Kirjaudu ▼
 

Fiat teki huikeat tappiot

Petri Korhonen
Fiat teki huikeat tappiot
Italialainen autonvalmistaja Fiat teki alkuvuonna ensimmäisen tappiollisen vuosineljänneksensä viiteen vuoteen.
Bloomberg
23.4.2009 15:51
10

Fiatin tulos painui tammi–maaliskuussa 410 miljoonaa euroa pakkaselle vuodentakaisen 405 miljoonan euron voiton jälkeen. Analyytikot olivat ennustaneet tappion jäävän 349 miljoonaan euroon.

Yhtiön liikevaihto supistui vuodentakaisesta neljänneksen ja oli 11,3 miljardia euroa. Arvopaperikauppa aiheutti ensimmäisellä vuosineljänneksellä 48 miljoonan tappiot tuotettuaan vuosi sitten 766 miljoonaa euroa.

Fiat toisti tulostavoitteensa, jonka mukaan se pyrkii saamaan tuloksensa ennen veroja tänä vuonna yli yhden miljardin euron.

Fiat myös toisti ilmoituksensa, jonka mukaan se ei aio sijoittaa käteistä yhdysvaltalaiseen Chrysleriin, josta se on alustavasti sopinut ostavansa 35 prosentin osuuden.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vai tuleeko noutaja?
Nimetön 23.4.2009 16:04

Anonyymi
Fiat voisi ostaa ooppelin osakevaihdolla
kannetaan ilmaa huon 23.4.2009 16:11

Anonyymi
No mutta eikös Fiatilla pitänyt mennä lujaa?
Eli siis Fiatkin on 23.4.2009 16:16

Anonyymi
No mutta eikös Fiatilla pitänyt mennä lujaa?


Se oli Ferrarilla - siis silloin kun toimii
petojen sukua 23.4.2009 16:20

Anonyymi
Ventatkaas 5 vuotta kun Kiinalaiset saavat autotuotantonsa siihen jamaan että alkavat laadullisesti pärjäämään eurooppalaisten laatumerkkien kanssa, niin sitten näette mitä kilpailu tarkoittaa. Turha on elelleä siinä illuusiossa että Kiinalaiset jäävät odottaamaan että muut valtiot autoistavat kiinan maan ja kaupungit. Ja kun sisäinen raakalaismainen kilpailu nostaa laadun euroopan tasolle ja hinnnat on sitten mitä on, niin lujassa on kaupat Fiiatin myyjällä ja monella muullakin täällä. Veikkaisin vaan.

Eipi tuosta niin montaa kymmentä vuotta ole kun "risipusseille" naurettiin ja jenkkihymyä palvottiin. Mauilma muuttuupi nykysin aika äkkistimpää kun sillon.
Nimetön 23.4.2009 16:39

Anonyymi
Ja Skodaa ei ostanu kukaan itseään kunnioittava mies :).Ei me täällä euroopassa pärjätä muutenkaan kun on kaikenmaailman direktiiviä ja lakia Kiinan ja aasian vapaaseen yrittäjyyteen verrattuna.Kun demareille pitää saaha lisää puoluetukea.
kultaiset vuodet 23.4.2009 17:06

Anonyymi
Jos kiina on kommunistinen järjestelmä, niin minä ilmoittaudun nyt kommunistiksi.

Mihin puolueeseen pitää littyä, jotta saadaan kiinan järjestelmä meille?
Normilahtari 23.4.2009 17:11

Anonyymi
Mihin puolueeseen pitää littyä, jotta saadaan kiinan järjestelmä meille?


Voisithan perustaa Kiinan kommunistisen puolueen tytäryht ... siis tytärpuolueen tänne meille. Lupaan äänestää vaaleissa.
Sijoittajasika 23.4.2009 17:21

Anonyymi
Jos kiina on kommunistinen järjestelmä, niin minä ilmoittaudun nyt kommunistiksi.

Mihin puolueeseen pitää littyä, jotta saadaan kiinan järjestelmä meille?


Vastapuolue on sitten anna-mullekkin eli vasemmisto, demarit ja vihreät. Käsi-ojossa -puolueet vastaan kommunistit.
Näpistys, luvaton kä 23.4.2009 17:31

Anonyymi
FIAT on todella perinteikäs merkki myös Suomen markkinoilla. 60-70-luvun taitteessa ei teillämme paljon muuta pörrännytkään kuin Fiat 600:sia.
Reiska 16.9.2009 12:25
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä