Kirjaudu ▼
 

Työmaat seisovat: "Joka viikko katoaa jotain"

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
Työmaat seisovat: "Joka viikko katoaa jotain"
Rakennustyömaa seisoi monta kuukautta, kun laattalasti hävisi matkalla. Jälkeäkään ei jäänyt. Toisesta paikasta vietiin parketit ja kolmannesta työkoneet. Tavaroiden katoamisesta rakennustyömailta on tullut aiempaa piinaavampi ongelma, mikä viivästyttää jo rakennusten valmistumista. Osa tarvikkeista varastetaan työmailta ja osa katoaa kuljetuksissa. Katso mikä mättää.
Elina Kervinen
12.9.2011 06:01
183

– Suurin meiltä hävinnyt tavara on kaksi puoli tonnia painava väestönsuojan ovi. Sellaisen ei luulisi katoavan ihan noin vain.

Näin kertoo Kotkan suurimpiin rakennusalan toimijoihin kuuluvan Rakennus Kunnarin toimitusjohtaja Kimmo Kunnari. Hän puhuu rakennusalaa tänäkin kesänä piinanneesta vitsauksesta: Työmaille tilatut tarvikkeet eivät koskaan päädy perille. Tai sitten materiaaleja ja koneita häviää suoraan työmailta – jälkeäkään jättämättä.

Katoamisten taustalla on sekä huolimattomuutta että selviä varkauksia, alan edustajat arvioivat. Etsintöihin kuluu aikaa ja rahaa, ja urakat viivästyvät viikoilla tai kuukausilla.

– Jokaisen viime aikojen urakan kohdalla tapauksia on ollut useampia, Kunnari kertoo.

Katoavan tavaran määrää
ei tiedä kukaan

Työmaahävikin ja -varkauksien määriä ja kustannuksia ei tilastoida rakennusyhtiöissä säännönmukaisesti. Ilmiön laajuuden arvioiminen on tämän vuoksi hankalaa.

Keskusrikospoliisi (krp) avioi viime vuoden yrityksiin kohdistuvan rikollisuuden tilannearviossaan, että  vuosina 2008–2009 noin viisi prosenttia poliisin tietoon tulleista törkeistä varkaustapauksista kohdistui rakennusalaan.

Tavallisimmin ilmoitettujen vahinkojen arvo oli 10 000 euron tienoilla, usein kymmeniä tuhansia euroja ja lukuisissa tapauksissa yli 100 000 euroa.

Krp arvioi tuolloin, ettei rikollisuuden määrä ole juuri yleistynyt. Rakennusyrityksiä edustavassa Rakennusteollisuudessa (RT) näkemys on nyt toinen.

– Uskaliaasti voisi sanoa, että tapausten määrä on lievässä kasvussa, minun tietooni on tullut hieman aiempaa useammin kadonnutta tavaraa, sanoo RT:n talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piirin asiamies Ville Wartiovaaraa.

Hän arvioi syyksi aliurakoinnin yleistymisen ja ketjujen pidentymisen. Työmailla liikkumista ja sitä, mikä tavara kenellekin kuuluu, on entistä vaikeampi valvoa, koska eri toimijoiden määrä paisuu.

Wartiovaara uskoo, että osa varkauksista on tilaustöitä.

– Sen vaikutelman saa, koska usein työmailta viedään vain ihan tietyt laitteet tai koneet, ja muu arvokas tavara saatetaan jättää ottamatta.

Vakuutusalaa edustava Finanssialan keskusliitto (FK) yritti niin ikään selvittää työmaahävikin yleisyyttä ja siitä aiheutuneita vakuutuskorvauksia hiljattain.

FK:n mukaan suuri osa varkaus- ja katoamistapauksista jää tyystin pimentoon. Ilmoittaminen vakuutusyhtiölle koetaan aikaa vievänä, erityisesti vähäisten vahinkojen kohdalla. Yhtiöt haluavat usein pitää vakuutuksien hinnat aisoissa, ja siksi omavastuuosuudet ovat useissa tuhansissa euroissa.  

– Varsinkin silloin, jos tekijä löytyy omalta työmaalta, koetaan helpommaksi, että kaveri käy ostamassa uuden akkuporakoneen ja sitten jatketaan hommia, sanoo turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen FK:stä.

Hamppuheput
vievät lamput

Työmailta viedään esimerkiksi paljon kuparia, jonka arvo on viime aikoina noussut, sekä pientyökoneita ja sähkökaapelia.Varkaille kelpaa niin ikään parketti, jota voi käyttää monessa paikassa, kertoo Suomen suurimpiin rakennusyhtiöihin kuuluvan SRV:n turvallisuuspäällikkö Jari Korpisaari.

– Ja halogeenilamput ovat ihan ilmiö. Ne ovat ilmeisesti (hampun) kotikasvattajien suosiossa, hän sanoo. 

Kotkalaiselta Rakennus Kunnarilta on kadonnut väestönsuojan oven lisäksi muun muassa lasti uimahallin allaslaattoja.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kuusakosken uimahallin remontin yhteydessä tilatuista erikoislaatoista hävisi noin 80 neliömetrin lasti – vajaat puolet koko tilatusta erästä.

Tilaus oli rahtikirjoissa merkitty toimitetuksi, mutta tavaraa ei vain näkynyt. Jälkilähetystäkään ei pyynnöistä huolimatta kuulunut, Kinnari kertoo.

Hänen mukaansa ahtaille työmaille ei haluta tilata materiaaleja etukäteen seisomaan. Tässä tapauksessa ajallaan saapuviin toimituksiin luottaminen johti kuitenkin siihen, että uimahallihanke viivästyi liki parilla kuukaudella, kun työtä oli mahdoton jatkaa sovitusti. Myös kustannuksia tuli.

– Arvioisin, että vähintään 7 000–8 000 euron lasku,
jos laskee uudet laatat ja päälle esimerkiksi menetetyt työtunnit, hän sanoo.  

Kunnari arvioi, että varkauksiakin sattuu, mutta usein on kyse huolimattomuudesta kuljetuksissa. Tavaraa viedään väärille työmaille tai jätetään kuittaamattomina porteille. Kiirettä tai huolimattomuutta, Kunnari arvioi.   

– Minulla on kuljetusyhtiön numero puhelimen pikavalinnassa, niin usein sinne joutuu soittamaan ja tarkastamaan toimituksia.  

Suurimpiin tavarantoimittajiin kuuluvassa Schenker Cargossa ongelmaa ei tunnisteta. Toimitusjohtaja Jouni Sopula sanoo, että kuljetusyhtiöiden näkökulmasta ongelma ovat erityisesti suuret työmaat, joilla työskentelee lukuisia aliurakoitsijoita. Oikeaan osoitteeseen toimittaminen vaikeutuu.

– Valistuneet urakoitsijat pistävät pystyyn yhden yhteisen tavaran vastaanottokeskuksen. Tällöin asiat sujuvat usein paljon mutkattomammin.

Mikä
avuksi?

Useilla rakennustyömailla hävikin ja varkauksien torjuntaan on ryhdytty, mutta ongelma on erityisesti avoimilla työmailla sinnikäs.

FK laati hiljattain alan yrityksille ohjeistuksen, joilla vahinkoja pyritään välttämään. Tavarat ja koneet tulisi säilyttää lukkojen takana, kameravalvontaan ja valaistukseen on syytä panostaa.

Aina kaikki tämäkään ei auta. SRV:n kameravalvotulta työmaalta, Helsinkiä ympäröivän Kehä III:n varresta vietiin viimeksi kuluneella viikolla 10 000 euron arvosta kuparitavaraa ja koneita.

– Kyseessä oli luultavasti oman porukan työ, ovet olivat lukossa ja avaimella oli menty sisään, Korpisaari arvioi.

Hänen mukaansa yritysten tulisi edellä mainittujen toimien lisäksi huolehtia, että materiaalilla ja koneilla on riittävät oikean arvon mukaan lasketut vakuutukset. Myös työmaalla liikkujista tulee pitää selvää lukua henkilön yksilöivin numeroiduin ja kuvallisin tunnistein.

