Rocla varoitti viime vuodesta
Rocla kertoi viime marraskuussa, että konsernin tulos jää viimeisellä neljänneksellä miinukselle. Koko vuoden liikevaihdon arvioitiin jäävän edellisvuoden tasolle ja tuloksen uskottiin painuvan lähelle nollaa. Yhtiö kertoi loppuvuodesta myös henkilökunnan lomauksista.
Venäjän ruplan selvä devalvoituminen joulukuussa on painanut konsernin tulosta edelleen. Roclalla oli joulukuussa euromääräisiä saatavia tytäryhtiöltään Rocla RUSilta niin paljon, että ruplan heikkeneminen on johtanut tytäryhtiössä noin miljoonan euron suuruiseen kurssitappioon.
Tämän seurauksena Rocla-konsernin tulos tulee jäämään tilikaudelta 2008 selvästi tappiolliseksi.
Rocla on siirtymässä japanilaisen Mitsubishi Caterpillar Forklift Europen omistukseen.
















Kommentit (1)