Comptel nappasi pomon Nokia Siemensiltä
Uusi toimitusjohtaja Juhani Hintikka johtaa verkkolaiteyhtiö Nokia Siemens Networksin Operations Support Solutionsin (OSS) maailmanlaajuista liiketoimintaa. Uudessa tehtävässään hän aloittaa tammikuun 3. päivä.
Comptelin nykyinen toimitusjohtaja Sami Erviö jättää toimitusjohtajan tehtävät välittömästi ja jatkaa toistaiseksi hallituksen osoittamissa erityistehtävissä.
Yhtiön vt. toimitusjohtajaksi on tästä päivästä alkaen nimitetty Tuotteet ja ratkaisut -yksikön johtaja ja toimitusjohtajan sijainen Simo Sääskilahti, kunnes Hintikka aloittaa uudessa tehtävässään.
Hintikka on työskennellyt Nokiassa sekä Nokia Siemens Networksissa useissa eri tutkimuksen ja tuotekehityksen, tuotannon sekä myynnin kansainvälisissä johtotehtävissä vuodesta 1999 alkaen. Sitä ennen hän on työskennellyt Konecranesilla ja Koneella. Comptelin hallituksen jäsenenä hän on oli vuosina 2007–2008.
– Juhani Hintikalla on pitkä ja monipuolinen ura telekommunikaatioliiketoiminnassa ja syvällinen toimialatuntemus käsittäen niin langattoman teknologian, palvelut kuin myös ohjelmistot. Hänellä on vahva kokemus erityisesti kehittyviltä markkinoilta niin Aasiasta, Lähi-idästä kuin Latinalaisesta Amerikastakin. Uskon, että Juhanilla uutena toimitusjohtajana on erinomaiset edellytykset vauhdittaa Comptelin kehitystä näillä kasvavilla markkinoilla, sanoo Comptelin hallituksen puheenjohtaja Olli Riikkala yhtiön tiedotteessa.

















Kommentit (11)
Olisikos Nokia Siemensin johtajille ollut kysyntää muuallakin?
Parempi lähteä itse kuin potkittuna.
Nokiaa johtava juuri saapunut mies?
Eikös Yt-Nokiassa ole pikkupomoja niin, että päät kolisee? "Ovi" on auki ja paketteja tarjolla. Kaikille vaan ei meninaa löytyä sopivaa laskeutumispaikkaa...