Kirjaudu ▼
 

Tällaisesta tapahtumasta tulee hitti

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Tällaisesta tapahtumasta tulee hitti
Tallinnan merimuseon rekvisiittaa.
Pelkkä istuminen ja katselu ei enää riitä festarivieraan viihdyttämiseen. Tulevaisuuden kesätapahtumassa pitää saada osallistua tapahtumaan. Tätä ei Suomessa täysin ymmärretä, tulevaisuudentutkija Ilkka Halava sanoo.
Johannes Niemeläinen
4.7.2012 06:07
10

Tulevaisuuden kesävieraalle ei riitä pelkkä tapahtuman seuraaminen, hän haluaa myös osallistua. Näin sanoo tulevaisuudentutkija Ilkka Halava, jonka mukaan Suomessa ei täysin ymmärretä, että kuluttajalle ei riitä enää pelkkä paikallaan istuminen.

– Kymmenen vuoden aikajänteellä sellaiset yleisötapahtumat ovat kasvussa, joissa voi tehdä ja osallistua, omaa yritystään pyörittävä Halava sanoo.

Tapahtumat, joissa istutaan ja katsotaan, joutuvat tulevaisuudessa muuttamaan konseptiaan, Halava uskoo.

– Sellaiset tapahtumat, joissa luodaan uuttaa ja vieraat pääsevät osallistumaan sisällönluomiseen, ovat tulevaisuudessa voitokkaita.

Halavan mukaan yleisurheilukilpailuissa on onnistuttu luomaan tapahtumatoreja, joissa lapset ovat saaneet osallistua muun muassa kokeilemalla eri yleisurheilulajeja. Hänen mielestään vastedes tapahtumajärjestäjien pitäisi ottaa aikuisetkin huomioon aiempaa enemmän.

Pelkät perinteet
eivät kanna

Museoiden kuolemaa ennustaneita Ilkka Halava kehottaa käymään Tallinnan Merimuseossa.

– Se on äärimmäisen elämyksellinen halli. Siellä pääsee tekemään asioita Merimuseon teeman hengessä.

– Kaikkiin paikkoihin oli tunkua, mikä kuvastaa hyvin sitä, että itse tekeminen on ratkaisevassa roolissa kaikissa tapahtumissa.

Halavan mukaan muutospaine koskee koko Suomen tapahtumatarjontaa.

– Kaikki festarit, jotka luottavat historian kantavuuteen ja joihin osallistutaan perinteiden vuoksi, rakentavat tyhjän päälle.

– Nykyään ei voi olettaa, että uudet ikäluokat ymmärtävät perinteitä.

Festareilla Halava tarkoittaa kaikkea antiikkimessuista rockfestivaaleihin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Tänä päivänä festarijärjestäjän pitää ymmärtää sosiaalisen jakamisen dynamiikka. Ketkä kertovat tapahtumista eteenpäin, miksi ja millä perusteella?

Kuka valloittaa
maksuttoman tilan?

Tulevaisuuden tapahtumien haaste on maksuttoman tilan käyttö. Kesätapahtumat voivat valloittaa maksuttoman tilan kaupungeissa.

– Jos esimerkiksi Helsingin Kaivopuistossa alkaa olla toistuvasti maksullisia tapahtumia, se ei ole oikeastaan koskaan maksuton, Ilkka Halava sanoo.

– Kymmenen vuoden säteellä voi nähdä vastareaktion sille, että vapaa-ajan viheralueista iso osa on maksullisia.

Kysymys maksuttomasta tilasta koskee ennen kaikkea kulttuuritapahtumia. Urheilukisoissa tapahtumapaikka on usein ennalta määrätty, mutta festarit voi viedä minne vain. Vielä 20 vuotta sitten suomalainen kulttuuritapahtumien kartta oli väljä, mutta nyt festareita saattaa olla kymmeniä yhden kesäviikonlopun aikana.

Jos maksuttomien tilojen määrä supistuu liikaa, asiaan puututaan, Halava arvelee. Joko kuluttajat äänestävät jaloillaan tai poliittinen paine kaupungeissa kasvaa liian suureksi. Välitöntä muutosta ei ole luvassa.

– Kiinnostus tapahtumien järjestämiseen nykyisillä konsepteilla on suuri, Halava sanoo.

Ihmiset Ilkka Halava
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Järkevää puhetta tulevaisuudentutkijalta. On totta, että maksuton ja viihtyisä vapaa-ajan tila supistuu jatkuvasti. Tämä on väärin, koska puistot ym virkistysalueet ylläpidetään verovaroista. Silloin niiden tulisi myös olla maksuttomia.??Museoista tutkija puhuu myös asiaa, nykyisessä tavarapaljoudessa monet hakevat elämyksiä nimenomaan itsetekemisen kautta. Harva vie lapset perinteiseen museoon, mutta tällaiseen museoon, jossa voi tekemisen kautta osallistua, monikin. Vrt. esim. Heureka.
Totta törisee 4.7.2012 6:59

Anonyymi
Olisi voinut vähän tiivistää, eikä jankata samaa asiaa yhä uudelleen?
Öö 4.7.2012 8:56

Anonyymi
Miksi minkään tilan pitäisi olla maksutonta? Poliittinen ilmapiiri on sellainen, että rahalla saa ja hevosvoimilla pääsee, ja jos ei ole rahaa, niin se on voivoi ja byebye.

"Tätä ei Suomessa ymmärretä"... Taas joku ruikuttamassa siitä, miten muualla ymmärretään ja tehdään asiat niiiin paljon paremmin. Tehkää itse jotain, älkääkä ruikuttako.
Voi hellanlettas 4.7.2012 9:44

Anonyymi
Tulevaisuudentutkija, voi herrajee minkä ammatin joku hyväveli on onnistunut itselleen saamaan. Varmaan liksa juoksee komeasti veronmaksajien lompsasta, mitään ei oikeasti tarvitse tehdä, riittää kun vähän haihattelee ja arvailee mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan.

Se valitettavasti nyt vaan on niin että ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden.

Sain lopulta kilpailijan tähän asti turhimmalle ammattikunnalle Suomessa, eli poliittisen historian tutkijat. Ei riitä että poliitikot ovat osa järjestäytynyttä rikollisuutta, mutta sitten vielä pitää maksaa siitäkin että joku taliaivo tutkii sitä kähmimistä, tietysti siten ettei mitään hämärää tule esiin koska se on vaan maan tapa.
Suomi on mätä paise. 4.7.2012 10:15

Anonyymi
Kaikkein kamalimpia ovat yleisöä laulattavat taiteilijat.
en maksa siitä, että 4.7.2012 10:17

Anonyymi
Jos haluan osallistua, järjestän tapahtumani itse.
omatoiminen 4.7.2012 10:20

Anonyymi
Romanikerjäläiset valloittaa kaikki maksuttomat tilat.
Polliisi 4.7.2012 10:42

Anonyymi
Museossa pitäisi ilmeisesti jähmettyä näytille ja maksaa siitä.
kaavoihinsa kangistu 4.7.2012 11:38

Anonyymi
Kaljateltta ja sileitä muodollisesti päteviä misuja nytkyttelemässä - varma succee-resepti.
Raven 4.7.2012 11:58

Anonyymi
Vai että tulevaisuudentutkija. Kaikenlaisia virkoja sitä veronmaksajien rahoilla Suomessa ylläpidetäänkin.


Ilkka Halava on yrittäjä, joka myy toisille yrityksille tulevaisuuden ennusteita.
totuus 4.7.2012 17:15
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?