tiedotteessa.
Liiketulos laski tammi-syyskuussa viime vuoden 22,1 miljoonasta 16,5 miljoonaan euroon. Kertaluonteisista eristä tuli 15,5 miljoonaa euroa tuloksen rasitteeksi.
Heinä-syyskuun tulos kampeutui sen sijaan tappiolta 4,4 miljoonaa euroa voitolliseksi.
–Suhdannekäänne on vaikuttanut Itellan kysyntään suhteellisen myöhäisessä vaiheessa, mutta kolmannella vuosineljänneksellä muutos on ollut selkeä, Alho sanoo.
Liikevaihtoa Itella-konserni keräsi tammi-syyskuussa 1333 miljoonaa euroa, kun se vertailujaksolla oli 1329 miljoonaa euroa.

















Kommentit (19)
Mitään kunnon laskelmia ei tehty vaan sutena mukaan konkurssiin samoin pohjoismainen sähköpörssi ja monet muut teidän idiootti varmat puuhanne.
Mitä teille siellä korkeakouluissa opetetaan?
Kerrotko milloin tämä postin yksityistäminen on tapahtunut? Ainakin minun todellisuudessani Itellan omistaa yksinomaan Suomen valtio.
Valtio-omisteiseen jää raskaasti tappiollinen maaseudun posti jonka kustantaa sitten viimekädessä veronmaksaja.
Taas kivasti voitot kuuluvat yksille ja tappiot meille lopuille...