Kirjaudu ▼
 

Tarjoilijatytöistään tunnettu Hooters tähyää Suomeen

Lehtikuva
Tarjoilijatytöistään tunnettu Hooters tähyää Suomeen
Niukasti ja tiukasti puetuista Hooters-tytöistä tunnettu hampurilaisketju Hooters haluaa avata ravintoloita Suomeen. Suunnitelman sanotaan olevan olemassa, ja ravintoloita voitaisiin avata Helsinkiin ja Tampereelle. Yhtiön palkkauspolitiikka voi sen sijaan törmätä lainsäädännön kanssa.
Aleksi Moisio
1.10.2010 12:13
132

Yhdysvaltalainen ravintolaketju Hooters tähyää Suomeen.

Ketju tunnetaan paitsi hampurilaisista ja voileivistään myös niukkaa työasua käyttävistä tarjoilijoistaan. He ovat kaikki naisia.

– Seksikkyys on laillista ja se myy, yhtiö toteaa lakonisesti verkkosivuillaan.  

Hooters-logoilla varustettujen franchise-yrittäjien turvin toimivasta yhtiöstä kerrotaan, että yhtiöllä on olemassa "yksityiskohtainen suunnitelma" Suomen varalle. Parhaillaan yhtiö etsii verkkosivuillaan innokkaita yrittäjiä Suomesta.

Kysymykseen Suomen ensimmäisen Hootersin avaamisajankohdasta ei tosin tule vastausta.

– Voin sanoa vain, että Hooters of American suunnitelmissa on olla Suomessa, yhtiön Euroopan franchising-liiketoiminnasta vastaava johtaja Harry Grindrod sanoo Taloussanomille.

Hooters ei ole yksin kiinnostuksensa kanssa. Viime viikolla Taloussanomat kertoi hampurilaisjätti Burger Kingin tulevan Suomeen

Neuvotteluja
Pohjoismaissa

Floridassa ja Georgiassa päämajojaan pitävä Hooters teki päätöksen toimintansa laajentamisesta kymmenisen vuotta sitten, Grindrod kertoo.

Suomi on ketjulle osa sen Euroopan-konseptia ja siten omalta pieneltä osaltaan tärkeä palanen. Grindrodin mukaan Hooters yrittää parhaillaan sorvata sopimusta kahden muun Pohjoismaan osalta.

– Itse asiassa olen käynyt Suomessa. Vierailin Helsingissä ja Tampereella. Voin nähdä ravintolan molemmissa kaupungeissa, mutta ajoitusta ja muuta on vaikea arvioida, Grindrod sanoo.

Hooters-johtaja ei halua vastata tarkasti siihen, kuinka monta ravintolaa yhtiö haluaisi ensihätään avata Suomessa.

– Oikea vastaus on, että tulemme markkinoille, arvioimme ravintolan menestystä ja teemme sitten päätöksen ja suunnitelman liiketoimintamme kasvattamisesta, Grindrod sanoo.

Kiistaa
tasa-arvosta

Ravintolaketju kutsuu tarjoilijoitaan Hooters-tytöiksi ja pitää heitä keskeisenä osana yhtiön konseptia. Tarjoilijoiksi yhtiö palkkaakin ainoastaan naisia. Hallinnollisia tehtäviä voivat hakea myös miehet. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Käytäntö on herättänyt arvostelua, ja yhtiötä on syytetty työntekijöiden hyväksikäytöstä ja sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä.

Yhtiö on käynyt useita oikeustaisteluita palkkauskäytäntöjensä takia. Viimeksi huhtikuussa 2009 yhtiö sopi rahalla teksasilaisen miehen syytteet asian tiimoilta.

Palvelualojen ammattiliitossa (PAM) ravintolaketju toivotetaan tervetulleeksi Suomeen – kunhan suomalaista lainsäädäntöä noudatetaan. Ainoastaan naisten palkkaaminen tarjoilijoiksi on ongelmallista.

– Lähtökohtaisesti jo tasa-arvo laki kieltää tämän. Esimerkiksi hakuilmoituksessa ei voi lähteä hakemaan pelkästään naisia, sopimussihteeri Sirpa Leppäkangas PAMista sanoo.

Leppäkangas muistuttaa, ettei työnantaja voi jättää palkkaamatta pätevämpää hakijaa tämän sukupuolen perusteella. Mutta mikä sitten tekee hakijasta pätevän Hooters-tytön tehtävää varten? 