– Voi sanoa, että tämä on koko rakennusalalle mittava ongelma, josta kärsivät kaikki. Olemme koettaneet torjua varkauksia ennalta, jokainen niistä on liikaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (183)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 19
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ja suomalainen asunnon ostaja maksaa nämä varkaudet kuplahintaisessa asunnossa
Nimetön 12.9.2011 6:15

Anonyymi
On ihan luonnollista, että pienemmät tavarat kuten työkalut "unohtuu" taskuun ja matkaa aina kotiin asti. Mutta väestönsuojanovi tuskin lähtee mukaan vahingossa :)
Nykäsen valinta 12.9.2011 6:17

Anonyymi
Ehkä ne tilaukset ja toimitukset ovat menneet sinne netin "pilveen". Kyllä minulle kaikki tavaratoimitukset on tullut perille kun on ollut paperiset tilauslomakkeet, tilausvahvistukset, rahtikirjat ja laskut. Ja joskus niissä paperissa tilausvahvistuksissa lukee selväkielellä "jälkitoimitus" joidenkin tuotteiden kohdalla. Ja oma lukunsa on tietysti työmaan vartiointi. Ja puuttuvista tavaroista on ollut helppo sopia puhelimitse tavaraa toimittaneiden henkilöiden kanssa eikä minkään "call centerin" mistään tietämättömän henkilön kanssa.
kyllä vanha systeemi 12.9.2011 6:19

Anonyymi
Halpa ulkomainen työvoima


Olin nuorena miehenä raksalla töissä ja kyllä ne kamat silloinkin hävisivät jonnekkin, vaikka silloin työmaalla oli pääasiassa Suomalaisia.
Suomipoika 12.9.2011 6:20

Anonyymi
"Halpa ulkomainen työvoima"

Eipäs syyllistetä pelkästään ulkomaalaisia. "Omat pojat" tuntuvat myös tekevän kupruja ja rötöksiä.

Tästä ilmiöstä pitää kyllä päästä eroon ja nopeasti!
realisti 12.9.2011 6:22

Anonyymi
Halpa ulkomainen työvoimaOlin nuorena miehenä raksalla töissä ja kyllä ne kamat silloinkin hävisivät jonnekkin, vaikka silloin työmaalla oli pääasiassa Suomalaisia.


Hävisikö kuparit aidoista ja ikonit kirkoista?
Nimetön 12.9.2011 6:23

Anonyymi
"Halpa ulkomainen työvoima"Eipäs syyllistetä pelkästään ulkomaalaisia. "Omat pojat" tuntuvat myös tekevän kupruja ja rötöksiä.Tästä ilmiöstä pitää kyllä päästä eroon ja nopeasti!


"OMATPOJAT"

ONKO TÄMÄ JOTENKIN HYVÄKSYTTÄVÄÄ??
Nimetön 12.9.2011 6:24

Anonyymi
Rakennustyömaiden lukitukset samat,kuin kompastuisi senaatintorilla makitaan.
Vartija 12.9.2011 6:24

Anonyymi
Ei vakuutusyhtiöt maksa vaan vakuutuksen ottajat laskuissaan. Kaikkihan tulee loppupelissä rakennusyhtiöiden vakuutusten maksujen korotuksien muodossa. Taitaa niistä osa vielä tulla tavallisen kansalaisen vakuutuksiinkin maksettavaksi. Eihän vakuutusyhtiöt muuten voisi tuottaa voittoa.

Häviäjiä tässäkin ovat ne asiakkaat, joille työtä tehdään ja se tuleekin suunniteltua kalliimmaksi, koska ei vakuutusmaksut kata varmaankaan viivästymisiä rakennustyömailla.

Tämä eri urakoiden ketjuttaminen taitaa tulla kalliiksi, kun työmailla pyörii porukkaa, joita ei kukaan tunne.

Ei kait kuka tahansa voi kuitata tavaraa vastaan otetuksi, jos ei tiedä mitä tavaraa pitäis tulla ja minkä verran. Kuittaajan täytyy tietää kaikki mitä on tilattu ja tarkastettava, että se on tullut ennenkuin kuitttaa kohdan vastaan otettu.

Mitäkähän kaikkea on Olkiluoto 3:sta lähtenyt pitkäkyntisten matkaan, kun se on useita vuosia myöhässä?
Laskua maksava kulut 12.9.2011 6:25

Anonyymi
Ihan selvä asia että lisääntyneiden varkauksien taustalla on ulkomainen halpatyövoima, he eivät ehkä itse varasta mutta tiedottavat kun sopivaa tarviketta on tulossa ja toiset noutavat pois. Näin tämä toimii, kuulin juuri tarinan miten tilatusta kupariputkikuormasta putket hävisi heti kun kuorma oli perillä ja kuinka ollakkaan Venäjänpojat olivat pian kaupitelleet putkia romikseen.
Nimetön 12.9.2011 6:32
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 19
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?