Johtajien palkkapussi laihtui USA:ssa

Amerikkalaisten yritysjohtajien tulot ovat nousseet kohisten 2000-luvulla. Viime vuonna nousukiito kuitenkin katkesi: suuryritysten toimitusjohtajien palkkatulojen ja bonusten arvo putosi selvästi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
5.4.2009 09:49
Kommentit 3

Amerikkalaisten toimitusjohtajien mediaanipalkka bonuksineen laski viime vuonna yhteensä 8,5 prosenttia edellisvuodesta 2,24 miljoonaan euroon. Tulokset selviävät finanssilehti Wall Street Journalin ja konsulttiyhtiö Hay Groupin selvityksestä, jossa käytiin läpi 200 yhtiön tilinpäätöstiedot.

Toimitusjohtajien ansionpudotus johtuu bonusten leikkaamisesta. Suuri osa johtajien tuloista koostuu palkkioista, jotka olivat viime vuonna 10,9 prosenttia edellisvuotta pienemmät. Johtajien pelkkä palkkatulo kasvoi 4,5 prosenttia.

USA:n yritysjohdon palkkiot ja tulot putosivat nyt ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001 taantuman.2000–luvulla ne nousivat keskimäärin 5–15 prosenttia aina viime vuoteen asti.

Kansan protestointi osui
pahimmin pankkeihin

Kovimman kolauksen kokivat paljon parjatun pankkisektorin toimitusjohtajat. Bank of American toimitusjohtajan Ken Lewisin ansiot laskivat 88 prosenttia, kun U.S. Bancorpin Richard Davisin ansiot putosivat 87 prosenttia.


Pudotuksen takana on osittain amerikkalaisten kasvanut ärtymys johdon suuria palkkioita kohtaan. Erityistä kiukkua ovat herättäneet veronmaksajien rahoilla tuettujen yritysten johdon palkkiot.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kansan protestoinnin vaikutukset saattavat kuitenkin olla arvioitua pienemmät. Kaksi kolmannesta amerikkalaisjohtajien palkkioista annettiin osakemuodossa ennen kurssien putoamista. Selvitys tehtiin loppuvuodesta, jolloin palkkioiden arvoksi on saatettu kirjata oletettua pienempiä summia. Osakemuodossa annettujen palkkioiden antamisessa ei viime vuonna ollut suuria eroja edellisvuoteen verrattuna.

Wall Street Journal arvioi, että tänä vuonna johdon tulot saattavat pudota entisestään globaalin taantuman myötä.

Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Kauppalehti.

Lisää Aiheesta
UutinenÄlä ole niin ahne (5.4.2009 07:02)
KolumniKansan raivo pakotti Fortum-eroihin (2.4.2009 17:49)
UutinenJenkkipankit kritisoivat bonusveroa (21.3.2009 13:23)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
tavallisen duunarin palkasta 90% pois , iso hätä ,pankkiirin no hätä.
köyhä
Huono 0
Nyyh!

Onhan se järjetöntä, mikä on jo muutaman kerran sanottukin,tukea jopa verovaroilla joidenkin johtavassa asemassa olevien mukavaa elämää. Eikö se palkka pitäisi ANSAITA tekemällä TYÖTÄ, josta tulee tulosta KAIKILLE.
mINÄ VAAN
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
New York
Melko pilvistä, ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:27OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949