Analyytikko hehkuttaa Stora Enson puhdistettua liiketulosta
Stora Enso ilmoitti jo aikaisemmin kirjaavansa epäonnisesta Amerikan omistuksestaan eli New Pagesta yli 400 miljoonan euron kertaerän.
– Vaikka tulos oli sinänsä pehmeänpuoleinen, oli puhdistettu liikevoitto ennakoitua parempi. Tässä näkyy tuotannon siirtäminen sinne, missä se on kannattavampaa eli Ruotsiin, missä on alhaisemmat kuitukustannukset kuin Suomessa, Evlin analyytikko Tuomo Kangasaho sanoo.
Mitkä tehtaat
menevät kiinni?
Kangasahon mukaan Stora Enson viittaus kapasiteetin lisäsulkemiseen syksyllä oli odotettu.
Sellun tuotanto Stora Enson ja Myllykosken yhteisyrityksessä Sunilan tehtaalla saattaa päättyä. Markkinasellua tuottavan Sunilan toiminta oli koko alkuvuoden tappiollista. Enocellin Uimaharjun sellutehdas pysäytettiin jo keväällä loppuvuodeksi.
– Voi olla, että Sunilan tehdas suljetaan, koska sitä ei ole integroitu paperitehtaan yhteyteen. Tällöin Stora Enson kannattavampien integroitujen tehtaiden käyttöastetta saataisiin ylöspäin.
Kangasahon mukaan on myös mahdollista, että Anjalassa tai Varkaudessa päädytään sulkemaan lisää koneita.
Ei yllätyksiä
näkymissä
Stora Enson tulevaisuudennäkymät olivat melko varovaiset. Niissä ei kuitenkaan ollut mitään sellaista, mitä ei hänen mielestään ei markkinoilla olisi jo hinnoiteltu. Hintapaine papereissa jatkuu ja kysyntä on heikkoa, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.
Paperin kysynnässä on siten odotettavissa hienoista elpymistä. Paperilaaduista tilanne on heikoin päällystämättömässä hienopaperissa, missä kärsitään Kangasahon mukaan edelleen tuotannon ylikapasiteetista, kysynnän voimakkaasta laskusta ja alhaisista hinnoista.
Kangasahon mukaan vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla varastoja on ajettu voimakkaasti alas läpi tuotanto- ja asiakasketjun.
– Negatiivinen kehitys on kuitenkin heikkenemässä ja paperin hintojen ollessa alhaisia voidaan nähdä jossain vaiheessa myös päinvastaista kehitystä.

















Kommentit (9)
Nyt on maksun aika.
Ilman metsää ja Nokiaa Suomi ???
Ketä mahtaa naurattaa?
Vitsi. Mahtaakohan kauan tehdä vielä sellua? Vitsi päättyi.
Liipaisimella: koko Kotka, Varkaus PM2 ja Anjala/Inkeroinen -kombinaatti.
Väyrynen kentälle!
Kamala oli tappio ja tehdasta pannaan kiinni.
Tuleeko tuo sana "analyytikko" jostain anaalisesta? Aivoissa noita impulseeja ei ole kuitenkaan kehitelty.