Hobby Hall lopettaa Baltiassa
Stockmanniin kuuluva etäkauppayritys Hobby Hall lopettaa toimintansa Baltiassa syksyyn mennessä.
Yhtiö on toiminut Virossa vuodesta 1992 ja Latviassa ja Liettuassa 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Baltian-myynti oli alle viidenneksen yhtiön viime vuoden myynnistä. Liiketoiminta ei ole koko aikana ollut riittävän kannattavaa.
Talouskriisi on iskenyt erityisen rajusti Baltiaan, ja ostovoiman heikentyminen veti Hobby Hallin toiminnan siellä tappiolliseksi. Yhtiön mukaan kannattavuutta ei ole lähivuosina mahdollisuutta parantaa.
Viron 63 työsuhdetta ja Latvian 19 työsuhdetta päätetään. Lopetuspäätöksen takia Hobby Hall aloittaa yt-neuvottelut myös Suomessa 42 henkilötyövuoden vähentämiseksi.
Stockmannin mukaan lopettamisen aiheuttamat kustannukset eivät ylitä olennaisesti sitä operatiivista tappiota, joka syntyisi, jos toimintaa jatkettaisiin vuoden loppuun asti.
Baltiasta vetäytyminen on osa Hobby Hallin toiminnan tervehdyttämistä. Hobby Hall integroidaan ensi vuoden alusta osaksi Stockmannin tavarataloryhmää.

















Kommentit (7)
vai hobby hallin hinnat liian korkeat?
vai hobby hallin hinnat liian korkeat?
Hobby Hallilla korkeat hinnat??? Eihän siellä mitään hyvää myyty, pelkkää p-aa , jos saan sanoa.
Kyllä eestiläisillä ja varsinkin latvialaisilla on tällä hetkellä hyvin tiukkaa. En haluaisi heidän ongelmiaan Suomeen.