Kirjaudu ▼
 

Johtajien uhkailu lisääntynyt

Vesa Moilanen / Lehtikuva
Johtajien uhkailu lisääntynyt
Suomalaisyrityksissäkin joudutaan varautumaan siihen, että johtajien läheisiin voi jatkossa kohdistua sieppausuhkia. Jo nyt yritysjohtajien uhkaileminen on lisääntynyt.
Taloussanomat
14.6.2009 21:27
61

Koneen teollisuussukuun kuuluvan nuoren naisen sieppaus pakottaa yritykset pohtimaan aivan uudella tavalla johtajien läheisiin kohdistuvia uhkia. Näin sanoo Ylen uutisten haastattelema Elinkeinoelämän keskusliiton turvallisuusasiantuntija Kalevi Tiihonen.

Hänen mukaansa tähän mennessä sieppausuhkia on ollut EK:n jäsenyritysten parissa lähinnä Etelä-Amerikan maissa. Suomessa kidnappausuhkauksia ei ole ollut.

Sen sijaan yritysjohtajien uhkailu on Tiihosen mukaan Suomessa muutoin lisääntynyt.

Nämä tapaukset ovat liittyneet yt-neuvotteluihin ja muihin talouden taantuman tuomiin kriisitilanteisiin. Tiihosen mukaan kyse on kuitenkin yksittäistapauksista.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (61)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kerrankin demarit saa työpaikkoja aikaiseksi, tosin en toivonut tällä tavalla. Suomessa varakkaita teollisuussukuja on niin vähän ettei taida suurta bisnestä tulla.
JT 14.6.2009 21:43

Anonyymi
Vanhasen ja Kataisen voisi ainakin kidnapata, maksetaan mieluusti jos ette palauta.
Let's nap 14.6.2009 21:46

Anonyymi
Jaa, että johtaja saa uhkailla, mutta johtajaa ei saa uhkailla. Melko reilua vai?
työtön 14.6.2009 21:55

Anonyymi
Kyllä nyt Holmlund ja muut vaikuttajat olivat nopeasti seuraamassa tilannetta kun rikkaan perheen vesasta oli kyse, muuten ei niin hötkyiltäisi...
Oikeastaan ihmettelen vain miksi tällaisia ei ole ennen tapahtunut- varsinkin tällaisessa taloudellisessa tilanteessa, -kun suomessa on paljon suojattomia miljonäärejä kaikissa kesätapahtumissa, kaupungeilla kulkemassa, mökeillään jne helppoa kuin heinänteko... Pitäisi varmaan ostaa turvaa tuottavien yritysten osakkeita...

Nooh, eiköhän noilla varakkailla ole rahaa suojata itsensä ja omaisuutensa kun me tavikset koitetaan selvitä tästä Yt/lomautus-muotibuumista ihan vain hengissä ja selväpäisinä.
D 14.6.2009 22:01

Anonyymi
"Poliisin mukaan Herlinien miljonäärisuvun tyttären sieppaus oli hyvin ammattimaisesti suunniteltu.

Rikoskomisario Kari Tolvasen mukaan myös poliisioperaatioon panostettiin. Pelastusoperaatiossa oli mukana 200 poliisia ja viranomaista, kuten brittitutkijoita. Apua ja tietojen vaihtoa pyydettiin myös EU:lta sekä konsultaatioapua Yhdysvalloista.

Tolvasen mukaan näin iso operaatio oli välttämätöntä siepatun hengen pelastamiseksi.

Suomea ei voi poliisin mukaan pitää enää vain turvallisena lintukotona.

- Meillä ikävä kyllä tulee kaikki nämä ikävät ilmiöt maailmalta: kouluampumisia ja kidnappauksia. Kyllä niihin mielestäni pitää varautua ja tiedän, että tietyt tahot ovat varautuneetkin. Ainahan tällaisesta kannattaa ottaa opiksi, Tolvanen muistuttaa."

Toivottavasti jos joku "matti meikäläinen tai sen lapsi" siepataan niin asiaan panostetaan samalla tavalla, epäilen kyllä ettei vaikka olisi henki kuinka vaarassa...
HmmH 14.6.2009 22:17

Anonyymi
Johtajia uhkaillaan nykyään vai?

NO HYVÄ!
Ruud 14.6.2009 22:23

Anonyymi
JT demarit tuli hallitukseen vuonna 1994 ja sekoomus on nyt ensimmäistä kautta sen vuoden jälkeen hallituksessa. Eli kumman aikana niitä työpaikkoja on enemmän syntynyt? Sdp, kepu ja kokoomus ajaa kaikki samanlaista politiikka. Juuri sellaista mikä on hyödyttänyt myös kyseistä sukua. Ihan samaa huttua molemmat kapitalismi ja kommunismi.
Kapitalisti 14.6.2009 22:24

Anonyymi
Sitä saa mitä tilaa.
Karl Marx 14.6.2009 22:32

Anonyymi
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
Che 14.6.2009 22:33

Anonyymi
jos työttömän levysepan lapsi kaapataan niin tuskin holdlund ym. muut alkavat päätään vaivaamaan ketä tämän nyt maksaa kun on kyse on koulutetun ja rikkaan lapsesta peraukiset tietysti
turkka 14.6.2009 22:33
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä