Merkel haluaa Opelin päätyvän kanadalaisille
Taistelu Opelin ostosta on jo pitkään ollut jumissa kahden ostajakandidaatin, kanadalaisen auton osia valmistavan Magnan ja Belgiassa päämajaansa pitävän sijoitusyhtiö RHJ:n välisessä kilpailussa.
Saksalaisen General Motorsiin kuuluvan Opelin kauppaaminen on osoittautunut hankalaksi. Parhaat ostajaehdokkaat on rajattu Magnaan ja RHJ:hin, mutta niiden välillä ei vielä ole pystytty tekemään valintaa.
Nyt Saksan hallitus näyttää kuitenkin seisovan entistä vahvemmin Magnan tarjouksen takana. Angela Merkel sanoi tänään televisiohaastattelussa, että hänen tavoitteensa on saada Magna-neuvottelut menestyksekkääseen lopputulokseen.
– Minä pidän Magnaa selkeästi parempana ehdokkaansa, ja haluan tehdä sen jälleen selväksi, Merkel totesi.
– Käymme jatkuvasti keskusteluita. Olen aina ajan tasalla. Jos mielestäni on tarpeen, liityn mukaan keskusteluihin.
Myös Opelin työntekijöitä edustava ammattiliitto soisi yhtiön päätyvän kanadalaiselle ostajalle.
Sen sijaan GM:llä on epäilyksiä Magnan ostoaikeiden suhteen, ja sillä oli viime viikolla vaikeuksia ratkaista erimielisyyksiä kanadalaisyhtiön kanssa.

Kommentit (7)
Jaa miten niin? USA:n päästönormit ovat Eurooppaa kaukana edellä, ovat aina olleet - siellä ne on keksitty jo 1960-luvulla kun Euroopassa vielä elettiin aikaa miekka ja kivi. Täällä kopioidaan epätoivon vimmalla ja kuvitellaan että ollaan eteviäkin tässä hommassa. Sitä paitsi sanoohan sen nyt järkikin että kaikkien autojen jotka rekisteriin menevät täytyy täyttää voimassa olevat päästönormit! Tai eipä taida sanoa järki tuossa mitään...
Luopuminen sinänsä on väärä ratkaisu mutta vaihtoehtoja ei nyt taida olla kun sakut haluaa niin.
--Opaalilla on hankittu uusinta+parasta megainvestoinnein jo aikaa.Akkortti japsikin jää kauas jo silmämääräisesti koriakin tarkastellessanne
On päästöjä ja taas päästöjä. Jos puhutaan nimenomaan ajankohtaisista hiilidioksidipäästöistä, niin USA on EU:n kaukana takana. Jenkeillä on tiukat normit esimerkiksi typenoksidien pitoisuudelle pakokaasuissa, mutta pakokaasujen määrää (= polttoaineenkulutus = hiilidioksidipäästöt) ei ole rajattu millään tavalla...

Ei taaskaan pidä paikkaansa. USA:ssa on CAFE-polttoaineenkulutusnormi, ollut jo kauan... valmistajan koko henkilöautomalliston myyntimäärilä painotettu polttoaineenkulutuksen keskiarvo on 27,5 mpg = 8,55 l/100 km. Ja GM:n mallisto on ollut ykkösenä pienimmällä koko malliston painotetulla keskikulutuksella monena, monena vuotena.
Eipä nyt sekoiteta polttoaineenkulutusta ja päästönormeja toisiinsa vaikka meidän VM niin hämäysmielessä tekeekin. EU:ssa kun vasta riidellään tällaisesta kulutusnormista CO2-päästönormista)...30 v. USA:ta jäljessä.

Jos vielä pilkkua viilataan, näihin henkilöautoihin eivät taida lukeutua nykyään atlantin takana suositut SUV- ja light truck- ajopelit. Siis kaupunkimaasturit ja avolavat ovat tuosta rajoituksesta vapautettuja.
On sitten toinen juttu, että USA:ssa otettiin KATit ja lyijytön bensa käyttöön jo -70-luvulla. Kalifornia taitaa olla edelläkävijä maailmassa.
On myös totta, että CO2 ei taida olla ympäristömyrkky ensinkään. Suuntaus vähemmän kuluttaviin autoihin on kuitenkin mielestäni terve.