Rautaruukki odottaa liikevaihtonsa kasvavan

Markku Ruottinen / Lehtikuva
Rautaruukki odottaa liikevaihtonsa kasvavan
Toimintaansa tehostavan teräsyhtiö Rautaruukin vertailukelpoinen tulos parani heinä–syyskuussa. Myös liikevaihto kasvoi ja sen arvioidaan edelleen kasvavan koko vuonna. Toimitusjohtaja Sakari Tammisen mukaan kysyntä on nyt heräämässä myös Euroopassa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
22.10.2010 09:38
Kommentit 8

Rautaruukin vertailukelpoinen tulos ennen veroja ylsi kolmannella neljänneksellä 31 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 59 miljoonaa euroa tappiolla.

Tulos osaketta kohden oli 0,26 euroa tappiolla. Vuotta aiemmin osakekohtainen tappio oli 0,32 euroa.

11:05Osake
-2,42 %
5,845
-0,15

Analyytikot odottivat uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa Rautaruukin tuloksen ennen veroja nousevan 34 miljoonaan euroon.

Vertailukelpoista liikevaihtoa kertyi 615 miljoonaa euroa, kun se vertailukaudella oli 475 miljoonaa euroa. Tästä on poistettu Norjan Mo i Ranan yksikön vaikutus. Tehdas suljettiin toukokuun puolivälissä toistaiseksi.

Taloustiedot

Vertailukelpoinen liikevoitto oli 41 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin liiketappio oli 49 miljoonaa euroa. Marginaaliprosentti nousi -10,3:stä 6,6:een.

Kertaerät mukaan lukien liiketappio oli kuusi miljoonaa euroa, mihin vaikuttivat johdannaisten kurssierot ja Mo i Ranan tappiollisuus. Vuotta aiemmin vastaava liiketappio oli 54 miljoonaa euroa.

Saadut tilaukset kasvoivat 40 prosenttia 576 miljoonaa euroon.

Rautaruukki ennakoi edelleen liikevaihtonsa kasvavan 25–30 prosenttia edellisvuodesta. Kannattavuuden odotetaan paranevan merkittävästi. Koko vuoden vertailukelpoisen tuloksen ennen veroja uskotaan olevan positiivinen.

Koko vuoden raportoitu tulos on tappiollinen, mihin vaikuttavat kertaerien lisäksi raaka-aineostoja suojaavien johdannaisten kurssierot.

Kysyntä on
heräämässä

Rautaruukin toimitusjohtajan Sakari Tammisen mukaan yhtiön kannattavuuskehitys kolmannella neljänneksellä oli rohkaisevaa.

Markkinatilanne parani kolmannella neljänneksellä, etenkin Venäjällä. Ruotsikin näyttää selvinneen taantumasta hyvin. Romania on sen sijaan hyvin heikko markkina edelleen.

Yksiköittäin katsottuna rakentamisen Ruukki Constructionin markkinatilanne on edelleen vaisuhko ja kunnon elpyminen menee ensi vuoteen. Konepajateollisuuden komponentteja tuottavan Ruukki Engineeringin markkinoiden elpyminen on jatkunut, tuulivoimasektoria lukuunottamatta.

Terästuotteiden kysyntä on heräämässä Euroopassa ja etenkin Saksassa ja Ruotsissa. Tämä on näkynyt liiketoiminnan tilausvirrassa ja kannattavuudessa. Etenkin erikoisterästuotteissa ylämäki on ollut selvää, jopa Suomen markkinoilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Rautaruukin strategisena tavoitteena on kasvattaa myyntiään erityisesti kehittyvillä markkinoilla, joilla kasvunäkymät ovat suotuisimmat.

– Erikoisterästuotteiden uusilla markkinoilla, kuten Kiinassa, Brasiliassa ja Turkissa nähty myönteinen kehitys on jatkunut, mikä on rohkaisevaa, Tamminen sanoi osavuosikatsauksen tiedotustilaisuudessa.

"Hinnat vakaina
loppuvuoden"

Kallistuneissa terästuotteiden hinnoissa on näkynyt kallistuneiden raaka-aineiden vaikutus, vaikka viime aikoina kehitys on tasaantunut. Tammisen mukaan hinnat pysyvät todennäköisesti vakaina loppuvuoden.

Konsernin strateginen tavoite on, että pitkälle jalostetut erikoisterästuotteet vastaisivat 60 prosenttia Rautaruukin teräsmyynnistä. Tammisen mukaan maali on "haastava", vaikka yhtiöllä on sektorilla jo hyvä asema.

– Tämä on vaativa tavoite, kun tämän vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana olimme 26 prosentissa, eli tavoite on suunnilleen tuplata myynti, hän sanoi.

