Kirjaudu ▼
 

Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet

Jason Alden/Bloomberg News
Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
Matkapuhelinyhtiö Nokian kurssi on kääntynyt kotimarkkinoilla. Viime kesänä Nokian älypuhelinten markkinaosuus Suomessa romahti, mutta nyt Lumia-malliston avulla yhtiö on päässyt uuteen nousuun. Uskollisimpia Nokia-ystäviä ovat yrityskännyköiden hankkijat.
Johannes Niemeläinen
26.5.2012 06:01
203

Matkapuhelimia valmistavan Nokian osuus Suomen älypuhelinmarkkinoista on lähtenyt kasvuun, arvioi tutkimusyhtiö IDC.

Alkuvuonna Nokian markkinaosuus oli jo 41 prosenttia, kun vielä viime kesän lopulla nokialaisten osuus kauppoihin toimitetuista älypuhelimista oli 31 prosenttia.

00:53Osake
+2,38 %
15,06
+0,35
-0,29 %
2,78
-0,01

Puolessa vuodessa kasvua kertyi kymmenen prosenttiyksikköä. Nousulla Nokiasta tuli taas selvästi suurin valmistaja Suomen älypuhelinmarkkinoilla.

Samsungin siivu kauppoihin toimitetuista älypuhelimista oli tammi–maaliskuussa 28 prosenttia ja Applen 21 prosenttia. Viime vuoden heinä–syyskuussa korealaiset myivät 25 prosenttia ja yhdysvaltalaiset 16 prosenttia Suomen älypuhelimista. Muiden valmistajien osuus tippui kymmeneen prosenttiin alkuvuonna.

IDC:n arvio koskee jälleenmyyjille toimitettuja puhelimia ja kertoo siitä, minkälaisten laitteiden kauppiaat uskovat käyvän kaupaksi. Se ei kerro, kuinka paljon jälleenmyyjät ovat oikeasti saaneet myytyä puhelimia.

Laskelmat koskevat yhden vuosineljänneksen eli kolmen kuukauden aikana toimitettuja uusia puhelimia. Ne eivät kerro, kuinka paljon esimerkiksi Nokian älypuhelimia on käytössä.

Windows Phone
käänsi kurssin

Suomi on pieni markkina-alue, ja älypuhelimet muodostavat vain osan maailman matkapuhelinmarkkinoista. Nokian osuus kotimarkkinoilla on kuitenkin eräänlainen koelaboratorio matkapuhelinyhtiölle.

Nokian nousun takana on Windows Phone -käyttöjärjestelmäpohjaisten älypuhelinten tulo markkinoille.

– Suomen markkinoilla Windows-puhelimet ovat lisänneet Nokian kokonaismyyntiä. Suomessa kaikki Windows-puhelinmyynti ei ole ollut pois Symbian-myynnistä, teleoperaattori Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi sanoo.

Korven mukaan Nokian ajoitus Lumia-älypuhelinten lanseerauksessa oli onnistunut. Nokian kilpailijat toivat uudet älypuhelimensa markkinoille jo aiemmin syksyllä, kun Stephen Elopin johtama yhtiö odotti vuodenvaihteeseen.

Nokia sai olla vähän aikaa markkinoilla rauhassa, Korpi sanoo.

Yritykset luottavat
Nokiaan

Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan Suomi oli yksi parhaista markkinoista Windows-puhelimille Euroopassa. Taustalla saattaa olla se, että suomalaisyritykset ovat edelleen Nokia-uskovaisia.

– Yritykset ovat perinteisesti hankkineet Nokiaa. Yritysmarkkinoilla Nokia ei ole laskenut niin paljon kuin kuluttajapuolella, Henri Korpi sanoo.

Korven mukaan Nokian kysyntä on kasvanut sekä kuluttaja- että yritysmarkkinoille, mutta yrittäjät panttasivat hankintojaan ennen kuin Lumia tuli markkinoille.

– Nokian markkinaosuus laski ehkä voimakkaammin yrityspuolella, kun mitä se olisi muuten laskenut Lumiaa edeltävinä aikoina, kun yritykset odottivat uutta puhelinta.

– Sitten kun Lumiaa sai, yritykset hankkivat sitä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Panttaaminen koskee erityisesti pienempiä yrityksiä. Suuret yritykset hankkivat matkapuhelimensa oman aikataulunsa mukaan. Myös kuluttajapuolella lykättiin hankintoja Lumian vuoksi, arvelee teleoperaattori TeliaSoneran Suomen kuluttajaliiketoiminnan johtaja Juha Koivuniemi.

– Suomessa on selvästi merkkiuskovaisia ihmisiä, jotka haluavat ostaa mielellään Nokiaa. Kun oli tiedossa, että tulee uusi mallisto, osa asiakkaista siirsi varmasti hankintansa siihen, kun uudet mallit tulevat Nokialta.

"Nokia jatkaa kasvuaan
Suomessa"

Nokian markkinaosuuden sahaaminen kertoo älypuhelinmarkkinoiden kovasta kilpailusta. Vielä viime vuoden heinä–syyskuussa Sony Ericsson ja kiinalaisten ZTE:n ja Huawein yhteenlaskettu markkinaosuus oli 28 prosenttia älypuhelimissa. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä pienempien valmistajien osuus oli laskenut kymmeneen prosenttiin.

Samalla kolme suurinta ovat vahvistaneet asemiaan. Alkuvuonna Nokia, Samsung ja Apple jakoivat 90 prosenttia Suomen älypuhelinmarkkinoista.

