"Tehtaiden sulkemisesta on päätettävä ensi viikolla"

Marja Airio/Lehtikuva
"Tehtaiden sulkemisesta on päätettävä ensi viikolla"
Osa Teknologiateollisuuden yrityksistä joutuu tekemään päätöksiä tehtaiden sulkemisesta ensi viikolla. Alan etujärjestön viestintäjohtajan Mika Nykäsen mukaan myös tuotannon siirtämispäätökset pitää tehdä nopeasti.
Anniina Luotonen
10.3.2010 13:55
Kommentit 40

Ahtaajien lakon takia yritykset eivät pysty kuljettamaan tuotteitaan, mutta ne eivät myöskään saa tarvitsemiaan materiaaleja.

– Tilanne, jossa ratkaisut tehtaiden tai prosessien sulkemisesta pitää tehdä, on jo näköpiirissä, Mika Nykänen kommentoi Taloussanomien haastattelussa.

Teknologiateollisuus ry:n yritykset eivät ole joutuneet vielä laajasti rajoittamaan toimintojaan. Sen sijaan osa yrityksistä on siirtänyt toimintojaan Suomen ulkopuolelle varmuuden vuoksi jo nyt. Esimerkiksi konepajayhtiöt ovat joutuneet Nykäsen mukaan reagoimaan kuljetusvaikeuksiin herkimmin.

Metallijalostusyhtiöt joutuvat tekemään päätöksiä tuotannon pysäytyksistä jo tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa, Nykänen arvioi. Monelta alan tuotantolaitokselta loppuvat hänen mukaansa raaka-aineet ensi viikolla.

– Lakkoon yritettiin valmistautua, mutta metallijalostajien raaka-ainevarastot alkavat nyt ehtyä. Ensi viikon alussa usealla tuotantolaitoksilla joudutaan tekemään kriittisiä arvioita, myös Metallijalostajat ry:n toimitusjohtajana työskentelevä Nykänen uskoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Teknologiateollisuudessa ei ole vielä jouduttu isoihin lomautuksiin satamalakosta huolimatta. Niin ikään työntekijöitä ei ole ollut tarvetta irtisanoa.

Teknologiateollisuus laskee, että sen jäsenyritykset menettävät päivittäin noin 70 miljoonaa euroa vientituloja. Teknologiateollisuus ry:n yritysten osuus Suomen viennistä on 60 prosenttia.

– Kilpailu asiakkaista on poikkeuksellisen ankaraa juuri nyt, koska maailmalla on tuotantokapasiteettia vapaana niin paljon. Suomalaisyritysten olisikin tärkeää yrittää pitää asiakkaistaan kiinni kaikin keinoin, Nykänen muistuttaa.

Lisää Aiheesta
UutinenUPM: Lakko uhkaa viedä 3000:n työt (4.3.2010 14:15)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (40)

Huono 0
Kaikki tehtaat vain pois Suomesta, jolloin duunareilla on enemmän aikaa juoda kaljaa ja polttaa röökii !!
Kaljakellunta
FANTASTISTA!Ahtaajien lakko näyttää toimivat tavoitteiden mukaisella tavalla.
Muutosturva kuntoon ja ahtaajat töihin
Kaikki tehtaat vain pois Suomesta, jolloin duunareilla on enemmän aikaa juoda kaljaa ja polttaa röökii !!

Kaikkille EK:n ja satamaoperaattorit ry:n hemmoille järjestetään kaljakellunta Vantaan joella juuri ennen jäiden lähtöä. Siinä n. 10 metriä putouksesta.
Muutosturva kuntoon niin saadaan vähän jarrua IRTISANOMISILLE
Ihmeen hiljaa on meidän fantastinen ministerimme Jyrki asiasta on ,no jos tämä ei koske suomea
Idioottimainen lakko vahingoittaa syyttömiä yrittäjiä ja työntekijöitä yhtä lailla.
Missä ihmeessä on solidaarisuus muita kohtaan?
Itsekkyyden huippu
Idioottimainen lakko vahingoittaa syyttömiä yrittäjiä ja työntekijöitä yhtä lailla.Missä ihmeessä on solidaarisuus muita kohtaan?

Noo, kun suomalaiset pienivehkeiset kommunistit pääsevät vähän "vaikuttamaan", niin siinä ei kovin nopeasti tule mieleen mitkään muut toverit. Ei tod. Nyt kato pitää näyttää herroille jne, jotka saavat mitä tilaavat.

Jooh. Tämä lakko on erittäin hyvä ja tarpeellinen asia, mutta ei ollenkaan siten kuin AKT kuvittelee tyhmän jäsenistönsä tuella.

AKT - kuin kivi - vain tyhmempi.
Milloin alkavat irtisanomiset?
Artisti maksaa...
Tarjaa, tee noille pässinpäille jotakin, ne ei vaan kertakaikkiaan ymmärrä.
Näytä, että olet PRESIDENTTI ja osaat hoitaa asian!
No mikäs sitä tuotantoa sit tähän asti on pidellyt Suomessa jos ja kun siirto onnistuu noin helposti.
Katotaan nyt vaan loppuun asti tää peli, jos akt luovuttaa tässä asiassa niin meillä muilla ei ole sen jälkeen mitään mahdollisuuksia työnantajia / Ek:ta vastaan.
Keke
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

20:30OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

9,855-1,30 %-0,13

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949