Ramirent romahti
Pörssikurssit hakivat torstaina suuntaansa eilisen iloisen nousun jälkeen ja yleisindeksin muutos vaihteli nollan molemmin puolin.
Väriä päivään toivat tulosjulkistajat Neste Oil ja SanomaWSOY sekä tulosvaroittaja Ramirent, jonka osakkeen kurssi romahti alimmas kahteen ja puoleen vuoteen.
Yleisindeksi OMXH päätyi 0,03 prosenttia plussalle 8 480,36 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap kohosi 0,02 prosenttia plussalle. Vaihtoa kertyi 924 miljoonaa euroa, josta Nokiaa 399 miljoonaa. Nokian takana vaihdetuimmiksi osakkeiksi nousivat UPM, Fortum, Outokumpu ja Neste Oil.
Nokian osakkeen kurssi laski 0,7 prosenttia 17,65 euroon. Matkapuhelinalan teollisuuslähteiden mukaan Nokia on laskenut puhelimiensa hintoja jopa kymmenellä prosentilla heinäkuun lopussa, minkä arvioidaan asettavan yhtiön kilpailijat entistä ahtaammalle.
Tutkimusyhtiö Strategy Analyticsin mukaan Nokia kasvatti markkinaosuutensa maailman matkapuhelinmyynnistä 41,1 prosenttiin toisella vuosineljänneksellä viime vuoden 38,9 prosentista. Nokian ensimmäisen neljänneksen markkinasiivu oli tutkimusyhtiön mukaan 40,9 prosenttia.
Tulosvaroituksen iltapäivällä antaneen Ramirentin osakkeen kurssi syöksyi 20,8 prosenttia miinukselle 4,95 euroon. Vaihtoa rakennuskonevuokraajan osakkeelle kertyi 9,2 miljoonaa euroa.
Vielä ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksen yhteydessä yhtiö ennakoi tuloksen parantuvan. Ramirent arvioi nyt, että tulos ennen veroja ja osakekohtainen tulos jäävät viime vuotta heikommiksi. Tulosvaroitusta yhtiö perustelee markkinatilanteen heikentymisellä erityisesti Baltiassa sekä kasvaneilla rahoituskuluilla.
Neste Oil
panosti dieseliin
Öljy-yhtiö Neste Oilin tulos laski vuodentakaisesta, mutta ylitti selvästi analyytikoiden odotukset. Aamun hintapiikin jälkeen yhtiön osakkeen kurssi kävi pakkaseen puolella, mutta asettui lopulta 1,2 prosenttia eilistä ylemmäs 15,60 euroon.
Toimitusjohtaja Risto Rinteen mukaan toisen neljänneksen kokonaisjalostusmarginaali oli ennätyskorkea ja se syntyi Neste Oilin jalostamoiden keskittymisestä dieselin tuotantoon. Yhtiön dieselponnistuksia painaa kuitenkin Porvoon uusi dieseltuotantolinja, joka oli huhtikuisen tulipalon seurauksena pois käytöstä lähes koko neljänneksen ajan. Lisäksi yksikkö on määrä sulkea elokuun jälkipuoliskolla huoltotöitä varten noin puolentoista kuukauden ajaksi.
Pohjolan osaketutkimusjohtajan Henri Parkkisen mukaan Neste Oilin toisen neljänneksen tulos oli yhtiön perusliiketoiminnan näkymien kannalta rohkaiseva.
– Tulos oli hyvää tasoa ja vähän parempi kuin olin odottanut. Huolimatta siitä, että optimaaliselle tasolle ei tuotannossa päästy, öljynjalostuksessa marginaali oli kaikkien aikojen paras, Parkkinen sanoi uutistoimisto Startelille.
SanomaWSOY
katsoo itään
Mediakonserni SanomaWSOY tulos heikkeni toisella neljänneksellä verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Yhtiö laski arviotaan koko vuoden liikevaihdosta, mutta piti liikevoittoennusteensa ennallaan. Yhtiö panostaa erityisesti itäisen Keski-Euroopan ja Venäjän markkinoille.
– Lähitulevaisuudessa suhteellinen kasvu tulee idästä, vaikka sen absoluuttinen merkitys ei ole vielä suuri, toimitusjohtaja Hannu Syrjänen sanoi uutistoimisto Startelille.
SanomaWSOY:n osakkeen kurssi nousi lopulta hienoisesti eli 0,2 prosenttia 13,95 euroon.
Päivän kolmas tulosjulkistaja oli varustamoyhtiö Finnlines, jonka toisen neljänneksen tulos kasvoi kevyesti verrattuna vuodentakaiseen vertailukauteen. Yhtiö arvioi, että sen liikevoitto saattaa jäädä tänä vuonna heikommaksi kuin viime vuonna. Finnlinesin osakkeen kurssi nousi 4,1 prosenttia ja vaihtoa kertyi 57 000 euroa.
Vaihdetuimmista osakkeista kovimpaan nousuun kirivät Rautaruukki ja Fortum, kumpikin 3,4 prosenttia sekä Metso, kolme prosenttia plussaa.
Vastaavasti jyrkimmin alas menivät Outokumpu ja Nokian Renkaat.
















Kommentit (1)