Exelillä vaikea alkuvuosi
Exelin tulos ennen veroja laski kutistui tammi–maaliskuussa 0,9 miljoonaan euroon viime vuoden miljoonasta eurosta. Jatkuvien toimintojen osakekohtainen tulos heikkeni kuuteen senttiin 13 sentistä.
Merkittävä syy tuloksen laskuun oli liikevaihdon supistuminen. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihtoa kertyi 15,7 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna samaan aikaan oli 18,5 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Vesa Korpimies kertoo osavuosikatsauksessa, että vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta olivat erityisen haasteelliset. Neljänneksen loppua kohti myynti parani sähköteollisuudessa ja kuljetusvälineteollisuudessa. Koneteollisuudessa tilauskannat ovat saavuttamassa hitaasti ennen lamaa vallinneen tason.
Korpimiehen mukaan markkinaolosuhteet pysyvät haastavina lyhyellä aikavälillä. Tuottavuuden ja kustannustehokkuuden parantaminen ovat edelleen yhtiön painopistealueita.
Maaliskuun lopussa Exelin tilauskanta oli 10,9 miljoonaa euroa. Se on vajaat 16 prosenttia vähemmän kuin vuosi aiemmin.

















Kommentit (4)
Nyt tulee ongelmia!
´
Olisi voinut kuvitella että eläköityvässä maailmassa golf-kepakot ja kävelysauvat tuottavat jättipotteja.
´
Kertokaa nyt äkkiä Amerin johtajille, mitä te oikein odotatte vanhuudeltanne, älykääpiöt!