Varoitus: Tarkista matkanjärjestän kunto – jo 40 heikossa tilanteessa
Suomen Asiakastiedon tarkkailemista matkatoimistoista joka seitsemäs sai luottoluokituksekseen heikon eli luokitus oli B tai C. Alkuvuonna näihin luokkiin on pudonnut viisi matkanjärjestäjää ja yhteensä heikko luokitus on 37 toimistolla.
Yhtiön luokitus on seitsenportainen ja se ottaa huomioon yrityksen keskeisen taloustiedon. Asiakastiedon mukaan se pystyy varoittamaan tulevista ongelmista, vaikka esimerkiksi varsinaisia maksuhäiriömerkintöjä tai maksuviiveitä ei vielä olisikaan. Esimerkiksi viime aikoina vaikeuksista kärsineiden Alma Tourin ja Bus-Trip Helsingin luottoluokitukset ovat olleet heikkoja jo pitkään.
Parhaiten riskinsietokykyä ennakoi vakavaraisuus. Tyypillisen suomalaisyrityksen omavaraisuusaste on nyt 49 prosenttia, mutta matkatoimistoilla mediaani omavaraisuusaste on kuitenkin selvästi heikompi, vain 35 prosenttia.
Joka neljännellä matkatoimistolla tämä tunnusluku on miinuksella eli velkaa on enemmän kuin omaisuutta.
Myös tuoreimmista tilinpäätöksistä lasketut maksuvalmiuden tunnusluvut ovat matkatoimistoilla heikommat kuin yrityksillä keskimäärin.
Asiakastiedon tutkimuksen mukaan pitkäaikaista maksuvalmiutta kuvaava tunnusluku current ratio on kaikilla toimialoilla tyypillisesti 1,6, mutta matkatoimistoilla 1,1.
Asiakastieto huomauttaa, että kuluttaja joutuu yleensä maksamaan valmismatkansa jo hyvissä ajoin ennakkoon. Siksi hänen kannattaa aina varmistaa esimerkiksi osoitteesta www.aarre.fi, että valittu matkatoimisto on vakavarainen ja maksukykyinen, ja pystyy järjestämään myymänsä matkan.













