Ruuan alv-ale rokottaa ravintoloita

Taloussanomat
Ruuan alv-ale rokottaa ravintoloita
Ruuan arvonlisävero aleni kaupoissa, mutta säilyy ravintoloissa ennallaan vielä yhdeksän kuukautta. Odotusaikana ravintolasyömisen pelätään vähentyvän noin kymmenen prosenttia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
4.10.2009 14:52
Kommentit 27

Ruoka halpeni kaupoissa, mutta hinta säilyi ennallaan ravintoloissa. Ravintolaruuan arvonlisävero putoaa samalle tasolle kaupan hintojen kanssa vasta heinäkuussa. Lauantain Turun Sanomat arvioi, että ravintola-alalla on edessään tiukka talvi.

Ravintola-alalla taantuma on jo näkynyt vuokratyövoiman käytössä. Henkilöstö onkin keskeisin joustovara ja ensimmäisenä tulilinjalla myös tulevana talvena.

– Muut kulut ovat pitkälti kiinteitä. Laman takia vuokratyövoiman määrä alalla on jo puolittunut viime vuoteen verrattuna. Myös vakituisen henkilökunnan tekemät työtunnit ovat vähentyneet useita prosentteja, Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi kertoo Turun Sanomille.

Lappi arvioi, että arvonlisäveron eron ja taantuman yhteisvaikutus vähentää ravintolasyömistä noin kymmenen prosenttia.

Ravintoloita helpottaa hieman se, että noutoruuan arvonlisävero laski kaupparuuan kanssa 12 prosenttin lokakuun alussa. Niin sanottu take-away-ruoka muodostaa kuitenkin vain kymmenen prosenttia kaikista ravintoloista hankitusta ruuasta.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenRuoka halpeni luvatusti (2.12.2009 10:00)
UutinenRuoan alv-ale toteutui vain osin (13.10.2009 11:26)
UutinenPTT: Ruuan hinta laskee loppuvuodesta (1.10.2009 10:17)
UutinenPidä silmät auki kaupassa (1.10.2009 07:02)
UutinenKauppa ei köyhdy alv-muutoksesta (23.9.2009 15:33)
UutinenYrittäjä putosi köyhyysrajalle (11.9.2009 06:01)
IhmisetTimo Lappi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (27)

Huono 0
Ravintola-ala on tunnetusti syyllistynyt monenlaisiin väärinkäytöksiin ja epärehellisyyksiin. Niinpä ei yhtään haittaa, vaikka sillä nyt menisikin vähän heikommin.
Jokainen ravintolan konkurssi on hyvä uutinen
Huono 9
Koko alv-veron alentaminen on osoitus todellisesta poliittisesta idiotismista, jota keskusliikkeet ohjailevat. Toivottavasti tämän aivokukkasen takia ei kaadu suuria määriä ravintoloita. Hienoa Suomi!
Saituri
Mitä, onko Suomessa todella vielä tavallisia palkansaajia joilla on varaa käydä muissakin ravintoloissa kun Mäkkärissä?
En kyllä usko
Suomessa saisi useampikin ravintola keikahtaa. Ravintoista yleensä saa mikrossa lämmitettyä pastaa ja valmiskastikkeita. Siihen verrattuna ennemmin syökin kotona. Kun vertaa suomalaista ravintolaruokaa sekä hinnaltaan että laadultaan niin Euroopasta ei juuri löydä huonompaa ja kalliimpaa kuin Norjasta.
Aviator
Miksiköhän ravintolatyöntekijät ITSE suosivat kotiruokaa, taitavat tietää asiakkaita paremmin ravintoloiden keittiöiden tapahtumista ja hygieniasta ym.?
Harva syöjä tietää mitä syö
Huono 3
Suomessa saisi useampikin ravintola keikahtaa. Ravintoista yleensä saa mikrossa lämmitettyä pastaa ja valmiskastikkeita. Siihen verrattuna ennemmin syökin kotona. Kun vertaa suomalaista ravintolaruokaa sekä hinnaltaan että laadultaan niin Euroopasta ei juuri löydä huonompaa ja kalliimpaa kuin Norjasta.

Heh, huomaa missä ravintoloissa käyt :D
hehh
Ei Suomen ravintoloiden ongelma ole korkea ALV, vaan korkeat hinnat. Itse asun Tokiossa, joka on monissa tutkimuksissa rankattu maailman kalleimmaksi kaupungiksi. Niin se varmasti onkin, jos katsoo ruuan hintaa kaupassa. ALV on Japanissa vain 5%, mutta silti Suomessa ruuan hinta on on kaupassa selvästi edullisempaa kuin Japanissa. Kalliimmista raaka-aineista huolimitta ravintolassa ruoka on kuitenkin Tokiossa edullisempaa kuin Suomessa. Esim. hyvän annoksen saa 400 jenillä, kolmella eurolla.

Suomen TV:ssä näytti olevan Big Mac-ateria tarjouksessa 5,75 euroa. Täällä se oli viime viikolla tarjouksessa 390 jeniä eli 2,90 euroa. Puolet Suomen hinnasta!

Siis näin maailman kalleimmassa kaupungissa, jossa maitotölkki maksaa kaupassa 1,50 euroa, paistijauheliha 11 euroa/kg, omenat 3 euroa/kg... Suomessa kaupassa ruoka tuntuu puoli-imaiselta, mutta ravintolaan juotuessaan se kallistuu selvästi. Paljon paljon enemmän mitä ALV tekee.
takai tabemono
Suomessa ei ruoan hinta laske Suomessa niin kauan kun täällä ovat S-ryhmä ja Kesko.
Huono 3
Ymmärsinkö jotakin väärin? Että ravintola ei voi ostaa alennetulla ALV prosentilla materiaalia, eikä voi alentaa hintoja sen mukaan mikäli niin haluaa?
zzz
´

Tätäkään
edunvalvontayhdistyksen pomoa ei hävetä lasketella tolkutonta stiiknafuulaa palkkansa edestä.

Raaka-aineiden hinnat laskevat alvin myötä ja niistä valmistetun annoksen hinta nousee ja laskee tasan sen verran kuin ravintolan omistaja itse haluaa. Raaka-aineet ovat vain pieni osa annoksen hinnassa.

Jos toivoo lisää asiakkaita, valmistaa parempaa ruokaa kuin naapuriravintolassa tarjotaan tai kirjoittaa huomisen ruokalistaan hieman halvemmat hinnat.
vänrikki S.
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:39OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949