DNA kahmi 44 000 uutta liittymää

Mikko Stig / Lehtikuva
DNA kahmi 44 000 uutta liittymää
Teleyhtiö DNA:n tulos parani vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Vuosi sitten nollatuloksen pyöräyttänyt DNA nousi tällä kertaa selvästi voitolle ja arvioi näkymänsä varovaisen positiivisiksi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
4.5.2010 12:18
Kommentit 11

DNA teki 18 miljoonan euron tuloksen ennen veroja tammi–maaliskuussa, kun vastaava tulos vuosi sitten oli nollan tuntumassa. Yhtiön liikevaihto nousi kahdella prosentilla 161 miljoonaan euroon.

Konsernijohtaja Riitta Tiuraniemen mukaan tuloksen parantuminen johtui matkaviestinasiakasmäärin kasvusta sekä viime vuoden säästöistä. Tiuraniemen mukaan DNA ei kuitenkaan houkutellut uusia asiakkaita hintojaan polkemalla.

Alkuvuonna liittymiä vaihdettiin innokkaammin kuin vuosi sitten ja loka–joulukuussa. DNA saalisti 44 000 uutta liittymää kasvattaen liittymien kokonaismäärän 1,991 miljoonaan. Samaan aikaan liittymäkohtainen liikevaihto kuitenkin supistui 21,1 euroon viime vuoden 22,8 eurosta.

Liikevoittoa kertyi 20 miljoonaa euroa eli 12,4 prosenttia liikevaihdosta. Vuotta aiemmin vastaava luku oli myös 3 miljoonaa eli 1,7 prosenttia liikevaihdosta.

Käyttökate ilman kertaluonteisia eriä oli 47 miljoonaa euroa eli 29,2 prosenttia liikevaihdosta. Vuotta aiemmin käyttökate oli 43 miljoonaa euroa eli 26,9 prosenttia liikevaihdosta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

DNA arvioi yleisen taloudellisen tilanteen jatkuvan Suomessa epävarmana ja työttömyyden nousevan hieman. Tämän takia konsernin liikevaihdon ei uskota juuri nousevan tänä vuonna viime vuodesta. Liikevaihdon kasvua jarruttaa myös matkaviestinverkkojen yhdysliikennehintojen lasku joulukuussa 2009 ja kiinteän verkon liittymien väheneminen.

DNA arvioi, että yhtiön käyttökate ja liikevoitto paranevat huhti–kesäkuussa verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuosi sitten.

Lisää Aiheesta
UutinenDNA herätti asiakkaitaan yöllä (10.2.2010 18:26)
UutinenDNA-talli sai Kimi Räikkösen (28.1.2010 17:18)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Syykin selvä miksi ei mokkula toimi,myyrään mega,annetaan 0,5 max
kyllä kohta DNA Lähteeeeeeeeeee
Huono 0
DNA arvioi yleisen taloudellisen tilanteen jatkuvan Suomessa epävarmana ja työttömyyden nousevan hieman. Tämän takia konsernin liikevaihdon ei uskota juuri nousevan tänä vuonna viime vuodesta. hmm.. ihimiset ostavat uusia dna- liittymiä ja puhuvat enemmän kun ihmisillä on enemmän rahaa käytössä...
Riitta, aikamoista liikkeenjohdon osaamista ja anlyyttistä oman myynnin tuloksentekoon uskomista vr. kilpailijat
.
Jack
Huono 1
Juu, tai pikemminkin yhteysnopeus vaihtelee satunnaisesti noin 4 kt/s (0,032 Mbit/sec) ja 125 kt/s (1 Mbit/sec) välillä. Yleensä silloin kuin nettiä nopeimmillaan tarvitsee (klo 11-13 ja 16-22), niin yhteys pätkii ja putoaa sinne GPRS-tasolle. Tämä siis suuren kaupungin keskusta-alueella. Kovasti on yhteys riippuvainen sijainnista, valitettavasti.
Varsin tyytymätön käyttäjä keskimäärin
Huono 0
DNA saalisti 44 000 uutta liittymää kasvattaen liittymien kokonaismäärän 1,991 miljoonaan

Samalla ajanjaksolla (Q1/2010) Elisa saalisti 103.000 ja Sonera 110.000 uutta liittymää. DNA alkaa hiipua.
Pekka.
Huono 1
Syykin selvä miksi ei mokkula toimi,myyrään mega,annetaan 0,5 max


Voipi olla ettei ne muidenkaan operaattoreiden mokkulat ja tikkulat toimi sen paremmin. Itselläni ainakin DNA ollut tähänmennessä luotettavin vaihtoehto (vähiten asiakkaita?).
Kasimir
Huono 1
Mokkulat päkkylät suosittelen jättämään kauppaan jos muuta vaihtoehtoa löytyy, paitsi jos hinta tärkeä kriteeri.
Kauppias
Huono 1
DNA saalisti 44 000 uutta liittymää kasvattaen liittymien kokonaismäärän 1,991 miljoonaan

Samalla ajanjaksolla (Q1/2010) Elisa saalisti 103.000 ja Sonera 110.000 uutta liittymää. DNA alkaa hiipua.

Miten niin? Mistä ne uudet kannattavat liittymät muka enää tulevat? Kuka menetti numeroita tai kannattavia asiakkaita??
Kertokaa joskus totuus
Huono 1
En tiedä mokkuloista miten toimii, mutta sen tiedän ettei ainakaan DNA;lla toimi asiakaspalvelu, laskutus ja myöskään täällä peräkylillä ei sitten kuulu kyllä puhelinkaan. Joka viikko soittavat ja haluavat puolittaa puhelinlaskuni...
Kalliimmat, mutta toimivat yhteydet in, riitely ja kinaaminen out.
Huono 0
Jos pitäisi hyvää huolta vanhoista asiakkaistaan, ei tarvitsisi nähdä minkäänlaista vaivaa uusien liittymien hankkimiseksi.. Turhaa ponnistelua markkinaosuuksien kasvattamiseksi kun samaan aikaan liittymiä irtisanotaan pikavauhtia. Hölmöläisten hommaa, kun peiton jatkaminen
Hyvä tuote ja palvelut myyvät itse itsensä
Huono 0
Langaton laajakaista sopii mm. retkeillessä hyvin esim. kansallipuistoihin missä operaattoreilla saattaa olla olosuhteisiin nähden odottamattomat kapasiteetit normaalin sähköpostin ja jopa youtuben käsittelyyn. Kodin laajakaistaksi siitä ei ole ja eikä lähiaikoina tulekkaan. Virtaus on perinteisestä TV:stä ja sanomalehdistä ulos, joten tietoyhteikunnassa ovat jatkossa mukana ne jotka saavat kotiinsa huippunopeat yhteydet. Kympillä kuussa ilmateitse tehoa riittää valitettavasti yleensä gmailin lukemiseen.
Langallinen
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:48OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949