Kirjaudu ▼
 

Yritykset hukkaavat rahaa holtittomalla kuluseurannalla

Lehtikuva
Yritykset hukkaavat rahaa holtittomalla kuluseurannalla
Osa yrityksistä neuvottelee hinnoista oletusten pohjalta, koska tarkat raportit puuttuvat. Jotkut eivät saa selvää kulutiedoistaan ja selvittävät niitä tavarantoimittajiltaan. Tämä ilmenee AT Kerneyn tutkimuksesta. Sen perusteella yritykset voisivat säästää 5 prosenttia kuluistaan tiukemmalla hallinnalla.
6.5.2011 12:48
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Yritykset hukkaavat rahaa ostoprosesseissaan. Myyntijohtaja Jerker Elming American Expressistä arvioi, että hallintaa parantamalla yritykset voisivat säästää viisi prosenttia epäsuorista kuluistaan.

Elming perustaa arvionsa yhtiön AT Kearneyllä teettämän tutkimuksen tuloksiin. Tutkimuksessa selvitettiin 10 eri Euroopan maassa sijaitsevalta162 suurelta ja keskikoiselta yritykseltä, miten ne hallitsevat kulujaan.

– Vaikka kaikilla osallituneilla yrityksillä on vahva kulunseurantakulttuuri, niillä on vielä runsaasti mahdollisuuksia parantaa ostokäytäntöjään, Elming arvioi.

Hänen mukaansa tutkitut yritykset voisivat säästää yhteensä jopa 900 miljoonaa euroa tehostamalla toimintaansa.

Kun aikaisemmin epäsuorien kulujen hallinta on koskenut lähinnä matka- ja edustusmenoja, nyt niihin on liitetty yhä enemmän talous- ja ostotoimia.

"Mihin rahamme
menivätkään?"

Tutkimuksen mukaan yritykset ovat pyrkineet käyttämään sopimustoimittajia ja saamaan selkeyttä ostoihin liittyviin epäsuoriin kuluihin. Toiminnanohjausjärjestelmät ovat yleistyneet. Silti vieläkin vain 42 prosenttia organisaatioista kirjaa kaikki tapahtumat ostojärjestelmiin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ohjelmatkaan eivät itsestään takaa luotettavuutta. Tutkimukseen vastanneiden mukaan kuluissa on epätarkkuuksia, jotka johtuvat huonosti yhteenliitetyistä tai muista erillisistä järjestelmistä.

Yli puolet talouspäälliköistä ilmoittaa, että käytetyt järjestelmät eivät toimi keskenään hyvin, minkä takia raportit ovat epätarkkoja tai niitä ei ole. Vielä useampi sanoo joutuvansa käymään hintaneuvotteluja oletusten perusteella, koska ei pääse tarkastelemaan ostotietoja.

Joissakin yrityksissä kuluissa on niin suuria epätarkkuuksia, että he joutuvat ottamaan yhteyttä palveluiden tai tuotteiden toimittajiin saadakseen tietoa menoistaan.

6.5.2011 12:48
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Holtittomat ja täysin vastuuntunnottomat työntekijät tuhlaavat firman rahoja kuin omiaan, sen olen huomannut.
yrittäjä 6.5.2011 13:24

Anonyymi
Markkinointi-, myynti- ja mainosalan henkilöt ovat suurpiirteisimpiä tuotteiden hinnoittelussa. Joka päivä tulee postiluukuistamme eri kokoisia ja näköisiä esitteitä, joissa tuotteissa on aina kaksi hintaa, normaalihinta ja nyt ale-hinta. Hinta S-Etukortilla tai Plussakortilla tai ilman. Suurimmilta kaupparyhmittymiltä tulee päivän sanomalehden mukana 4 - 8 sivuisia mainosjakeluja, joissa luvataan 20 - 40 % etuja "kanta-asiakkaille" tai muille valituille kohderyhmille.

Viime aikoina on nähty erään huonekaluketjun mainontaa jossa jo 1 - 2 vuotta on ollut loppuunmyynnissä tuotteita jopa 90 % alennuksella. Kuluttajaviranomaiset ovat jatkuvasti puuttuneet harhaanjohtavaan mainontaan ja määränneet suuria uhkasakkoja. Saadaanko niitä nyt konkurssipesästä.