– Kyllä se on ihan aito ilmiö, että Nokian markkinaosuus on jonkin verran noussut aallonpohjasta, mutta kaukana ollaan huippuvuosista, Elisan Henri Korpi sanoo.

Yrityspuolella Suomi luottaa edelleen Nokiaan, mutta kuluttajapuolella kilpailu on kiristynyt.

– Olemme tyytyväisiä, että olemme saaneet kilpailua. Kuluttajalla on paremmat mahdollisuudet valikoida, ja meistä on kiva esittää erilaisia vaihtoehtoja kuluttajille.

Vaihtoehdot ovat rajoittumassa kolmeen. Soneran Juha Koivuniemi sanoo, että Nokia, Samsung ja Apple ovat olleet selvästi myydyimmät merkit viime kuukausina. Trendi tulee jatkumaan, Koivuniemi arvioi.

Hänen mukaansa Suomen matkapuhelinmarkkinoilla on nähty myös yleinen käännös älypuhelinten suuntaan.

– Yhä isompi osa ihmisistä ostaa älypuhelimia.

Teleoperaattori DNA:n Kauppa-liiketoiminnan toimitusjohtaja Sami Aavikko uskoo, että trendi ei ole kääntynyt pelkästään kolmen suuren hyväksi, vaan Nokia tulee valtamaan älypuhelinmarkkinoita Samsungilta ja Applelta.

– Lumiassa on jo neljä eri versiota myynnissä, kappalemääräinen myynti nousee.

Nokia vahvistuu kotimarkkinoilla
Suomen älypuhelinmarkkinat
Valmistaja % (Q3/2010) % (Q1/2011) % (Q3/2011) % (Q4/2011) % (Q1/2012)
Nokia 76 59 31 35 41
Samsung 3 9 25 31 28
Apple 10 13 16 22 21
Muut 11 19 28 12 10
Lähde: IDC

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (203)


Anonyymi
Jälleen on tuo ns. hakkeri päässyt muuttamaan noita peukalo ylös ja alas koska ne näyttävät olevan aivan kohtuuttoman suuria.
Pyydän anteeksi, jos ne peukut häiritsevät. Olen vain halunnut peukuin auttaa lukijoita seulomaan tärkeät viestit turhasta palstantäytteestä. Eli jos haluat keskittyä vain asiasisältöön, lue vain ne tärkeimmät viestit, jotka on merkitty punaisin peukaloin. Toisarvoisen sisällön taas tunnistat siitä, että ne viestit on merkitty lukuisin vihrein peukuin.
Peukuttaja 27.5.2012 10:30

Anonyymi
Peukuttajahan on kuin ilmetty Smirre peukaloisen retkistä.
huh hah hei 27.5.2012 10:47

Anonyymi
Tunnustan olevani täten olevani peukuttaja.
aple uskonlahkon yli 27.5.2012 10:54

Anonyymi
Tarkennus:
Lukihäiriöinen ylipappi
terv: ylipappi lukih 27.5.2012 11:04

Anonyymi
Säälittäviä nämä Nokian tapettipapereita ostaneet luuserit, jotka epätoivoisesti yrittävät täällä pumpata Nokian osakkeisiin lisäarvoa, dumpatakseen sitten kalliilla ostamansa paperit mahdollisimman pienellä tappiolla. Otan osaa, mutta ensi viikolla Nokiaa saa 1,8 eurolla.

Onko totta, että Lumialla ei voi tehdä edes videopuheluita, kun siitä puuttuu etupuolen kamera? Itse en osta Microsoftin tuotteita, kun en halua kännykkääni viruksia ja blue screeniä.
Lumia on mummojen tu 27.5.2012 11:17

Anonyymi
En kehtaisi käyttää Nokian puhelinta, se vaan on niin out brändi kun jokin vaan voi olla

Miten ihminen voi olla niin tyhmä että ostaa puhelimensa brändin perusteella? Itse ainakin ostan oikeasti hyvän puhelimen (Lumia), kuin "muodikkaan teinipuhelimen", mm. iphone.

Vähän sama ku ostais miesten nilkkalaukun, koska se on IN. Voi luoja.
jessus sentää 27.5.2012 11:59

Anonyymi
Mokia sucks,juna meni jo...sitä saa mitä tilaa...
Öllilä ja floppi siinäpä nolo tarun loppu.
The end,viimeinen sammuttakoon valot lähtiessään.
Se on vain puhelin! 27.5.2012 12:24

Anonyymi

Onko totta, että Lumialla ei voi tehdä edes videopuheluita, kun siitä puuttuu etupuolen kamera? Itse en osta Microsoftin tuotteita, kun en halua kännykkääni viruksia ja blue screeniä.


Ei ole totta. Mene kotiin jo, äitisi odottaa.
Nimetön 27.5.2012 12:52

Anonyymi
En kehtaisi käyttää Nokian puhelinta, se vaan on niin out brändi kun jokin vaan voi olla


Minä lähinnä nauran tälläisille ihmiselle, jotka ajattelevat puhelimesta näin. :D Kiitos.
Nimetön 27.5.2012 12:53

Anonyymi
Ihan kliffaa, että jossakin edes käyrät nousussa. Mutta tämä huikea menestys ei taida merkitä globaalissa Nokiassa Saharan hiekanjyvää enemmän. Uskoisin, että osakkeen arvo ei ihan heti hypähdä parista eurosta sinne kuudenkymmenen tasolle. Fakta on, että peli on menetetty pitkäksi aikaa, ehkäpä lopullisesti... Sad, but so true.
Rami F. 27.5.2012 13:57
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?