Sitra sijoittaa – tulossa lähiruokaan erikoistunut kauppaketju

Lehtikuva
Sitra sijoittaa – tulossa lähiruokaan erikoistunut kauppaketju
Lähiruokakulttuuri on vakiintunut pienen piirin trendistä kovaa kasvavaksi alaksi. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra sijoittaakin nyt lähi- ja luomuruoan sujuvampaan saatavuuteen. Uusi kauppaketju aloittaa toimintansa syksyllä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
27.6.2011 16:01
Kommentit 45

Lähiruoan osuus on elintarvikeasiantuntija Minna Kanténin mukaan jopa kahdeksan prosenttia päivittäistavarakaupan elintarvikemyynnistä, ja vuosimyynti yltäisi näin ollen lähelle miljardia euroa.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra sijoittaakin nyt lähi- ja luomuruokiin. Erityisesti Sitran tavoitteena on parantaa niiden saatavuutta.

– Meiltä puuttuu välitoimijat tältä alalta. On isot hypermarketit ja suppeamman valikoiman herkkukaupat. Näiden sijoitusten myötä väliin jäävään tyhjään maastoon pyritään luomaan toimintaa, Sitran Maamerkit-ohjelman johtava liiketoiminta-asiantuntija Jyri Arponen kertoo Taloussanomille.

Kuusinumeroisia tukisummia ja
uusi kauppaketju

Lähiruokatuottajat ovat usein pieniä maatiloja, eikä kustannustehokkaita logistisia ketjuja ole. Usein lähi- ja luomuruoan ostamispäätöksen suurin este on nimenomaan hinta.

– Uusien logistiikkaratkaisujen, tukkutoiminnan ja jakeluteiden syntyminen on ollut kova haaste tällä alalla, ja sijoituksilla yritetään puuttua tähän ongelmaan, Arponen sanoo.

Kaksi alkuvaiheessa olevaa yritystä, Suomen Aitokauppa ja Suomen Luomutukku saavat Sitralta kumpainenkin 100 000 euron pääomasijoituksen toimintansa parantamiseen.

Suomen Aitokauppa haluaa rakentaa "koko kansan lähiruokaan erikoistuneen ruokakauppaketjun". Ketjun ensimmäinen kauppa avataan Helsingin Ullanlinnaan tämän vuoden syksyllä, ja toiminnan on tarkoitus laajentua valtakunnalliseksi.

Suomen Luomutukku on tukkutoimija, jonka asiakaskunta koostuu ammattikeittiöistä. Luomua keittiöihinsä haluavat yritykset kärsivät usein heikosta toimitusvarmuudesta, johon yritetään nyt tehdä muutos.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sitra toimii
väylänraivaajana

Kahden yllämainitun lisäksi Sitra sijoittaa kahteen puhtaasti toimituksista vastaavaan yritykseen.

Makumaku hyödyntää toiminnassaan jo olemassa olevia logistiikkavirtoja, mutta tarjoaa asiakkaille uusia toimitusratkaisuja esimerkiksi kotiin tai töihin.

Suomen Tuoretori on verkkopalvelu, joka helpottaa lähiruoan päätymistä ruokapöytään. Ensi syksystä lähtien ruokatuottajat voivat vastaanottaa tilauksia ja maksuja suoraan Tuoretorin nettisivujen kautta.

Sitran tavoitteena on, että sen avatessa väylää myös yksityiset sijoitukset löytäisivät pian tiensä lähi- ja luomuruoan luokse. Sijoitusten takana on myös alueellinen näkökulma; liiketoimintaa halutaan tuoda haja-asutusalueillekin.

– Uuden liiketoimintanäkökulman julkisuus on jo nyt aktivoinut ketjuja, tukkuja, pientuottajia ja logistisia toimijoita, Arponen kehuu alan kasvua.

Lisää Aiheesta
UutinenLuomu myy hyvin S-kaupoissa (3.10.2011 10:16)
UutinenViisi tähteä -lehti lopettaa (7.9.2011 13:45)
KolumniTerveyttä lisäainemössöstä (10.6.2011 07:28)
UutinenVaro tällaisia ravintoloita (7.6.2011 06:02)
UutinenVaro, ettet syö valeruokaa (21.5.2011 07:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (45)

Huono 0
Ylihintaista lähi- ja luomuruokaa tarjolla - kuka ostaa?
Kysyn vaan
Sitra toimii
väylänraivaajana

Onko tämä se laitos,
jonne valtio pumppaa rahaa
ja
jossa ylijäämä politiikot jähdyttelevät
ennen
eläkkeellesiirtymistä?
ahot sun muut kepulit
Jokohan sitä luomukanaa vihdoin alkaisi saamaan. Ihan mukava ajatus tällainen kauppaketju.
pro
Laadulla on hintansa,Suomessa ruokaan käytettävä rahamäärä on samaan luokkaa kuin mitä käytettään telekuluihin, kyse on lähinnä oman arvomaailman valinnoista - jos haluaa valita prosessoitua teollista roskaa-se on oma valinta.
Lähiruokaa myydään jo nyt lähes joka kaupassa ja luomu on tulossa.
Luomun hinta voi myös yllättää - ei se aina ole niin paljon kalliinpaa kuin tehotuotettu.
Kokki70
Hyvä idea, mutta ei toimi. Näitä lähituottajia vaivaa jatkuvuuden puute. Kun tuote saadaan markkinoille ja tunnetuksi, sen tuotanto loppuu.
Bored
Mitenkä paljon tähän aiotaan veronmaksajien rahaa upottaa tulevaisuudessa? Tuetaanko tätä jotenkin vuosittain, kunnes todetaan, ettei lähtenyt pyörimään?
Siihen se menee
Helsingin yksikössä ei liene myynnissä muuta kun kannabista ja kanin lihaa.
Lähiruokaa
viimeinkin, Sitran rahoill järkevää käyttöä. Minä ainakin olen halukas maksamaan kunnon ruuasta.

Jauhomakkaran ja teurasjätepullien ystäville on jatkossakin runsaasti valikoimaa, ei kannata vetää muovikuorta nenään.
futaaja
Sitra kuuluu sarjaan turhat virastot.
Huono 2
Pieleen menee? Miksei jo olemasaolevia ja menstyksekkään konseptin kehittäneitä yrityksiä tueta laajentumisessa.

Kymmenen vuotta sitten samainen Sitra tuki vastaavanlaisia maanviljelijätyöntöön perustuvia projkteja, jotka sitten kuivuivat kokoon.
Leikkuri
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

09:44Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä
09:18Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan
06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949