Toyota lupaa valmistaa parempia autoja

IS
Toyota lupaa valmistaa parempia autoja
Maailman suurin autonvalmistaja Toyota aikoo kuunnella asiakkaitaan tarkemmin. Japanilaisyhtiö lupaa myös tehdä entistä parempia autoja. Näin kertoi pääjohtaja Akio Toyoda perjantaina.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
2.10.2009 11:08
Kommentit 44

Toyota odottaa myyntinsä laskevan tänä vuonna viidenneksen viime vuoteen verrattuna. Yhtiö uskoo myyvänsä tänä vuonna 7,3 miljoonaa autoa, kun se viime vuonna myi noin yhdeksän miljoonaa autoa.

Yhtiö odottaa maaliskuussa päättyvän tilikauden tuloksen painuvan tänä vuonna 3,4 miljardia euroa tappiolle. Vielä elokuussa Toyota odotti 4,2 miljardin euron tappiota.

Tämä tulee olemaan Toyotalle toinen perättäinen tappiollinen tilikausi. Yhtiön pääjohtaja Akio Toyoda uskoo yhtiön pystyvän kääntämään suuntansa.

– Meidän täytyy kuunnella asiakkaita ja tehdä parempia autoja, Toyoda sanoi tänään perjantaina Tokiossa.

Toyoda siteerasi puheessaan suuryhtiöiden tuhosta kirjan kirjoittanutta Jim Collinsia. Toyota on käynyt läpi suuryityksille tyypillisiä vaiheita, kuten menestyksen tuoman hybriksen, kurittoman halun saavuttaa lisää ja riskin ja vaarojen vähättelyn.

Pääjohtaja
povasi tuhoa

Toyodan mukaan yhtiö on askeleen päässä tuhosta, ellei se ryhdistäydy.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kiinasta saattaa tulla tänä vuonna maailman suurin autojen markkina. Toyoda uskoo Yhdysvalloissa myytyjen autojen määrän jäävän kymmeneen miljoonaan, kun Kiinassa määrä voi nousta yli kymmenen miljoonan.

Toyotan myynti Yhdysvalloissa on tänä vuonna pudonnut 28 prosenttia. Toyotan tulosta rasittaa myös vahvistunut jeni.

Toyotan kurssi laski tänään Tokion pörssissä 3,7 prosenttia.

Lisää Aiheesta
UutinenToyota leikkaa rajusti bonuksia (27.11.2009 15:07)
UutinenToyotaa odottaa iso poljinremontti (25.11.2009 15:13)
UutinenToyotan tappajamattoja myös Suomessa (3.10.2009 12:02)
UutinenToyotan jenkkiautoissa tappajamattoja (30.9.2009 09:00)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (44)

Huono 0
Onko toimittaja krapulassa kun noin monta kirotusvirhettä? Itse ajan myös Toyodalla..
puuh
Kaikkien Toyota-mallien ohjaus on aina ollut tahmea ja auto luikertelee kuin mato suorallakin tiellä. Jos se saataisiin kuntoon nii Toyota-konsernin autot löisi laudalta kaikilla ominaisuuksillaaan kaikkien muiden valmistajien VW:tä, Volvoa ja Mersua myöten.
RS
Ei kai siinä ole kuin yksi kirjoitusvirhe? Jos meinaat Toyotan johtajan nimeä, niin kyllä se tosiaan on Toyoda.
Japanilaisilla autoilla on kuitenkin edelleen pitkä kaula laadun ja mukavuuden suhteen eurooppalaisiin verrattuna.

Kuka haluaa ajaa autolla, jossa jarrujen ja venttiilikoneistojen softat voivat seota kesken ajon ja jonka joutuu buuttaamaan kerran viikossa? En ainakaan minä!

Kas siksi japanilainen. Luotettava, mukava, edustava ja säilyttää hyvin arvonsa.
Hyvät kaupat
Onko toimittaja krapulassa kun noin monta kirotusvirhettä? Itse ajan myös Toyodalla..

Vai onko sulla ongelmia lukemisessa? Auto on Toyota johtaja on Akio Toyoda. Luehan juttu kunnolla ja huomaat eron
Näin se on
Lupaako toyota valmistaa auton.
Erkki Merkki
Huono 2
noin monta? Se yksi minkä löysit ja kalsarisankarin piti heti alkaa puhisemaan ja pätemään?
Itsekään en muuten osannut yhidstää tuota Toyodaa Akio Toyodan nimeen. Eli eihän siellä ollut sitä yhtäkään virhettä.
Toyota tuntuu taivaalisen hyvältä saabin jälkeen.Ei kai toyotassa paljoa parantamisen varaa ole...
jussi
Katos vaan, lopultakin Toyota aikoo siis nöyrtyä ja kuunnella asiakkaita! Oho. Eli siis Toyotan umpitylsä ja viime aikoina myöskin epäluotettava ja halvoista materiaaleista kasattu mallisto ei siis olekaan sitä mitä asiakkaat haluavat? Kylläpä oli yllätys.

Nyt vaan sitten tekoja sanojen sijaan, ettei käy kuten Nokialle. Paljon uhoa, vähän tekoja.

Toyotakin kyllä osaisi tehdä autoja, mutta kun ei sovi periaatteisiin, niin ei sitten. Siksi en enään koske Tojoihin pitkällä tikullakaan.
Toyota tuntuu taivaalisen hyvältä saabin jälkeen.Ei kai toyotassa paljoa parantamisen varaa ole...

Eräissä malleissa suunnittelu vika, joka tekee autosta hengenvaarallisen.
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:39OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949