Jos tuotteen myyntihinnoissa on vaihtelua 10 - 90 %, esimerkiksi silmälaseissa, niin kustannuslaskenta ei voi mitenkään olla hallinnassa. On osto- ja hankintahenkilöstölle turhauttavaa yrittää säästää ostokustannuksissa 5 %, kun myyntihinnoissa on vaihtelua oman yritysjohdon määräyksestä 10 - 90 %. Samoin on 1000 euron kuukausipalkalla työskentelevälle hyllyntäyttäjälle ja kassatyöntekijälle turhauttavaa nähdä, että he jakavat "alennuksia" joka päivä kuukausipalkkansa verran.

Kaikissa yrityksissä kaikki hankinnat suoritetaan periaatteessa jatkuvan kilpailutuksen perusteella ja aina valitaan edullisin vaihtoehto, oli sitten kysymys senteistä, euroista tai miljoonista. AT Kerney selvittää, että tarkemmalla kulujen hallinnalla voidaan säästää 5 % hankintakuluista, (se on eri kuin ostohinta). - Mutta kun ei tiedetä hankintakuluja? Jos hankintakulut ovat 5 - 10 % tuotteiden hinnasta, niin todellinen säästö on vain 0,25 - 0,5 % tuotteiden ostohinnoista? Se on täysin merkityksetön, jos toisessa päässä "alennuksia" jaetaan satakertainen määrä.
Asko Rantala 6.5.2011 13:31

Anonyymi
Ostoja tehdään liukuhihnalla ja niin pienellä porukalla, että ei siinä kerkiä kaikilta parasta hintaa kysymään. Suurimmat kustannukset tulee kun ostetaan täysin kelvotonta tavaraa. Ja paras hinta ei yleensä ole se tärkein kriteeri.
Päätökset tehdään siellä missä on parhaat "seminaari" matkat, lounaat ja illalliset, tyhjällä mahalla ei jaksa päättää. Toimivat ja luottamukselliset suhteet on kaikkein tärkeintä ostotoiminnassa.
Ostaja 6.5.2011 13:56

Anonyymi
Yritykset hukkaavat rahaa kohtuuttomalla seurannalla. Siihen sitä rahaa vasta uppoaa, kun seurataan muutamien eurojen kuluja kalliilla ohjelmilla ja henkilökunnalla.
Näin se vain on! 6.5.2011 14:22

Anonyymi
Yritystaloudet ottaa mallia hyvästä valtiontaloudesta. Eli holtiton meno jatkukoon joka tasolla.
x-talousmies 6.5.2011 14:23

Anonyymi
Holtittomat ja täysin vastuuntunnottomat työntekijät tuhlaavat firman rahoja kuin omiaan, sen olen huomannut.


Isoissa firmoissa johtajat tuhlavat rutkasti, yliopistoissa professorit heittävät rahaa kuin olisi loputtomasti.
kokenut 6.5.2011 15:28

Anonyymi
Holtittomat ja täysin vastuuntunnottomat työntekijät tuhlaavat firman rahoja kuin omiaan, sen olen huomannut.

sulla on siis tyontekijoita jotka haaskaa myos omia rahojaan kuten yritys? hyvin olet hommas hoitanut ja vakes valinnut.
lopeta yrittaminen 7.5.2011 5:56

Anonyymi
Holtittomat ja täysin vastuuntunnottomat työntekijät tuhlaavat firman rahoja kuin omiaan, sen olen huomannut.

Isoissa firmoissa johtajat tuhlavat rutkasti, yliopistoissa professorit heittävät rahaa kuin olisi loputtomasti.


eika aina edes isoissa firmoissa. naen paivittain kuinka euro pitaa ottaa tyontekijalta pois jotta omistajille ja johtoryhmalle saadaan auto ja uusimmat kannykat aina kun ilmestyy.termi on turhien kulujen karsiminen ja toiminnan tehostaminen. lopputulos on kuin mustalaisen hevosen joka juur oppi elaan syomatta mutta kun kuoli. jos yritys ei edes yrita kehittya muuta kuin kuluja karsimalla niin se on naivettymisen tie. ne v*tun ekonomistit kirjoituspoytansa takana on kurjuuden alku. jos asioista paattajat ei tunne todellisuutta,lattiatason elamaa niin silloin paatokset perustuu aina naennaistietoon. vahan kuin meidan poliittinen eliitti.
raapaisu 7.5.2011 6:10
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä