Hobby Hallin myynti rysähti huhtikuussa

Lehtikuva
Hobby Hallin myynti rysähti huhtikuussa
Kauppakonserni Stockmannin euromääräinen myynti laski 13,6 prosenttia huhtikuussa edellisen vuoden huhtikuuhun verrattuna. Suurin pudotus Stockmannin ryhmistä tuli Hobby Hallille, jonka myynti väheni 26 prosenttia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
12.5.2009 12:32
Kommentit 16

Stockmannin myynnin määrä oli 192,3 miljoonaa euroa.

Pohjoismaissa oli pääsiäisen vuoksi kaksi myyntipäivää vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Stockmannin mukaan taloudellinen taantuma sekä Ruotsin ja Norjan kruunujen ja Venäjän ruplan heikentyminen vähensivät euromääräistä myyntiä verrattuna viime vuoden huhtikuuhun.

10:34Osake
+0,07 %
14,51
+0,01

Suomessa myynti painui 11,7 prosenttia ja ulkomailla 16 prosenttia.

Stockmannin mukaan tärkeä Hullut Päivät -kampanja onnistui hyvin. Hullujen Päivien myynti Suomessa oli kahdeksan prosenttia pienempi kuin edellisenä keväänä, Venäjällä tavaratalojen vertailukelpoinen ruplamääräinen myynti kasvoi 12 prosenttia, mutta Baltian tavarataloissa kampanjamyynti pieneni 24 prosenttia.

Kaikkien ryhmien myynnin painuivat. Suurin pudotus tuli Hobby Hallille, jonka myynti väheni 26,0 prosenttia, 18,7 prosenttia Suomessa ja 54,4 prosenttia ulkomailla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hobby Hallin myynnin voimakas väheneminen johtui osittain pääsiäisen sijoittumisesta huhtikuulle, minkä vuoksi logistiikkakeskuksessa oli vähemmän keräilypäiviä. Baltian maissa kysyntä oli hyvin heikkoa. Stockmann ilmoitti eilen, että Hobby Hall vetäytyy Baltian markkinoilta syksyyn mennessä.

Vaateketju Lindexin euromääräinen myynti väheni 8,4 prosenttia ja Seppälän 5,5 prosenttia.

Lisää Aiheesta
UutinenHobby Hall lopettaa Baltiassa (11.5.2009 12:32)
UutinenKaruja lukuja Stockmannilta (9.4.2009 12:12)
UutinenHobby Hall aloitti yt-neuvottelut (3.3.2009 13:34)
YrityksetStockmann A
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (16)

Huono 0
No paska asiakaspalvelu hobbyhallissa että ei se ihme...
asd
Suurin pudotuksen syy käsitääkseni on että Joulu osui joulukuulle.
Seli,Seli,Seli,Selitys
Huono 1
Tämähän tarkoittaa sitä, että toukokuussa myynti taas nousee huimasti, kun pääsiäisenä kertynyt patoutunut kysyntä purkautuu. Mutta toisaalta tässä kuussa on peräti viisi sunnuntaita, mikä taas vähentää myyntiä. Pyhäpäivät pitäisi perua kokonaan laman torjumiseksi!
pettynyt
Huono 3
Hobby Hall on aloittanut yt-neuvottelut.
Ei tuollaisen 80-lukulaisen uusiutumiskyvyttömän lafkan pidäkään menestyä.
Bye bye baby
Huono 5
Itse yritin varoittaa Stockkan tavarataloryhmän johtajaa marraskuussa tulevasta. Kehtasi vastata ettei tehostamistarpeisiin ole tarvetta mennä. Heh! Puusilmä! Mutta minä katsoin asiaa talon ulkopuolelta, josta on tunnetusti parempi näkymä kuin norsuunluutornista......
Mite mine sanoa
Stocman jatkaa suomalaisten kuluttajien niistämistä.Baltit äänestivät jaloillaan hintoja kohtaan.Joko suomessa seurataan perässä.
Lidlman
Huono 1
Aika jännä homma kun vähän aikaa hoppu hallin myynti nousi internetin ansiosta. Onko niin, että kuluttajat ei enään osta netistä vaan suoraan kaupoista? Vai selittyykö tulos sillä, että hoppu hallin myynnistä iso osa on ollut kodin elektroniikkaa ja huonekaluja. Niiden myyntihän on tippunut kaikilla monta kymmentä prosenttia?
HYVIN JÄNNÄ
Huono 3
Itse yritin varoittaa Stockkan tavarataloryhmän johtajaa marraskuussa tulevasta. Kehtasi vastata ettei tehostamistarpeisiin ole tarvetta mennä. Heh! Puusilmä! Mutta minä katsoin asiaa talon ulkopuolelta, josta on tunnetusti parempi näkymä kuin norsuunluutornista......

HEH HEH, olisi perin tyhmää alkaa julkisuudessa puhumaan tehostamistoimista ja irtisanomisista samalla kun yritetään tehdä tulosta. Stokka toimi esimerkillisesti ja toimii vasta sitten kun on pakko. Toivottavasti monikaan yritysjohtaja ei usko sun höpinöitäs, mutta tuskimpa olet edes puhunut yhdenkään johtajan kanssa muuta kuin unissas, hoh hoh hoo.
HEH HOH HAH
Huono 0

Toivottavasti monikaan yritysjohtaja ei usko sun höpinöitäs, mutta tuskimpa olet edes puhunut yhdenkään johtajan kanssa muuta kuin unissas, hoh hoh hoo.

Niinpä. Jotkut juttelee ihan oikeiden, elävien päättäjien kanssa. Jotkut taas nimimerkkisi perusteella vaan taruolentojen.
Mite mine sanoa
Ylihintaista , laadutonta ja korkeilla postituskuluilla olevaa skeidaa.
Kaupasta mielummin !
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949