Constructionissa tavoite on lisätä paremmin suhdannemuutoksia kestävän asuin- ja infrastruktuurirakentamisen osuutta ja Engineeringissä erikoisteräspohjaisia ratkaisuja.

– Erikoisterästen tietotaito yhdistettynä konepajateollisuuden komponenttien tuotantoon on uskoaksemme se, jolla rakennamme asemaa, jolla erottaudumme kilpailijoista, Tamminen sanoi.

Hän mainitsi tästä esimerkkinä yhtiön menestyvän ohjaamotuotannon.

Rautaruukki hyötyy periaatteessa heikosta dollarista, mutta viimeaikaiset kurssimuutokset ovat tuottaneet miinusta volatiileissa johdannaisissa, mikä on Tammisen mukaan neljännestasolla poikkeuksellista.

Lisää Aiheesta
YrityksetRautaruukki K
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (8)

Huono 0
"Toimintaansa tehostavan teräsyhtiö Rautaruukin vertailukelpoinen tulos parani heinä-syyskuussa."

Lue: YT-neuvottelut alkavat.
Miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä?
Huono 1
Lue: Tehostetaan toimintaa edelleen.
kokoomuslainen
Huono 1
Tämä tietää yleistä hintatason nousua ja elämän kallistumista. Rautaruukin asiakkaita ovat yritykset ja yritykset investoivat velaksi ja kotitaloudet maksavat yrityksien investointivelat tuotteiden hinnoissa yleensä luotolla.
Huono 2
Tämä tietää yleistä hintatason nousua ja elämän kallistumista. Rautaruukin asiakkaita ovat yritykset ja yritykset investoivat velaksi ja kotitaloudet maksavat yrityksien investointivelat tuotteiden hinnoissa yleensä luotolla.

Suomalaisilla ei ole tähän varaa ja tämän vuoksi tulisi halvemmaksi ostaa mm. Kiinasta ja mielellään jo tuotteiden muodossa suoraan kotitalouksille.
Huono 2
Tämä tietää yleistä hintatason nousua ja elämän kallistumista. Rautaruukin asiakkaita ovat yritykset ja yritykset investoivat velaksi ja kotitaloudet maksavat yrityksien investointivelat tuotteiden hinnoissa yleensä luotolla.

Suomalaisilla ei ole tähän varaa ja tämän vuoksi tulisi halvemmaksi ostaa mm. Kiinasta ja mielellään jo tuotteiden muodossa suoraan kotitalouksille.

kaiken huppuna on se, että kolmannes teollisuuden työpaikoista on julkisella puolella. Ei ole mitään järkeä velkaantua työpaikkojen vuoksi, jos Kiinasta halvalla ostamalla saadaan korkeampi elintaso vähemmällä työllä. Suomalaisilla on rahaa rakennetun omaisuuden muodossa ja kiinalailla on halvat tuotteet jo heikon valuuttansa vuoksi.
Talouspolitiikan alkeita
Huono 0
Tämä tietää yleistä hintatason nousua ja elämän kallistumista. Rautaruukin asiakkaita ovat yritykset ja yritykset investoivat velaksi ja kotitaloudet maksavat yrityksien investointivelat tuotteiden hinnoissa yleensä luotolla.

Suomalaisilla ei ole tähän varaa ja tämän vuoksi tulisi halvemmaksi ostaa mm. Kiinasta ja mielellään jo tuotteiden muodossa suoraan kotitalouksille.

kaiken huppuna on se, että kolmannes teollisuuden työpaikoista on julkisella puolella. Ei ole mitään järkeä velkaantua työpaikkojen vuoksi, jos Kiinasta halvalla ostamalla saadaan korkeampi elintaso vähemmällä työllä. Suomalaisilla on rahaa rakennetun omaisuuden muodossa ja kiinalailla on halvat tuotteet jo heikon valuuttansa vuoksi.
Eli tarkoitat että ostetaan kaikki kiinasta ja ollaan suurin piirtein jalat pöydällä..?? ( tosin näinhän täällä kyllä iso osa onkin.. )
Mihin asti laskit rahat riittävän?
Huono 0
Olisikohan parempi, että liian teräsroinan kulutus laskisi?
Samantien laskisi myös turhanpäivnen liikevaihto.
Vähemmän roinaa, enemmän aikaa itselle
Huono 0
Olisikohan parempi, että liian teräsroinan kulutus laskisi?Samantien laskisi myös turhanpäivnen liikevaihto.

-- Teräksestä ei kyllä kovin paljon tehdä "roinaa" vaan esim. siltoja, autoja, rakennusten perustuksia jne. Turhanpäivänen roina on lähinnä muovista tms. tehtyä..
Mies
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Bryssel
Selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

11:00OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949