Halpalentoyhtiö odotettua paremmassa kiidossa
Dublinissa Irlannissa päämajaa pitävä lentoyhtiö kertoo odottavansa 275 miljoonan euron nettovoittoa maaliskuun lopussa päättyvänä tilivuonna. Aiemmin yhtiö ennusti tuloksen jäävän 200–300 miljoonan euron haarukan alempaan päähän.
Ryanair pystyi lisäämään matkustusmääriään tilikauden kolmannella neljänneksellä, vaikka lentolippujen hintoja laskettiin odotettua vähemmän. Samalla yhtiö lisäsi markkinaosuuttaan. Hintasopimukset polttoainetoimittajien kanssa auttoivat Ryanairia myös suojautumaan polttoaineen hinnannousun täysimittaisilta vaikutuksilta.
– Tulosennusteen nostaminen tässä tilanteessa on merkki siitä, että liiketoiminta on vankoissa voimissa, dublinilainen analyytikko Joe Gill kommentoi.
Lentoyhtiö teki 10,9 miljoonaa euroa tappiota joulukuun lopussa päättyneellä neljänneksellä. Vuotta aiemmin tappiota kirjattiin 118,8 miljoonaa euroa. Liikevaihto pysyi lähes ennallaan 472 miljoonassa eurossa.
Ryanair aikoo hidastaa investointitahtiaan sen jälkeen, kun neuvottelut Boeingin kanssa konekaupasta keskeytettiin joulukuussa. Lentoyhtiö lisää lentokoneidensa määrää puolella seuraavan kolmen vuoden aikana. Ryanairin tavoitteena on nostaa yhtiön tuotto 800 miljoonaan euroon vuoteen 2012 mennessä.

















Kommentit (6)
Finnair on aina ollut huippu palvelun ja toiminnallisuuden suhteen. Hymyilevää, mukavaa henkilökuntaa, toimiva ja nopea check-inn, kohteiden kentät keskeisiä kenttiä, ei 100 km päästä kohteesta rakennettuja "halpiskenttiä" ym. Säästökuuri varmasti vaikuttaa tulevaisuudessa palvelua heikentävästi, mutta silti Finnair huippuyhtiö. Kauko Matkaajalle ja muille valittajille. Valita on vapaa -myös lentoyhtiöiden suhteen.