Elektrobitin vire jatkui alkuvuonna
– Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana EB onnistui edelleen parantamaan kannattavuuttaan ja saavutti positiivisen liikevoiton sekä Automotive- että Wireless-liiketoimintasegmenteissä. Tämän seurauksena operatiivinen kassavirta ylsi 10,6 miljoonan euroon. Kannattavuuden parantaminen tulee edelleen olemaan tärkein tavoitteemme, sanoo toimitusjohtaja Jukka Harju osavuosikatsauksessa.
Tulos ennen veroja ylsi 0,7 miljoonaa euroa voitolle, kun se vuotta aikaisemmin oli 0,9 miljoonaa euroa tappiolla. Jatkuvien liiketoimintojen osakekohtainen tulos pysyi 0,01 euroa miinuksella.
Liiketulos parani nollilta 1,7 miljoonaan euroon.
Liikevaihto laski reilut kolme prosenttia eli 42,8 miljoonasta eurosta 41,5 miljoonaan euroon.
Liiketoiminnan kassavirta nousi 2,7 miljoonan euron tappiosta 10,6 miljoonaa euroa voitolliseksi.
Yhtiön mukaan elpymisen merkit ovat jatkuneet vuoden alussa sekä yleisessä taloudessa että EB:n markkinoilla autoteollisuudessa ja langattomassa tietoliikenteessä.
Yhtiö odottaa ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon olevan korkeampi kuin viime vuoden toisen vuosipuoliskon liikevaihto, jolloin se oli 73,6 miljoonaa euroa.
Ensimmäisen vuosipuoliskon liikevoiton odotetaan olevan parempi kuin viime vuoden toisen vuosipuoliskon liiketoimintojen nollille jäänyt liikevoitto. Toisen vuosineljänneksen liikevoiton odotetaan yltävän korkeintaan samalle tasolle kuin tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

















Kommentit (2)
Et sitten muuta sanottavaa keksinyt?? Tämä oli yhtä antoisa kommentti kuin olisi joku oksentanut naamalle.