Capman hankkii enemmistön Eastwaysta
Pääomasijoittaja Capmanin Buyout IX -rahasto hankkii enemmistöomistuksen tapahtumajärjestäjä Eastway Sound & Lightingista.
– Näemme AV-teknologiavuokrauksen ja tapahtumat markkinoina, joilla on kokonaisuutena vahvaa kasvupotentiaalia. Eastwayllä on näkemyksemme mukaan erittäin hyvät edellytykset hyötyä tästä potentiaalista ja osallistua alan konsolidointiin. Yritystä on hoidettu hyvin, ja sen palveluksessa on alan huippuammattilaisia, sanoo Capmanin senior partner Olli Liitola tiedotteessa.
Eastway on Suomen johtava audiovisuaalisten laitteiden vuokraaja ja järjestää myös yritys- ja yleisötapahtumia.
Eastwayn perustajat Juha Hytti ja Jyrki Hytti jatkavat yhtiön omistajina ja osallistuvat edelleen aktiivisesti yhtiön kehittämiseen. Capmanin tavoitteena on kasvattaa Eastwaytä yritysostoin sekä sijoittamalla yhtiön orgaaniseen kasvun.
– Capmanin sijoitus vahvistaa yhtiön pääomarakennetta ja mahdollistaa kasvun, johon Eastwayllä ei aiemmin ole ollut resursseja, sanoo toimitusjohtaja Juha Hytti.
Eastway on perustettu vuonna 1986, ja yhtiö on vuosittain mukana yli kahdentuhannen tapahtuman tuottamisessa ja toteuttamisessa.
Yhtiö järjesti muun muassa jääkiekon maailmanmestaruusjuhlat Helsingin Kauppatorilla vuonna 1995 ja vuosikymmen myöhemmin Suomen euroviisuvoiton juhlan.
Eastwayn liikevaihto viime vuonna päättyneeltä tilikaudelta oli noin 23 miljoonaa euroa.
Järjestelyyn tarvitaan kilpailuviranomaisen hyväksyntä ja sen odotetaan toteutuvan helmikuussa.













Kommentit (9)
Seuraava isompi pippalo järjestettäväksi lienee Suomen miesten jalkapallon maailmanmestaruusjuhlat. Niitä odotellessa.....
Onko kavereita molemmin puolin pöytää ?