Kirjaudu ▼
 

Finnveran rahaa kaivataan vähemmän

Lehtikuva
Finnveran rahaa kaivataan vähemmän
Terästä Sompasaaren satamassa Helsingissä.
Finnveran kotimaan rahoituksen kysyntä on painunut tavanomaiselle tasolle viime vuoden ennätyskysynnän jälkeen.
Taloussanomat
27.8.2010 13:11
2

Kotimaan rahoituksen kysyntä oli euromäärällisesti jopa 40 prosenttia vähäisempää, valtion omistama rahoitusyhtiö Finnvera kertoo tammi–kesäkuun osavuosikatsauksessaan.

Kappalemääräisesti kysyntä myös laski, mutta oli viime vuotta edeltäviä tasoja korkeammalla.

Vientitakuiden ja erityistakausten kysyntä nousi tammi–kesäkuussa viime vuoden vastaavaan tasoon verrattuna. Euroissa laskettuna kysyntä nousi 12 prosenttia ja kappalemääräisesti lähes 48 prosenttia. Kysyntä kasvoi 4,1 miljardiin euroon.

Asiakasyritysten konkurssien määrä väheni. Kotimaan ja viennin rahoituksen tappiot laskivat viime vuoden tammi–kesäkuusta. Kotimaan toiminnan ja vienti- ja erikoistakaustoiminnan tulokset olivat positiivisia.

Yhteensä yhtiö myönsi lainoja ja takauksia 469,8 miljoonaa euroa eli kolmanneksen vähemmän kuin viime vuoden tammi–kesäkuussa. Rahoituksesta 57 prosenttia kohdistui teollisuuden toimialoihin. Näistä eniten rahoitettiin metallituotteiden valmistusta.

Finnvera-konserni tammi–kesäkuun tulos oli 26,2 miljoonaa euroa eli 28,9 miljoonaa euroa viime vuoden tappiollista tulosta parempi.

Konsernin tulosta paransivat etenkin emoyhtiön palkkiotuottojen ja -kulujen nettokasvu 6,8 miljoonaa euroa. Lisäksi vaikutti noin 17 miljoonan euron lasku saamisten arvonalentumisessa ja takaus- ja takuutappioissa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Toimitusjohtaja Pauli Heikkilä arvioi tiedotteessa, että vientikysynnän vahvistuminen on aiheuttanut käänteen taloudessa.

– Suomen pääomatavaravienti on alkanut elpyä, joka osaltaan pitää yllä vientitakuukysyntää. Finnverassa erityisesti televerkkovientiin liittyvät vastuut ovat kasvussa, Heikkilä sanoo.

Heikkilän mukaan rahoituksen kysyntää lisää myös pankkien epävarmuus valmisteilla olevan uuden pankkisääntelyn yksityiskohdista ja vaikutuksista markkinoihin. Lyhyen maksuajan luottovakuutusten kysyntä pysyy myös aktiivisena, kun odotetaan EU-komission kantaa julkisten takuulaitosten luottovakuutustoimintaan teollisuusmaissa.

Finnvera arvioi tämän vuoden tuloksen olevan edellisvuotta parempi, jos odotettua suuremmat riskit eivät muuta tilannetta.

Yritykset Finnvera
Ihmiset Pauli Heikkilä
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (2)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Raportointiin menee puolet lainarahasta mutta siitäkin menee korot ja lyhennykset.
Pankista ja sijoitta 27.8.2010 18:10

Anonyymi
Viime vuonna Finnvera sai ensi vuoteen asti ylimääräistä rahaa jaettavaksi suhdannetuotteina, joten tuonkin kai pitäisi vaikuttaa kysyntään jotenkin. Ennätysvilkkaan 2008 vuoden jälkeen hakemusten määrä kasvoi jopa 85 %:lla viime vuonna. Finnveralla on valtion antolainaukseen myöntämä luottotappiokorvaus, joten ehkä etuuden vaikutuksia voitaisiin hieman tutkia lisää noissa joustavuus-kysymyksissä. Korkomarginaalien olen tähän saakka luullut olevan suunnilleen samansuuruisia pankkien kanssa, mutta hyvä tietää ajankohtaisista muutoksista.
Suhdanteet jatkuneva 26.9.2010 11:17
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?