Ryanair: Ei matkalaukkua mukaan, kiitos!
Ensi keväästä alkaen Ryanairin lennoille voi ottaa mukaan vain kokorajoitukset täyttävät käsimatkatavarat. Yhtiö arvelee säästävänsä näin 20 miljoonaa euroa vuosittain.
– Tämä ei ole maailmanloppu. Se kuulostaa vallankumoukselliselta, mutta voin vakuuttaa teille, ettei se ole sitä, yhtiön toimitusjohtaja Michel O’ Leary sanoo.
Jo nyt ruumaan menevistä matkalaukuista on joutunut maksamaan lisämaksun. Vastaisuudessa matkustajien on vietävä kaikki matkatavarat mukanaan koneeseen. Ne viedään ruumaan vain, jos penkkien yllä olevat tavaratilat täyttyvät.
Ryanairin mukaan nykyisinkin jo noin 70 prosenttia matkustajista matkustaa ainoastaan käsimatkatavarat mukanaan.
Lentokenttien käsimatkatavaroille asettamat koko- ja painorajoitukset vaihtelevat jonkun verran, ja Ryanairin uuden linjauksen yksityiskohdat ovat vielä täsmentymättä.
Ryanair on ollut tehokas keksimään uusia tapoja rahastaa asiakkaita halpojen lentolippujen vastineeksi. Se on jo aiemmin ilmoittanut luopuvansa lentokentällä tehtävästä lähtöselvityksestä. Matkustajien on vast’edes tehtävä lähtöselvitys itse internetissä – ja siitäkin yhtiö perii ylimääräisen maksun.
Lentoyhtiö British Airways ilmoitti torstaina avaavansa verkkosivuillaan laskurin, jolla voi vertailla BA:n lippujen hintoja niin sanottujen halpalentoyhtiöiden matkojen todellisiin kustannuksiin.

















Kommentit (105)
Ei lapsiystävällinen yhtiö, jo aiemmin lapsiperheet laitettiin samaan jonoon muiden kanssa eivätkä päässeet koneeseen ensimmäisten joukossa.
Ei lapsiystävällinen yhtiö, jo aiemmin lapsiperheet laitettiin samaan jonoon muiden kanssa eivätkä päässeet koneeseen ensimmäisten joukossa.
Jesh! Toivottavasti lupaus pitää.
Hyvä .. Edes yksi lentoyhtiö, jossa ei tarvitse kuunnella lasten itkua ja muuta rääkymistä.