Ruukki Groupilta vaaditaan 64 miljoonaa
Mogale Alloysin myyjät vaativat Ruukki Groupia maksamaan loput 30 prosenttia eli 600 miljoonaa randia (64 miljoonaa euroa) yhtiön sovitusta hinnasta. Lisäksi myyjät vaativat summalle maksettavaksi korkoa yhteensä 88 miljoonaa randia (9 miljoonaa euroa), Ruukki Group kertoo tiedotteessaan.
Ruukki Group kertoo kirjanneensa suurimman osan vaaditusta summasta konsernitaseeseensa velkana, joten oikeudenkäynnin ei odoteta vaikuttavan merkittävästi sen taloudelliseen asemaan.
Ruukki Group hankki Mogale Alloysin viime vuoden toukokuussa. Viimeinen 30 prosenttia kauppasummasta oli viivästetty ja ehdollinen. Kaikkien ehtojen tulee täyttyä ennen vuoden 2014 toukokuuta tai muuten kyseinen kauppahinnan osa raukeaa. Osapuolet kiistelevät nyt siitä, ovatko ehdot täyttyneet.
Ruukki Group kertoo lisäksi jo maksaneensa erehdyksessä 12 miljoonaa randia jäljellä olevasta 600 miljoonan randin summasta sen jälkeen, kun myyjät olivat yhtiön mukaan virheellisesti ilmoittaneet kaikkien ehtojen täyttyneen. Ruukki Group aikoo vaatia summaa palautettavaksi.
















Kommentit (5)
Nain helppoa se on kun ei tarvi pelata omalla rahalla.
Joka kuukausi se rakentaa Venäjälle sellutehtaan.
Se on Lauta-Ruukkia, se.