Componentan tulos ylämäessä
Tappio rahoituserien jälkeen ylsi heinä–syyskuussa 2,1 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 9,7 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tappio kutistui 0,68 eurosta 0,09 euroon.
Liikevoittoa kertyi 3,4 miljoonaa euroa, kun liiketulos vuotta aiemmin oli 3,2 miljoonaa euroa tappiollinen. Syynä parantumiseen olivat edellisvuotta huomattavasti suuremmat tuotantovolyymit ja aiemmin tehdyt sopeutustoimet.
Heinä-–syyskuun liikevaihto kasvoi 73 prosenttia 112,3 miljoonaan euroon.
Nettorahavirta jäi neljänneksellä 8,6 miljoonaa euroa tappiolliseksi, kun se vuotta aiemmin oli 4,4 miljoonaa euroa miinuksella. Koko alkuvuoden nettorahavirta oli 7,0 miljoonaa euroa plussalla.
Componentan tilauskanta oli oli neljänneksen lopussa 75 prosenttia korkeammalla kuin vuotta aiemmin.
Yhtiön mukaan kysyntänäkymät kaikilla asiakastoimialoilla säilyivät kolmannella neljänneksellä hyvinä alkuvuoteen verrattuna. Tuotantomääriä on lisännyt on myös lisännyt myös asiakkaiden varastojen paluu normaalille tasolle.
Rakennus- ja kaivosteollisuuden komponenttien kysyntä on kehittynyt kaudella myönteisesti. Materiaalihintojen nousun ja talouden elpymisen johdosta työkonekysynnän arvioidaan lisääntyvän myös loppuvuonna. Maatalouskoneiden kysyntää kasvattaa kehittyvien markkinoiden veto.
Componentan toimitusmäärät raskaalle ajoneuvoteollisuudelle ovat kasvaneet selvästi ja niiden uskotaan kasvavan myös loppuvuonna. Turkin autoteollisuuden kasvavan viennin johdosta Componentan toimitusten autoteollisuudelle uskotaan kasvavan. Turkissa tehdään alumiinivanteita.
Myös tuulivoimasektorilla on tapahtunut käänne toisella neljänneksellä ja koneenrakennusteollisuudessa kysyntä on alkanut kasvaa.
Componenta odottaa liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna huomattavasti viime vuodesta. Tuloksen rahoituserien jälkeen odotetaan paranevan selvästi. Viimeisen neljänneksen tuloksen rahoituserien jälkeen ennakoidaan nousevan voitolliseksi.
Liiketoiminnan nettorahavirran uskotaan säilyvän positiivisena ja käyttöpääoman muutosten maltillisina.

















Kommentit (2)
Turkissa tehdään alumiinivanteita. Tämä kyllä antaa vääristyneen kuvan, sillä Turkin yksikkö on ISOja sen merkitys Componentalle hyvin tärkeä!