Kilpailu keskihintaisista kännyköistä kiihtynyt

Asiantuntijan mukaan Nokian taktikointi on myrkkyä Sony Ericssonille ja LG:lle.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
STT
1.8.2008 18:18
Kommentit 2

Kännykkäyhtiöiden taistelu on voimistunut keskihintaisten puhelinten markkinoilla. Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin johtajan Carolina Milanesin mukaan muutos johtuu siitä, että talouskehityksen epävarmuus on heikentänyt kalliimpien puhelinten kysyntää.

– Tästä kertoo myös se, että Nokia on tehnyt taktisia hinnanalennuksia mallistossaan vauhdittaakseen omaan myyntiään. Todennäköisimmät kärsijät ovat Sony Ericsson ja LG, Milanesi arvioi.

Musiikkipuhelimiin panostanut Sony Ericsson oli vaikeuksissa jo huhti-kesäkuussa, kun sen myynti heikkeni ja tulos romahti. Korealainen LG taas onnistui vielä paisuttamaan kappalemääräistä myyntiään 45 prosenttia viimevuotisesta.

Kännykkäyhtiöiden kevätkesän parhaimmistoon on luettava myös markkinamahti Nokia sekä markkinakakkonen Samsung. Kumpikin kasvatti kappalemääräistä myyntiään yli 20 prosenttia.

Korealaisilla
trendit hallussa

Nokia myi puhelimia yhä enemmän kuin kolme sen parasta kilpailijaa yhteensä. Kännyjätin ylivoima johtuu pitkälti siitä, ettei sillä ole varteenotettavaa haastajaa kovan kasvun markkinoilla Kiinassa ja Intiassa.

Samsung ja LG taas taas ovat päässeet mellastamaan etenkin Amerikan markkinoilla, kun Motorola rypee ongelmissaan. Milanesi arvioi, että jo pitempään vahvoja kasvulukuja esittäneet korealaisyhtiöt ovat tehneet selviä strategiamuutoksia.

– Ne ovat perinteisesti olleet erittäin läheisessä yhteistyössä operaattoreiden kanssa. Mutta nyttemmin niistä on tullut myös erittäin hyviä kuluttajien ja trendien tulkitsijoita, mikä nähtiin esimerkiksi kun LG onnistui nyt hyödyntämään kosketusnäyttöpuhelinten hypeä, kuvailee Milanesi.

Motorola ei
vielä uhkaa

Kannattavuudessa Samsung ja LG:kin jäävät vielä selvästi Nokian taakse. Nokian liikevoittoprosentti oli huhti-kesäkuussa 20 prosentin tuntumassa, kun LG rikkoi oman ennätyksensä ylittämällä 14 prosenttia. Samsungin ote lipsui, sillä liikevoittoprosentti laski 13 prosenttiin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Amerikkalainen Motorola onnistui kevätkesällä hieman kääntämään syöksykierrettään. Milanesi ei kuitenkaan usko, että yhtiön tuskien taival vielä tämän vuoden puolella olennaisesti helpottaa.

– On erittäin todennäköistä, että LG nousee Motorolan ohi markkinakolmoseksi loppuvuoden aikana. Myös Samsung on hyvissä asemissa etenkin Amerikan markkinoilla, ja se saattaa nousta siellä markkinaykköseksi, Milanesi arvioi.

Amerikka
Nokialle ratkaiseva

Gartner povaa, että käynnissä oleva heinä-syyskuun kausi jää kännykkämarkkinoilla hieman kevätkesää heikommaksi. Markkinoille on tulossa vinhasti uusia malleja, mutta kunnolla myynti vauhdittuu vasta loppuvuonna.

– Älypuhelinpuolella tilanne on käymässä mielenkiintoiseksi, kun Applen iPhone on tuonut selviä paineita Nokialle ja Samsungille. On haasteita puhelinten käytettävyydessä, mutta myös uusien mallien hinnoittelussa, kuvailee Milanesi.

Gartner odottaa Nokialta vahvaa loppuvuotta, vaikka arvioi kysynnän hieman hidastuvan Kiinassa. Nokian markkinaosuus ei kuitenkaan helpolla nykyisestä noin 41 prosentista nouse.

– Prosenttiyksikön muutoksia voi tulla, mutta ei enempää ennen kuin Nokia saa myyntinsä vetämään Yhdysvalloissa. Mennään pitkälle ensi vuoden puolelle ennen kuin näemme Nokialta siellä merkittäviä askeleita, arvioi Milanesi.

Lisää Aiheesta
UutinenHuippumissi Nokian palkkalistoille (13.10.2008 21:38)
UutinenEuroopan kännykkämyynti jumittaa (5.8.2008 14:27)
YrityksetMotorola, Apple, LG
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
No hinta nyt keroo enemmän kuin vähän. Mokian 200 egen kännyllä just ja just soittaa, muilla saa jo kameraa, kalenteria, soitinta, muistia, muotoilua ja ulkonäköäkin.
Mokia jäisi ostamatta
Huono 0
No hinta nyt keroo enemmän kuin vähän. Mokian 200 egen kännyllä just ja just soittaa, muilla saa jo kameraa, kalenteria, soitinta, muistia, muotoilua ja ulkonäköäkin.
En tunne tuota merkkiä, mutta tutustupa Nokian malleihin ja niiden hintoihin. :)
Olli V
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:24OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949