Kirjaudu ▼
 

Identiteettikaapparit ovat iskeneet jo 70 yritykseen

Yritysten identiteetit houkuttelevat varkaita. Kauppakamarin selvityksen mukaan miltei 70 suomalaisyrityksen identiteetti on kaapattu tai yritetty kaapata rikolliseen toimintaan.
Taloussanomat
16.7.2012 11:55
9

Etenkin suuret suomalaisyritykset ovat kärsineet identiteettivarkauksista. Keskuskauppakamarin kyselyyn osallistuneen noin 1 700 yrityksen vastauksen perusteella niistä seitsemän prosenttia on joutunut varkauden uhriksi.

Keskimäärin varkaat ovat hyökänneet neljään prosenttiin yrityksistä.

Identiteettivarkaudessa henkilön tai yrityksen tiedot varastetaan ja niillä yritetään hyötyä. Yrityksestä murtautujat hankkivat luottamuksellisia tietoja ja pyrkivät ohjaamaan esimerkiksi maksuliikennettä itselleen.

Helsingin seudun kauppakamarin johtajan Marko Silenin mukaan varkailla on korkeaa ict-osaamista.

– He voivat rakentaa uhriksi joutuneelle yritykselle hyvinkin aidon näköiset nettisivut ja käyttää näitä yritysten tai yksityishenkilöiden tietojen kalasteluun, hän toteaa kauppakamarin tiedotteessa.

Huijareiden tilille ohjatuista
laskuista miljoonamenetys

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Varkaat voivat yrittää saada selville, mitkä yhtiöt käyvät kauppaa keskenään ja kenellä on avoimia laskuja. Silen suosittelee, että henkilökunta suhtautuisi hyvin varovasti tilanteisiin, joissa heille ilmoitetaan asiakasyrityksen tilitietojen ja laskutusosoitteiden muutoksista tai kysellään avoimista laskuista.

Yhdessä onnistuneessa tapauksessa yrityksen palvelun toimittajilta tiedusteltiin avoimia laskuja kirjanpidon päivitystä varten.

– Tämän jälkeen väärennetyiltä nettisivuilta lähetettiin yhtiön palveluntoimittajille laskujen maksuosoitteen muutos. Maksut ohjautuivat bulvaaniyhtiön tilille, joka tyhjennettiin välittömästi, Silen kertoo.

Vastaavia petoksia on tehty useita. Niiden vahingot ovat Silenin mukaan olleet miljoonan euron luokkaa.

Yritykset Keskuskauppakamari
Ihmiset Marko Silen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (9)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Onneksi kultapossukerhoa ei voida kaapata.
kultainen sika 16.7.2012 11:53

Anonyymi
Yt-neuvotteluissa pelkat kahvit juoneet iskevat takaisin. Ulosroiskaistut ovat siirtyneet suoraan toimintaan.
Talonmies 16.7.2012 11:57

Anonyymi
Mitäs jos Kataisenkin identiteetti on kaapattu?

Jospa oikea Jygge onkin ihan rehellinen kunnon mies, mutta jotkut huijarit ovat kaapanneet hänen identiteettinsä? Antavat sitten lausuntoja, jotka palvelevat Kreikan, Espanjan ja erityisesti finanssiherrojen etuja, mutta ovat suomalaisille veronmaksajille äärimmäisen haitallisia!
Olisiko tässä selity 16.7.2012 12:16

Anonyymi
´

varkailla on korkeaa ict-osaamista


Ennen köyhät olivat tyhmiä, nyt köyhyyteen suistetaan fiksumpaakin väkeä.
vänrikki S. 16.7.2012 12:36

Anonyymi
Edelleen tähänkin kuin veronkiertoon ja muuhun kansainväliseen rikollisuuteen auttaisi pankkisalaisuuksien poistaminen, sekä rahojen takaisin perintä mahdollisuus pankeilta. Eli jos suomessa tekee rikosilmoituksen, niin kaikki suomessa toimivat pankit on velvoitettu maksamaan rahat takaisin. Suomalaiset pankit samoin perivät maksut takaisin ulkomaalaisilta pankeilta ja se jää niiden maksettavaksi jotka rikollisiin tarkoituksiin pankkitilejä avaavat. Hoitakoot sitten omassa maassa, omat asiakkaansa virkavallan kanssa miten tahansa. Se että tili on tyhjentynyt ei pitäisi haitata rikoksen uhria mitenkään ja rahojen takaisin saantia.
Pankkirikosveljet 16.7.2012 13:40

Anonyymi
Lähikaupassakaan eivät enää anna velaksi ostoksia.


Köyjä ja varaton voi hakea lähikaupan ostokset nykyään maksamatta jos on tarpeeksi nopea juoksija. Poliisi saattaa kirjoitella myöhemmin sakot, mutta niillä ei ole mitään väliä jos ei ole mistä maksaa.
Nimetön 16.7.2012 14:08

Anonyymi
Microsoft kaappasi Nokian.
x 16.7.2012 16:01

Anonyymi
"Mitäs jos Kataisenkin identiteetti on kaapattu?"

Tuollaista on rumaa edes kysyä. Kyllä tässä on aivan muu juttu kysymyksessä, itse epäilisin jotakin biologista koetta eli "kloonaus" lienee onnistunut jossakin Brysselin laboratoriossa.
x 16.7.2012 16:04

Anonyymi
Poliisi keskittyy tutkimaan enkelikirjoituksia !
Se on eri kivaa.
Tööt 17.7.2012 14:39
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?