– Niin, se on hyvä kysymys... Ei ainakaan se, että on nainen, Leppäkangas muotoilee.

PAMissa lainsäädäntöä tulkitaan siten, ettei yrityksen konsepti voi antaa oikeutta poiketa tasa-arvolainsäädännöstä.

– Mikäs siinä. Tervetuloa tänne. Ehdoton edellytys kuitenkin on, että noudattaa suomalaisen työelämän pelisääntöjä, lainsäädäntöä ja kaikkea siihen liittyvää.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (132)


Anonyymi
Feministit saavat tahtonsa läpi, joten Suomen Hooterseissa on tarjoilijoina lihavia naisia, transuja, homoja...
Eri maata 1.10.2010 13:58

Anonyymi
Feministit saavat tahtonsa läpi, joten Suomen Hooterseissa on tarjoilijoina lihavia naisia, transuja, homoja...


Eli samanlaisia kuin muissakin rafloissa :)
Nimetön 1.10.2010 14:02

Anonyymi
Jee jee, odotan todella että meille naisille tulee niukasti pukeutuneita miehiä joiden persvako voisi vilahtaa, tai vielä mieluummin sepalus sopivasti auki. Nam. Noin niin kuin vastapainoksi.


Yrittäminenhän on vapaata, ei muuta kuin perustamaan yritystä. Samat tasa-arvo apinat ovat kuitenkin jo lailla torpanneet idean, kun kaikkien rikkaruohojenkin pitää saada kasvaa kukkapenkissä. Paitsi siellä strippi-klubilla. Ei taida olla siellä kiinnostusta liittyä liittoon.
Miten homo/lesbo ill 1.10.2010 14:07

Anonyymi
Mutta mistä Hooter's meinaa saada palveluskuntansa kun vuosikymmenten maripaitojen ja housupukujen TERRORI on vienyt suominaisilta kyvyn olla naisellisia - virolainen Anu Saagim totesikin sattuvasti että suominaiset pitävät jo korkokenkiä käyttävää naistakin huor@na.


Eivät pelkästään naiset, myös miehet. Ainakin minä.
Vanhempi Porakorpi 1.10.2010 14:08

Anonyymi
´

"Mikä tekee Hooters-tytöstä pätevän?"

Vierailu herra "muovitissi" Nordströmin klinikalla.

Työvoimatoimiston kurssiohjelmaan heti mukaan!
vänrikki S. 1.10.2010 14:10

Anonyymi
Nooo

Mikäs sitten estää strippiklubeja palkkaamasta vain naisia. Ei kai sinnekään laiteta tankoja hinkkaamaan miehiä vaikka kuinka haluaisivat. Vai riittääkö jos mies esittää vakuuttavat manboobsit työhaastattelussa.

Tsiisös mitä ongelmia
Jouko 1.10.2010 14:14

Anonyymi
Toimittaja ei ole tainnut käydä kun kerran hampurilaisketjuksi väittää.
j 1.10.2010 14:19

Anonyymi
Kun kyse palvelusta ihmiselle okein vanhanajan mukaan pöytiin niin mistä työntekijät?
Uskon kyllä, tämä menee kaukoitsepalveluun.
Suomalainenko palvel 1.10.2010 14:23

Anonyymi
Onneksi Suomessa ei enää käännetä esim. elokuvien nimiä. Voisi olla aika lyhytikäinen rantautuminen jos ravintolan nimi olisikin suomenkielinen eli TISSIT.

Hämmentävä kuriositeetti on se, että ravintola on ameriiikoissa 'family fun'. Itse en ainakaan veisi lapsiani tuonne syömään vaikka vaimon mielestä se olisikin ok.
diipadaap 1.10.2010 14:29

Anonyymi
Mielenkiintoista rekrytointia. Ulkonäkö ja sukupuoli ratkaisee kuka saa "halutun" tarjoilijan vakanssin. Lisäksi täytyy olla valmis alentamaan itseään himokkaiden teinipoikien tuijotuksen kohteeksi. Kuka järjellä ja itsetunnolla varustettu haluaa tuollaiseen työhön? Amerikkalaista pask**.


Veikkaan ettei hakijoista ole pula. On meinaan sen verran paljon huomionkipeää ja itseään mielellään esille tuovaa nuorta naishenkilöä Helsingissä ja Tampereella. Ja jos ei Suomesta löydy, niin Venäjältä ja Virosta löytyy ihan varmasti.
Nimetön 1.10.2010 14:34
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?