Maaseudun Tulevaisuus: Turkistarhoja ehkä Etelä-Suomeenkin

Turkiskauppa käy niin hyvin, että ala aikoo laajentaa tuotantoaan Etelä- ja Itä-Suomen tyhjiin eläinhalleihin. Asiasta kertoo Maaseudun Tulevaisuus.
Taloussanomat
2.2.2012 11:02
Kommentit 34

Turkistuotanto on aiemmin ollut vahvasti Pohjanmaalle keskittynyttä. Alan mukaan eteläisemmän Suomen tyhjät sikalat tai broilerihallit sopisivat minkkikasvattamoiksi.

Turkisala elää kovaa nousukautta, sillä turkishuutokaupoissa nahkojen hinta nousi viime vuonna roimasti. Minkinnahan hinta oli viime vuonna noin 50 euroa. pari vuotta sitten se oli 20–25 euroa. Tuotantokustannukseksi arvioidaan 25 euroa.

Turkistuottajat on pystynyt kehittämään vientituotteita ja laatua niin, että suomalaiset turkikset ovat haluttua tavaraa maailmalla. Tuotantoa voidaan kasvattaa, sillä vienti vetää, Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtaja Michael Hornborg sanoi lehdessä.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenSaga Furs antoi tulosvaroituksen (25.11.2011 16:30)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (34)

Huono 0
Onpa pääkaupuntiseudun kettutytöillä ja pojilla sitten lyhyempi bussimatka lammastarhan villoista kudotussa villapaidassa ja pipossa mennä ilmaisemaan mielipiteensä eläinten tarhauksesta. Heille sopimattominen eläimien tarhauksesta tarkemmin.
Lammastarhaaja
Ymmärrettävää - teollisuuspako-Suomen HUOMISEN elinkeinoiksi jää maa ja metsätalous sekä turkistuotanto.
Buhahhah
Tämä saattaa olla uusi nokia.
Sepä hyvä uutinen, oiva paikka uusille tarhoille etelässä olisi esimerkiksi Töölö tai Eira, silloinhan turkikset tuotettaisiin lähellä loppukäyttöpaikkaa, vähän kuten toimitaan lähiruuan kanssa.
Hönö
Talouskasvu stinks!
Turkistarhat stinks!
Teollisuus stinks!
Kaivokset stinks!
Tehomaatalous stinks!
City OK!
Kansalaispalkka OK!
Palvelut OK!
Downshifting OK!
Afrikansarvi OK!
Vapaa-aika OK!
Pro Pekka
Hyvä homma, että edes jollain alalla vienti vetää. Saadaan sitten lisää rahaa anarkomarkoille, jotka voi yrittää työntää kapuloita taas suomalaisten rattaisiin. Sossurahalla tietenkin.
ugalbukala
Huono 8
Ymmärrettävää - teollisuuspako-Suomen HUOMISEN elinkeinoiksi jää maa ja metsätalous sekä turkistuotanto.

Mikä ihmeen teollisuuspako ? Vastahan UPM:kin ilmoitti investoivansa 150 miljoonaa Lappeenrantaan.
Turkiksia ei enää tarvita !
Yli neljäkymmentä vuotta sitten miehet kävelivät Kuussa. Pakkasta oli toistasataa astetta. Hyvin tarkenivat ilman kuolleen eläimen nahkaa.
Fennomongoolienkin on hyväksyttävä kehitys.
Turkis on mitä parhain talvivaatemateriaali. Se myös kestää sukupolvelta toiselle ja on siten erittäin ekologinen valinta.

Kotimainen turkis on myös aitoa lähituotantoa ja valmistusprosessi työllistää ihmisiä Suomessa.

Lisäksi vielä se, että harva vaate näyttää yhtä hyvältä ja tyylikkäältä kuin minkkiturkki huolitellun naisen harteilla.

Aktivistit gtfo
Huono 3
Sepä hyvä uutinen, oiva paikka uusille tarhoille etelässä olisi esimerkiksi Töölö tai Eira, silloinhan turkikset tuotettaisiin lähellä loppukäyttöpaikkaa, vähän kuten toimitaan lähiruuan kanssa.

Selvä win win tilanne, vähäpäästöinen luomu lähiturkki, eläinaktivistit voi iskuihinsa käyttää julkista liikennettä ja tyhjät hallit saadaan hyötykäyttöön. Työttömyyskin vähenee. Tarjotaan vielä kaikille maahanmuuttajille turkki niin kotouttaminenkin sujuu paremmin.
kettu
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 

Yhteistyössä

09:44Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä
09:18Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan
06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949