Euroopan talous nikottelee
Keskiviikon talousluvut eivät merkinneet nousun alkaneen vielä ainakaan vuoden 2009 lopulla. Euroalueen teollisuustilaukset putosivat lokakuussa ennakoitua enemmän, eli 2,2 prosenttia syyskuusta. Ennuste oli prosentin tuntumassa.
Vuoden 2008 lokakuuhun verrattuna teollisuuden tilaukset putosivat euroalueella 14,5 prosenttia, Euroopan tilastoviranomainen Eurostat kertoi.
Tuottajahinnat putosivat jo 11 kuukautta peräjälkeen marraskuussa. Lasku jäi ekonomistien ennakoimaan 4,4 prosenttiin vuoden takaisesta. Lokakuuhun verrattuna tuottajahinnat kuitenkin nousivat marraskuussa 0,1 prosenttia.
Tuottajahintojen kuukausinousua vauhditti energian kallistuminen. Energia kallistui marraskuussa keskimäärin 0,8 prosenttia lokakuusta. Kovien pakkasten on arveltu edelleen nostavan energian hintaa.
Keskiviikon talousluvut eivät valaneet uskoa elpymisen kestävyyteen. Euroalueen inlfaatiopaineet pysyvät jatkossakin matalalla.



















Kommentit (47)
Mielestäni se että työttömyys lisääntyy ja osto voima katoaa euroopasta, vähän aikaa sillä tehtiin tulosta, nyt lasku maksetaan porukalla, kiina on niin iso toimia että se pystyy pitämään valuuttasa keinotekoisen alhaalla.
Polku myynti tullit väliin.
(Taputusta)
ÄLKÄÄ USKOKO TÄTÄ UUTISTA!
Euro-Saksa on vientivetoinen maa. Suomi valitettavasti myös.