Kirjaudu ▼
 
Juuri nyt Stora Enso vähentää 2 500 työntekijää – heistä 650 Suomesta

Metso myi Kiinaan

Konepajakonserni Metso ilmoitti perjantaina saaneensa kaksi paperikonetilausta Kiinasta. Tilausten yhteisarvo kohoaa 260 miljoonaan euroon.
Taloussanomat
10.7.2009 11:20
7

Metso toimittaa Shandong Huatai Paper -yhtiölle Dong Yingin kaupunkiin päällystettyä hienopaperia valmistavan paperikonelinjan, joka otetaan käyttöön vuoden 2011 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Paperikoneen ja sen lisälaitteet sisältävän tilauksen arvo on noin 170 miljoonaa euroa. Uusi kone tuottaa vuodessa noin 500 000 tonnia päällystettyä ja päällystämätöntä hienopaperia.

09:05Osake
-0,73 %
28,40
-0,21

MMCC Meili Paper Industry tilasi puolestaan kevyesti päällystettyä paperia valmistavan tuotantolinjan tehtaalleen, joka sijaitsee Ningxian alueella Zhongwein kaupungissa. Tilauksen arvo on noin 90 miljoonaa euroa.

Tuotantolinja otetaan käyttöön vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä. Kaupan toteutuminen edellyttää, että projektista päästään lopullisen sopimukseen muutaman kuukauden kuluessa.

Alkuviikosta Metso ilmoitti toimittavansa Zhanjiang Chenming Pulp & Paper -yhtiölle maailman suurimman hienopaperilinjan uudelle sellu- ja paperitehtaalle. Tämän tilauksen arvo on noin 130 miljoonaa euroa. Samalla yhtiö ilmoitti, että Zhanjiang Chenmingin kanssa tehty 200 miljoonan euron sellutehdastilaus on peruttu.

∇ Mainos ∇
Yritykset Metso
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (7)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kai se jossain tulee raja, mitä kannattaa kuskata maailman ääristä toisiin, jospa se paperi jäisi sinne kiinan lapsille iloksi. Globalisaatiossa voittajia ovat rahtarit.
kotimaista 10.7.2009 11:52

Anonyymi
Noin. Ja lisäähän siellä ei enää tarvita, kun nuo voidaan purkaa ja kopioida osat ja tehdä sitten siellä lisää koneita itse. Kiinassahan on metsää mitä käyttää eikä haittaa, vaikka pitäis parit kylät pistää sileäksi ja asukkaat lahdata.

Viimeinen niitti suomalaiselle paperiteollisuudelle.
Nimetön 10.7.2009 12:13

Anonyymi
Tapu Tapu!!!

Loistavaa, että teollisuus saa välillä tilauksia. Taitaa jo tällä hetkellä olla aika ohkainen tilanne monessa firmassa.

Hienoa että on välillä hyviä uutisia! (Siis oikeita uutisia, eikä toimittajien tai "asiantuntijoiden" kuvitelmia siitä mitä tuleman pitää)
jappe 10.7.2009 12:44

Anonyymi
Kiinan Suomessa vieraileva kauppavaltuuskunta ilmoittaa tehneensä suomalaisyhtiöiden kanssa kauppoja yli kahden miljardin euron edestä. Kauppoja tehtiin muun muassa Nokian ja Koneen kanssa (Iltalehti). Niin, valtuuskuntaahan isännöi Pekkarinen (kesk) ja Väyrynen (kesk). Kauheaa, taas kepulaiset ovat olleet liikemiesten kanssa vehkeilemässä vaalirahaa! Mitähön hirveitä sidonnaisuuksia nyt syntyy.
Pari miljardia 10.7.2009 12:56

Anonyymi
Eikös tässäkin tuotannossa ollut ylikapasiteettia? No, suljetaan Suomen ja Euroopan koneet.
Duski 10.7.2009 13:06

Anonyymi
Uutisten mukaan metsänomistajat myyvät kuitupuun jatkossa lämmitykseen.Saavat kuulemma 5-kertaisen hinnan.Ja samalla tuontienergiasta siirrytään uusiutuvaan kotimaiseen.Hyvä Suomi!
Motti 10.7.2009 13:24

Anonyymi
Ei saa viisinkertaista hintaa. Mutta hinnan kuitenkin.
Metsänomistaja 10.7.2009 14:52
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä