Kirjaudu ▼
 

Yrittäjät: Taas satelee valelaskuja netin hakemistoista

Ville Myllynen/Lehtikuva
Yrittäjät: Taas satelee valelaskuja netin hakemistoista
Tuoreet yrittäjät saavat usein puheluita, joissa tarjotaan näkyvyyttä internetin yrityshakemistoissa. Moni kokee sanoneensa ei kiitos, mutta silti perässä seuraa lasku.
Eeva Eronen
2.7.2012 15:07
41

Niin kävi tuoreelle tamperelaiselle ravintolayrittäjälle Thidarat Manillekin. Että posti toi laskun yrityshakemistopalveluita tarjoavalta Yritystietokeskukselta, vaikka Thidarat kokee, ettei ole tilannut minkäänlaista palvelua. Thidaratin tapauksesta kertoo Aamulehti, jonka mukaan Manilta karhutaan 221,40 euroa.

Samantyyppisiä laskuja satelee etenkin vastikään perustettuihin suomalaisyrityksiin jatkuvasti, kerrotaan yrittäjien etujärjestöstä Suomen Yrittäjistä. Lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula sanoo, ettei heille ole tullut eteen yhtään valitusta koskien Yritystietokeskus-nimistä verkkopalvelua. Muista palveluntarjoajista valituksia kyllä tulee – tasaiseen tahtiin.

– Perustilanne on se, että niistä soitetaan suunnilleen saman tien kun yritys näkyy kaupparekisterissä, Makkula kuvaa.

Sitten alkaa harhaanjohtava markkinointipuhe. Keinoja on Makkulan mukaan monia: Soittaja myy ilmaisen kokeilujakson, josta tuleekin lasku. Tai palvelun, jonka lasku onkin sovittua kalliimpi. Soittaja voi myös antaa ymmärtää edustavansa jotakin viranomaista, ja palvelu on pakollinen. Tai sitten hän vain tarkistaa joitakin tietoja.

Taloustiedot

Moni kokee yksinkertaisesti, ettei ole tilannut mitään, mutta silti perässä seuraa lasku, jota aletaan periä ankarasti.

Tietyt nimet nousevat
esiin jatkuvasti

Soittojen takana on Makkulan mukaan sekalainen yritysjoukko, joista osa kuolee ja syntyy uudestaan eri nimellä.

– On tilanteita, joissa yrittäjälle on tullut neljästä eri hakupalvelusta lasku. Sitten käykin ilmi, että kyseessä on sama Y-tunnus eli sama yhtiö, jolla on esimerkiksi 15 eri aputoiminimeä, Makkula kuvaa.

Hänen mukaansa alan yrittäjät voi tällä hetkellä laskea ”ehkä kahden käden sormilla”. Tietyt nimet pomppaavat eteen säännöllisesti. Makkula ei kerro mitkä.

Hänen mukaansa yrittäjiä neuvotaan tapauskohtaisesti, eikä esimerkiksi oikeudellisiin toimenpiteisiin ryhdytä, ellei toiminta mene poikkeuksellinen härskiksi ja massamittaiseksi –  kuten kävi Directan tapauksessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Suomen Yrittäjät valitti vuonna 2009 hakemistoyhtiö Directasta markkinaoikeuteen jäsenyritystensä puolesta juuri harhaanjohtavan markkinoinnin vuoksi. Nyt Directa on muun muassa maksanut yrittäjille korvauksia ja yhtiön toimitusjohtaja Ville Komppa on tuomittu käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeuteen.

Yrittäjä: Pyydä firmaa todistamaan
puhelun sisältö

Miten tuore yrittäjä voi tällaisiin tuputuspuheluihin varautua?

Opettelemalla sanomaan ei. Ei kannata tilata mitään, mitä ei halua, Makkula yksinkertaistaa. Jos on kiire, älä erehdy anna-tulla-vaan-tyyppiseen ratkaisuun tai luovi tilanteesta pyytämällä postittamaan papereita tutustuttavaksi. 

Jos postiluukusta kuitenkin tulee perusteeton lasku, siitä pitää valittaa sähköpostitse. Jos vastapuoli vetoaa puhelinkeskusteluun, yrittäjällä on oikeus saada tietoa sopimuksen syntymisestä eli puhelinkeskustelun sisällöstä. Autenttisesti.

– Joko niin että se nauhoite toimitetaan hänelle tai hänellä on oikeus saada täsmällinen, ikään kuin transkriptio siitä mitä on puhuttu, Makkula neuvoo.

Mitä Aamulehden uutisoimaan ravintolatapaukseen tulee, Yritystietokeskus-palvelun takana olevan Cap Solutionsin toimitusjohtaja Timo Koivisto sanoo, että aina välillä eteen tulee tilanteita, joissa yrittäjä ei ole ymmärtänyt tilanneensa palvelua tai myyjä ei ole selittänyt asiaa oikealla tavalla. Aamulehden mukaan Koivisto sanoi, että tällaisissa tilanteissa asiakkaan on annettu peruuttaa tilaus.

(Oikaisu: Jutussa annettiin aiemmin ymmärtää, että Mania lähestyi Yritystietokeskus-niminen yritys. Yritystietokeskus on YTK Suomen tarjoama palvelu. YTK Suomi taas on osa Cap Solutions Oy:tä)

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (41)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Meillä puhelut seulotaan yksinkertaisella menetelmällä. Kynnyskysymys on oletko myymässä vai ostamassa. Viranomainen vastaa kysymykseen: ei kumpaaakaan, joten puhelu jatkuu. Asiakas saa myös palvelua. Kaikkien muiden puhelu katkeaa siihen.
Helppoa ja nopeaa 2.7.2012 15:08

Anonyymi
Yrittäjät;

Muistakaa ensin kysyä soittajan nimi, yritys, Ly tunnus ja ilmoittakaa että lähetätte jokaisesta alkavasti puhe minuutista 20,- Euron lasku.

Kyllästyin, ja sanoin, että lähtee lasku joka mainospuhelusta, jo loppui kusetukset.
Ei minunkaan aika il 2.7.2012 15:09

Anonyymi
Täytyy sanoa että yrittäjillä on varsin munaton edunvalvontajärjestö kun tuota huijausbisnestä ei saada lobattua pois.
Nimetön 2.7.2012 15:11

Anonyymi
Ei kosketa Metsoa. Tilauksia satelee.
Metsolla pyyhkii hyv 2.7.2012 15:14

Anonyymi
ei kosketa nokiaa.
Nimetön 2.7.2012 15:15

Anonyymi
Ettei vaan olisi Valtiokonttori näiden uusimpien huijausyritysten takana?

Kataisen hallitushan on tehnyt päätökset jättimäisten rahasummien antamisesta Kreikkaan, Espanjaan, Kyprokseen ja muihin Etelä-Euroopan konkurssivaltioihin.

Jostainhan nämä summat pitää raapia kokoon, joten mikään ihme ei olisi, vaikka hallitus ottaisi jo tällaisetkin konstit käyttöönsä.

Perinteisemmät keinot, kuten sosiaali- ja terveysmenojen leikkaaminen sekä valtion velanotto rupeavat olemaan jo niin tapissa, ettei niiden avulla ole enää riittävän isoja rahasummia saatavissa, ainakaan kyllin nopeasti.
Miettikääpä tätä 2.7.2012 15:15

Anonyymi
ei kosketa halvalla myyviä.
Nimetön 2.7.2012 15:16

Anonyymi
Ei kosketa Talvivaaraa. Väärä hälytys.
Aina töissä. 2.7.2012 15:18

Anonyymi
Saksan luottamus ylijäämäinen. Luottamus hyvä.
KaijaKoo 2.7.2012 15:21

Anonyymi
Soittojen takana on Makkulan mukaan sekalainen yritysjoukko, joista osa kuolee ja syntyy uudestaan eri nimellä. kyseessä on sama Y-tunnus eli sama yhtiö, jolla on esimerkiksi 15 eri aputoiminimeä, Makkula kuvaa.

Tietyt nimet pomppaavat eteen säännöllisesti. Makkula ei kerro mitkä

Kysymys kuuluu: miksi Makkula suojelee näitä petoksia tehtailevia pöytälaatikko yrityksiä??
Miihkali 2.7.2012 15:21
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?