Vaippasodalle päätös, valittajat väärässä
Viranomaiset totesivat, että Pampers Dry Max -vaippojen ja valituksia poikineella ihottumalla ei ole yhteyttä, Advertising Age kertoo.
Vaippauutuuden valitettiin aiheuttaneen muun muassa rakkuloita, kemiallisia palovammoja sekä erilaisia ihottumia.
Facebookissa syntyi ryhmä, joka pyysi Pampersia tuomaan takaisin vanhan vaippamallin ja asiakkaat nostivat ryhmäkanteen vaippavalmistajaa vastaan.
– Toivomme, että tämänpäiväinen ilmoitus rauhoitta miljoonat äidit, isät ja lapsille hoivaa antavat, jotka luottavat Pampersiin ja Dry Maxiin koka päivä, yhtiö kirjoitti tiedotteessaan Advertising Agen mukaan.
Pampersia valmistavan yhtiön Procter & Gamblen markkinaosuus vaipoissa on pudonnut valitusta edeltäneestä ajasta kolme prosenttiyksikköä.

















Kommentit (14)
Kotimainen muumivaippa on ollut paras, ainakin meidän pienimmäisellemme, mutta jostain syystä ko merkkiä taasen syrjitään isoissa automarketeissa, mini-mani ketjua lukuunottamatta. Ruotsalainen libero on sitten se toiseksi paras. Mutta Pamperseihin ei meidän perheessä kosketa enää ikinä, kuskoon vaikka lattialle mielummin.
markettien roskiksista, (the roskisdyykkäri)
Että vaipat kaatikselta, (the realdyykkäri)
pesten, ovat melkein uudenveroisia, muttei tarvitse maksaa veroja.
Mieheni on kierrätyskamaa, sekin vielä.
Minkäänlaista ihottumaa en ole saanut käsiini, -niin miehen; taikka lasteni koskettelusta.
Täten katson asian ratkenneeksi:
Vika ei ole Pampersseissa.
Kotimainen muumivaippa on ollut paras, ainakin meidän pienimmäisellemme, mutta jostain syystä ko merkkiä taasen syrjitään isoissa automarketeissa, mini-mani ketjua lukuunottamatta. Ruotsalainen libero on sitten se toiseksi paras. Mutta Pamperseihin ei meidän perheessä kosketa enää ikinä, kuskoon vaikka lattialle mielummin.
Pampersit aiheutti ihottumaa[/] mutta Muumi-vaipat - jotka eivät kaikki ole kotimaisia - polttivat ihon rikki. Siihen loppui Muumi ja tilalle tuli Lidlin Toujours-vaipat, joista ei mitään ongelmia ole tullut eikä hintakaan ole paha.
Mitähän myrkkyjä nämä vaippavalmistajat lisäävät vaippoihin?
Meillä oli kokeilussa jostain näytekappaleena tullut Pampers pari viikkoa sitten. Meidän 11 kk vauva sai siitä pahan ihottuman. Muuten hän ei ole elinikänään saanut vaippaihottumaa, käytössä on ollut lähinnä kestovaippoja sekä Lidlin Toujourseja. Meidän valinta Pampersin suhteen on ainakin selvä, sanoivat juristit mitä tahansa.