Kirjaudu ▼
 

Nokia Siemens pahoitteli Iran-kauppoja

Nokia Siemens pahoitteli Iran-kauppoja
Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksin markkinoinnista ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Barry French sanoo, että yhtiön olisi pitänyt ymmärtää Iranin tilanne paremmin myydessään sille matkapuhelinverkkojen valvontateknologiaa. NSN myi Iraniin valvontajärjestelmän, jota on kerrottu käytetyn toisinajattelijoita vastaan.
Taloussanomat
4.6.2010 21:10
24

French puhui asiasta Euroopan parlamentin ihmisoikeusvaliokunnalle keskiviikkona. Puhe on julkaistu myös avoimena kirjeenä verkossa.

Puhe koski kahdelle Iranissa toimivalle teleoperaattorille, MCE:lle ja Irancellille, myytyjä matkapuhelinverkkoja ja niiden valvontajärjestelmiä. Arvostelua on herättänyt etenkin Monitoring Center –valvontajäkeskus, jota käytettiin ilmeisesti hyväksi demokratiamielenosoitusten tukahduttamiseksi viime kesän vaalien aikaan.

French myöntää, että uskottavissa raporteissa on kerrottu, että valvontajärjestelmiä on käytetty hyväksi sananvapauden ja mielipiteiden rajoittamiseen. Hän sanoo yhtiön paheksuvan sellaista käyttöä. French sanoo NSN:n myös ottaneen opiksi tapahtumasta.

French painottaa silti, että vastuu järjestelmien laillisesta käytöstä on lopulta asiakkaalla. Hän huomauttaa myös, että Euroopan Unioni on nimenomaan vaatinut telealan kansainvälisiin standardeihin laajempia viranomaisvaltuuksia, ja että NSN:n teknologia on suunniteltu täyttämään nuo vaatimukset.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

NSN ei enää kauppaa Monitoring Center –valvontajärjestelmää, sillä yhtiö myi sen eteenpäin viime vuonna.

Barry Frenchin puheen voi lukea täältä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (24)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomi myy aseita israeliin, niillä pommitettiin sinun verovaroin pysytetty koulu ja asuinlähiö gaasassa joten illuusion keskipiste suomi pulmunen joka viellä kidutusvälineitäkin israeliin myy.

Mitä NSN enää anteeksi pyytää kun ne ihmiset on jo kuolleet suomalaisen käden kautta joten moraali mmmmmm. ei sitä ole kun tuon kaiken eu on hyväksynyt.
Todellisuus 4.6.2010 21:43

Anonyymi
Kyllä Nokia (Telenokiasta lähtien) on myynyt verkkoelementtien mukana esim. venäjälle KGB:n tarpeeseen liittyviä ns. osioita, että ei sikäli mitään uutta ja turha pyytää anteeksi menetettyjä sieluja!
AONR 4.6.2010 22:01

Anonyymi
Syytetyn pallilla oli väärä mies.

Osapuolia ja vastapuolia tässä olivat:

Iranin hallitus EU
Iranilaiset verkko-operaattorit NSN

Kansalaisten sananvapauteneen kajoamisesta ei käsittääkseni epäillä verkko-operaattoreita, saatikka NSN:ä, vaan Iranin hallitusta.

EU:n siis kuuluisi moittia Iranin hallitusta ja vaatia sitä kuultavaksi, eikä näitä muita, asiaan suoranaisesti kuulumattomia osapuolia.
Giudice 4.6.2010 22:18

Anonyymi
Sama valvontateknologia on kaikissa maissa.

Isoveli kuuntelee ja nauhoittaa ihan oikeasti.
polly anna -syndroom 4.6.2010 22:29

Anonyymi
Jos operaattori ei kyttäisi kuka soittaa kenelle niin ei voisi kirjoittaa puhelinlaskua.
Nimetön 4.6.2010 22:37

Anonyymi
Sama valvontateknologia on kaikissa maissa.

Isoveli kuuntelee ja nauhoittaa ihan oikeasti.


LUURISTA AKKU JA SIM KORTTI POIS JO LOPPU KUUNTELU NSN.
Nimetön 4.6.2010 22:51

Anonyymi
Kuka on sellainen selvänäkijä,että osaa ennalta sanoa joidenkin hihhuleiden pääsevän valtaan jossakin ja käyttävän tekniikkaan valtansa ylläpitämisessä. Vastaus:Ei kukaan.
Aja Tollo 4.6.2010 22:58

Anonyymi
Suomi myy aseita israeliin, niillä pommitettiin sinun verovaroin pysytetty koulu ja asuinlähiö gaasassa joten illuusion keskipiste suomi pulmunen joka viellä kidutusvälineitäkin israeliin myy.


Ei niitä kouluja pommiteta muuta kuin siinä tapauksessa että Hamas on ottanut ne tukikohdakseen ja/tai asevarastokseen. Eikä niitä pommiteta välttämättä edes silloin. Oppilaat kun on asetettu ihmiskilveksi. Eikö sinustakin Hamasin kannattaisi ampua ne rakettinsa mahdollisimman kaukaa Gazan kaupungin ulkopuolelta, jottei tulisi siviiliuhreja, kun Israel tekee vastaiskun? Vai olisiko kenties parasta olla ampumatta koko raketteja?
Olavi Oriatsalo 4.6.2010 23:38

Anonyymi
Kyllä Nokia (Telenokiasta lähtien) on myynyt verkkoelementtien mukana esim. venäjälle KGB:n tarpeeseen liittyviä ns. osioita, että ei sikäli mitään uutta ja turha pyytää anteeksi menetettyjä sieluja!


Niinpä! Miksi NL:n keskukset meni aina tupla ET:illä :-) Nykyisin sentään saa viedä laillisesti itäblokkiin kaikkea tavaraa toista se oli vielä 90-luvullakin, kun jouduttiin ciscon reitittimiäkin salakuljettamaan. Ja ei se Nokia ole yksin ihan samaa tekee kaikki muutkin ja jopa härskimmin. Jäihän ne Siemensin peelot niistä lahjonnoistakin kiinni!
Nimetön 5.6.2010 0:26

Anonyymi
Aivan turhaa pahoitella mitään. Ei muutakun kauppa käyntiin.
Ei itketä, eikä vali 5.6.2010 0:46
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä