Älä anna vakuutusyhtiön ropeloida sopimusehtoja
Vakuutusten ehdot ja eri bonusjärjestelmät ovat sellainen viidakko, että tavallisen kuluttajan on hyvin vaikea pysyä perillä siitä, ovatko ehdot edulliset. Vaikea on tietää sitäkään, onko esimerkiksi 15 prosentin hinnannousu paljon vai ei.
Lain mukaan vakuutusyhtiö voi tehdä yksipuolisesti vähäisiä muutoksia vakuutussopimuksen ehtoihin, sanoo Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan jaostopäällikkö Riitta Haapasaari. Laissa sanotaan kankeasti, että vähäinen muutos on sellainen, jolla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.
– Sen tarkemmin ei missään määritellä, mikä muutos on vähäinen ja mikä ei, Haapasaari toteaa.
Viime kädessä jää siis kuluttajan harteille selvittää, ovatko muutokset vähäisiä vai eivät.
Ketjutetulla
viilauksella isoja muutoksia
Vakuutussopimuslakia tiukennettiin 90-luvulla. Sitä ennen vakuutusyhtiöt saivat muuttaa sopimusehtoja yksipuolisesti paljon vapaammin. Silti nykyisessäkin laissa on aukkoja.
Toistuvilla vähäisillä muutoksilla ehtoja voi muuttaa reilustikin.
– Tätä sanotaan ketjutetuksi muutokseksi. Lopullinen vakuutussopimus saattaa päätyä näyttämään täysin erilaiselta kuin vakuutus oli sen ottamishetkellä, kertoo Haapasaari.
Ei ole olemassa selvää linjaa siitä, verrataanko sääntömuutosta edellisiin ehtoihin vai vakuutuksen ottamisen aikaisiin ehtoihin. Periaatteessa vakuutuslautakunta suhtautuu kielteisesti ketjuttamiseen henkilövakuutuksissa. Esinevakuutuksissa se on hyväksyttyä.
Haapasaari ei kuitenkaan usko, että ehtoja yritettäisiin tahallaan puskea enemmän kuin laki sallii.
– Eihän se ole yhtiönkään etu, jos selviää, että ovat tehneet ehtoihin lainvastaisia muutoksia, hän huomauttaa.
Vanhat
sopimukset parempia
Jotkin vanhat, esimerkiksi 80-luvulla tehdyt hoitokuluvakuutukset ovat edelleen ehdoiltaan selvästi parempia kuin nykyiset vakuutukset.
Jos on onnistunut hyvän vakuutussopimuksen saamaan, siitä kannattaa pitää kiinni ja muistaa oikeutensa, sanoo Haapasaari. Vakuutusyhtiöt eivät voi tehdä niihin suuria muutoksia.
– Vakuutusyhtiö voi päästä eroon sille epäedullisista sopimuksista vain niin, että irtisanoo koko vakuutuskannan. Tämä on kuitenkin harvinaista, sanoo Haapasaari.

















Kommentit (13)
Laskin että, kun olen jättänyt ottamatta omakotitalon täysarvovakuutuksen, henkivakuutukset ja ysityiset eläkevakuutukset olen tähän päivään mennessä säästänyt ainakin parin yksiön verran varallisuutta. (en asu helsingissä joten yksiöhinnat ovat maakuntatasoa)
Hyvin tuottava kiinteä omaisuus on aina ollut paras sijoituskohde, ja kun vielä valitsee vuokralaisiksi sellaisia siivoja vähäosaisia, joiden vuokrat sosiaalitoimisto tilittää säännöllisesti niin ei tule turhia vuokratappioita, eikä tarvitse maksella vuokaranvälittäjäkiskureille jatkuvasti palkkioita uusista vuokralaisista.
Toivottavasti kaupunkien sosiaalibudjetit joudutaan repimään laman takia pian auki.
Kokeile! Putoavat kulut ihmeesti.
Eka kommentti on viisas. Ei joka asiaa tarvitse vakuuttaa. Ihan vakuutusmatemaattisestikin vakuutusyhtiö rahastaa hyvin paljon enemmän kuin mitä maksaa korvauksia. Vakuutusyhtiö voittaa aina.
Jos on elämäntavoiltaan keskiarvoa "kunnollisempi" (viina, tuli, rämäpäisyys, sairastelu), niin vakuutus on turhake.
Ja senhän tiedämme, että kun korvauksen noston aika olisi, niin vakuutusyhtiö tekee kaikkensa maksun välttämiseksi. Tappele siinä sitten yksin vakuutusyhtiön juristeja vastaan. Kokeile vaan. Onnea ja menestystä.
Vakuutuslainsäädäntö ja hyvä vakuutustapa asettavat monia vaatimuksia vakuutusyhtiöiden korvaustoiminnalle. Näissä Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton hallituksen 16.6.1998 hyväksymissä vakuutusyhtiöiden korvaustoiminnan periaatteissa kerrotaan, miten lainsäädännön ja hyvän vakuutustavan asettamat vaatimukset toteutetaan vapaaehtoisten vakuutusten korvaustoiminnassa.
YLEISET PERIAATTEET
Onnistuneen korvaustoiminnan kannalta on tärkeää, että vakuutusyhtiöt pitävät asiakkaat sekä ennen vakuutuksen ottamista että vakuutuksen voimassaoloaikana selvillä vakuutussopimuksen kummankin osapuolen - asiakkaan ja vakuutusyhtiön - oikeuksista ja velvollisuuksista. Erityisen tärkeää on, että asiakas tietää
milloin ja millä ehdoilla vakuutus tulee voimaan ja pysyy voimassa
mikä on hänen vakuutusturvansa laajuus ja mitkä ovat vakuutuksen olennaiset rajoitukset
Korvaustoiminnan tavoitteena on, että asiakas saa sen korvauksen, joka hänelle lain ja vakuutussopimuksen mukaan kuuluu. Asiakas saa kaikki ne korvaukset, joihin hän on oikeutettu, vaikka ei osaisi niitä hakeakaan. Kaikkia asiakkaita kohdellaan oikeudenmukaisesti ja samanarvoisina.
Asiakkaan antamia tietoja käsitellään luottamuksellisina ja vaitiolomääräyksiä noudattaen.
Korvaustoiminnan lähtökohtana on, että asiakas on antanut oikeat ja täydelliset tiedot. Jos asiakkaan kuitenkin huomataan toimineen vilpillisesti on vakuutusyhtiön velvollisuutena torjua vilppi ja väärinkäytöksen yritys. Vilpin johdosta vakuutuskorvausta voidaan alentaa tai se evätä, minkä lisäksi rikollisesta menettelystä ilmoitetaan poliisille.
KORVAUKSEN HAKEMINEN
Vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen vakuutusyhtiö antaa asiakkaalle tietoja vakuutuksen sisällöstä ja korvauksen hakemismenettelystä. Asiakasta opastetaan korvausasian vireillepanossa siten, että hän tietää, mitä asiakirjoja ja tietoja vakuutusyhtiölle on korvauskäsittelyä varten toimitettava ja että korvausvaatimus vanhentuu, jos korvausvaatimusta tai vahinkoilmoitusta ei esitetä vakuutusyhtiölle vakuutussopimuslain asettamassa määräajassa. Asiakkaan kanssa myös pyritään selvittämään vakuutustapahtumaan liittyvät tosiasiat siten, että vahingon korvattavuuteen ja korvauksen määrään vaikuttavat seikat selviävät ja mahdollisten lisäselvitysten tarve tulee ilmi jo korvausta haettaessa. Näin varmistetaan, että korvauspäätös voidaan tehdä viivytyksettä.
Yhdestä vakuutustapahtumasta voi olla mahdollista saada korvausta useista eri vakuutuksista. Tämän vuoksi vakuutusyhtiö ja asiakas selvittävät yhdessä, mistä vakuutuksista kyseistä vakuutustapahtumasta voi saada korvausta. Tarvittaessa asiakas ohjataan hakemaan korvausta myös muilta vakuutusyhtiöiltä.
Jos asiakas voi hakea vahingostaan korvausta joko omasta esinevakuutuksestaan tai vahinkoa aiheuttaneelta, hänelle selostetaan esine- ja vastuuvakuutuksen korvausperusteiden keskeiset eroavuudet ja korvauksen hakemiseen liittyvät menettelytavat. Asiakas ratkaisee sen, hakeeko hän korvausta omasta esinevakuutuksestaan vai vahinkoa aiheuttaneelta.
Vakuutusyhtiön tulee vahinkotarkastuksen yhteydessä tai muutoin huolehtia siitä, että asiakas tietää, mikä on vakuutusyhtiön rooli korvaustilanteessa. Asiakasta on informoitava esimerkiksi siitä, kuka on vakuutuksesta maksettavan korjauksen tai muun työn tilaaja - asiakas vai vakuutusyhtiö- ja kenen vastuulla tällöin on korjaustyön valvonta.
Korvaushakemus voidaan toimittaa mihin tahansa vakuutusyhtiön toimipaikkaan tai vakuutusyhtiön edustajalle.
KORVAUSKÄSITTELY
Kun vakuutusyhtiö on saanut asiakkaan korvaushakemuksen, aloitetaan korvauskäsittely viivytyksettä kaikissa vakuutuksissa, joista kyseessä olevassa vakuutustapahtumassa voidaan maksaa korvausta. Tarvittavat lisäselvitykset pyydetään yhdellä kertaa. Samalla asiakkaalle ilmoitetaan, että päätöksenteko riippuu hänen toimittamistaan selvityksistä. Vakuutusyhtiö puolestaan hankkii itse ne lisäselvitykset, jotka ovat parhaiten yhtiön saatavissa. Lisäselvitysten saapumista tarkkaillaan.
Vakuutusyhtiö suorittaa vakuutuskorvauksen tai ilmoittaa, ettei korvausta suoriteta, joutuisasti ja viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun se on saanut tarvitsemansa asiakirjat ja tiedot. Jos korvauksen määrä ei ole riidaton, vakuutusyhtiö suorittaa riidattoman osan edellä mainitun ajan kuluessa. Korvauspäätöksessä asiakkaalle ilmoitetaan, ettei riidattoman osan vastaanottaminen vaikuta hänen oikeuteensa saada mahdollisia lisäkorvauksia.
Korvauskäsittelyn ei tule viivästyä sen vuoksi , että on epäselvää, mistä vakuutuksesta korvaus lopullisesti maksetaan tai mikä vakuutusyhtiö on viime kädessä korvausvelvollinen.
Jos korvauskäsittely viivästyy, ilmoitetaan viivästymisestä ja sen syistä asiakkaalle. Viivästyneelle korvaukselle vakuutusyhtiö maksaa oma-aloitteisesti viivästyskorkoa lain ja vakuutusehtojen mukaan.
Korvausratkaisun tulee perustua voimassa olevaan oikeuteen, vakuutussopimukseen ja vakiintuneeseen korvauskäytäntöön. Epäselvää ehtokohtaa tulkitaan asiakkaan eduksi.
Korvauspäätöksessä ilmaistaan selvästi, mistä osista korvaus koostuu. Jos päätös on kielteinen tai muuten poikkeaa korvaushakemuksesta, päätös perustellaan huolellisesti. Jos korvaus evätään usealla eri perusteella, kaikki tiedossa olevat epäysperusteet esitetään yhdellä kertaa.
Jos vakuutusyhtiö aikoo muuttaa jatkuvan korvauksen maksamista koskevaa päätöstään, tulee asiakkaalle varata tilaisuus tulla asiassa kuulluksi ennen uuden korvauspäätöksen tekemistä.
MUUTOKSENHAKUMAHDOLLISUUDET
Jos vakuutusyhtiön korvauspäätös on kielteinen tai muuten poikkeaa korvaushakemuksesta, liitetään päätökseen muutoksenhakua koskevat ohjeet.
Korvauspäätökseen tyytymätön asiakas ohjataan aina ensimmäisenä ottamaan yhteyttä vakuutusyhtiöön. Tämän vuoksi korvauspäätöksessä tulee aina olla merkittynä sen toimihenkilön nimi ja yhteystiedot, jolta voi saada korvauspäätöstä koskevia lisätietoja. Kyseisen henkilön tulee myös tosiasiallisesti tuntea tehty päätös ja sen perustelut. Tarvittaessa asiakasta opastetaan muutoksenhakuun liittyvissä käytännön toimenpiteissä, kuten oikeusturvavakuutuksen käytössä.
Jos päätös asiakkaan huomautuksen vuoksi tai muutoin todetaan virheelliseksi, se oikaistaan viivytyksettä.
Muutoksenhakuohjeissa mainitaan Kuluttajien vakuutustoimisto ja ratkaisusuosituksia antavat lautakunnat (vakuutuslautakunta ja kuluttajariitalautakunta) sekä tuomioistuinmenettely asiaa koskevine määräaikoineen. Venevakuutusta koskevassa asiassa on muutoksenhakuohjeessa mainittava, että edellytyksenä korvausasian saattamiselle tuomioistuimen tutkittavaksi on merivahingonlaskijan korvausselvitys.
Asiakkaalla on oikeus tutustua korvausratkaisun perusteena oleviin häntä itseään koskeviin asiakirjoihin. Tarvittaessa on huolehdittava siitä, että asiaa tunteva henkilö esittelee asiakirjat.
Se ei riitä että lasku nousee 14% vuosittain kun yhtiön korvausmenot muka nousseet.
Miten pidän kiinni vanhasta 3 vuotta sitten solmitusta sopimuksesta ja hinnasta, kun se vuosittain päivittyy ja hinta nousee.